VIERAS (1984)
Suomessa ohjattu minisarja on retrospektiivin harvinainen herkku ja löytö jokaiselle cinefiilille. Pientä teollisuuslaitosta meren äärellä johtaa kaunis, salaperäinen nainen, johon iskevät silmänsä puolalainen vieras sekä suomalainen insinööri. Eroottisesti latautunut kolmiodraama laajenee yllättävästi käsittelemään Euroopan kuumenevaa poliittista tilannetta.
***
MTV:n draamatuotantojen joukossa harvinaislaatuista ja unhoon painunutta kansainvälisyyttä edustava Vieras toi maahan kokonaisen unkarilais-puolalaisen ”elokuvaperheen”: ohjaaja Mészározin, tämän kuvaajapoika Nyikan eli Miklós Jancsó Jr:n, sekä Jan Nowickin – mm. Skolimowskin Muurin, Zanussin Kierteen, Hasin Sanatorium pod klepsydrąn ja Chęcińskin Korttihuijarin päätähden. Mészáros ja Nowicki olivat elämänkumppaneita kaikkiaan kolmenkymmenen vuoden ajan ja tekivät yhdessä kuusitoista pitkää teatterielokuvaa ynnä puolenkymmentä tv-filmiä ja lyhäriä. Vieraassa Mészáros pääsee peilaamaan rakastamaansa puolalaista mentaliteettia tällä kertaa suomalaisia saaristolaismaisemia vasten. Anna Kerttu Wiik purki kansallista turhautumista tuoreeltaan: ”Suomalaiset ovat outo, pitkäkasvoinen kansa hyisten rantojen äärellä. Heidän ihmissuhteensa ovat monimutkaiset ja estoiset. (…) Suomalaisten vastapainona elokuvassa ovat puolalaiset, jotka ovat elämänmyönteisiä, iloisia, temperamentikkaita. He puhua pälpättävät, juovat, suutelevat. Jan Nowicki puhuu elokuvassa myös suomea (…), mutta kun Esko Salminen puhuu suomea toivoisi, että hän olisi hiljaa.” (Katso 39/1984)
Salmiseen Mészáros ei näyttelijäohjaajana ole kieltämättä saanut oikein minkäänlaista otetta – toisin kuin huonekaluverstaan mykkää perijätärtä ja poikkeuksellista miehisten intohimojen kohdetta näyttelevään Maija-Liisa Mártoniin. Vaikeneminen ja puhekyvyttömyys on yksi elokuvan kantavista teemoista: Márton vaikenee mykkyytensä, Nowicki vieraskielisyytensä ja Salminen alkoholismiin pakenevan tunnevammaisuutensa takia. Ainoa asia, mistä kaikki viime kädessä kykenevät puhumaan, on sota. Molemmat miehet ovat omakohtaisesti kokeneet sodan, mikä erottaa heidät Salmisen nuoresta, intomielistä mutta teoreettista pasifismia Sadankomitean riveissä harjoittavasta tyttöystävästä. Kesäyön sensuelleina tunteita sukupolvien väliset erot manifestoivat itsensä seksuaalisena kyvyttömyytenä.
Sotamuistojen täyttämä suvi kääntyy joulukuun 1981 harmaudeksi, jolloin maanosa toistaa menneitä virheitään Solidaarisuus-liikkeen kukistamisen ja Puolan poikkeustilan myötä. Miehen yksilöllinen ja yhteiskunnallinen oikeudentunto sekoittuvat, jättäen ristiriitatilanteen uhriksi naisen ja äidin. Loppukuva orvoksi tuomitusta vastasyntyneestä symboloi uuden Euroopan ensimmäisiä, kivuliaita sydämenlyöntejä.
– Petteri Kalliomäki 18.5.2022