DIVA OF FINLAND (2019)

Ohjaaja
Maria Veijalainen
Henkilöt
Suvi-Tuuli Teerinkoski, Linda Manelius, Jutta Myllykoski
Maa
Suomi
Tekstitys
English subtitles
Kesto
91 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Lisätieto
tekijävieraita * yhteistyössä SELO ry
Ikäraja

Maria Veijalaisen elokuva on draamakomedia ystävyydestä ja suosion tavoittelusta. Lahjakas Henna (Suvi-Tuuli Teerinkoski) haluaa päästä pois pieneltä paikkakunnalta nyt, kun yo-kirjoitukset ovat ohi. Hennan syntymäpäivänä naapuriin muuttaa vantaalainen Silja (Linda Manelius), jolta ei puutu kauneutta ja lahjakkuutta. Henna alkaa seurata Siljaa niin sosiaalisessa mediassa kuin myös reaalimaailmassa, eikä voi olla kadehtimatta tätä perusteellisesti. Elokuva on tarina ystävyydestä, kiivaasta kilpailusta ja sen yli pääsemisestä.

***

Suosio on vähintään yhdentekevä asia: sitä tavoittelevat vain turhamaiset ihmiset ja sitä antavat turhamaiset ihmiset. Ihmisten joukko, joka on aina väärässä. Tässä syy sille, miksi tänään suosittu on huomisen päivän vihattu. Suosio on jääpala tulisella asvaltilla. Se on Sisyfoksen kivi, joka pitää vierittää aina uudelleen vuoren laelle, ikuisesti. Kuuluisuuden ja sen sisaren suosion tavoitteleminen ovat ihmisen luonteenheikkouksia. Niitä tavoitteleva ihminen on turhamainen. Ihmiset antautuvat rakkaudelle huomatakseen viime kädessä kykynsä vihaan, jota ei koskaan pidä aliarvioida. Ihmismassa erehtyy aina, siksi jokaista ihmismassan suosimaa olisi syytä epäillä: tänään he patsastelevat kunnian valokeilassa, huomenna he ovat tikkatauluja. Tässä, kaikkinensa, Diva of Finlandin teema.

Globalisaatio on tehnyt keskinkertaisista kyvyistä tarpeettomia: pienemmissä yhteisöissä keskinkertainen kyky nähtiin lahjakkuutena, jolle ei ollut kilpailijaa; häntä arvostettiin kaikella syyllä, kunnia ansaittiin. Globaali maailma tuhosi tämän. Nykyään, jos tahtoo menestyä, on omattava suurempia lahjoja kuin ennen. Ihmisiä ei ole vain enemmän, vaan olemme kaikki sulautuneet yhdeksi suureksi yhteisöksi, kiitos internetin. Pudasjärveläinen Henna (Suvi-Tuuli Teerinkoski) osaa kyllä laulaa ja tahtoisi lähteä jalostamaan kykyään suureen maailmaan, mutta juro opinto-ohjaaja katkaisee haaveilta siivet, palauttaa Hennan maan tasalle. Ihmiset saavat hänet vakuuttumaan siitä, että hänen olisi syytä epäillä haaveitaan. Sellainen kyky ihmisillä on.

Hennan koko maailma alkaa heittää kuperkeikkaa, kun kuvioihin liitää Vantaalta saapuva koulun uusi oppilas Silja (Linda Manelius). Silja on kaikkea, mitä Henna tahtoisi olla: suosittu ja ilmeisen lahjakas musiikin saralla. Hänen kanavallaan on YouTubessa yli 5000 seuraajaa. Hennan kaverit, jotka aikaisemmin olivat koko ajan sparraamassa häntä kohti unelmiaan, alkavat kuolata nyt Siljan perään. Siljan suosio jättää varjon, johon Henna jää elämään ja kasvattamaan kateuden kalvavia tunteitaan. Kateus panee ihmisen toivomaan toisen ihmisen kuolemaa, sillä toisen onni tekee toisen onnettomaksi. Se on synti.

Diva of Finlandissa kateus ihan konkreettisesti tekee sokeaksi: Henna kompastuu yöllä, kun oppilaat ovat lähteneet tiirailemaan kuunpimennystä, ja iskee kiikarit silmiinsä. Hän saa silmillensä laput. Kun Hennalle tulee tilaisuus kostaa Siljan häneltä ryöstämä suosio, hän ei epäröi käyttää sitä. Tässä mielessä elokuvan herättämä kuva ihmisistä on viheliäinen, mutta varmaan myös totuudenmukainen.

Maria Veijalaisen käsikirjoittama ja ohjaama Diva of Finland ei kuitenkaan lankea yksipuolisuuteen. Se on tragikoominen teinielokuva, jonka tekijät ovat uskaltaneet irvailla terveellisesti monille aikamme ilmiöille, kuten selfie-villitykselle tai ”turhille julkkiksille” ja monessakin mielessä surullisille ja kuvottaville televisioiduille kykyjen etsintäkilpailuille, joissa ihmisiä käytetään surutta hyväksi; joissa hyvää uskovista huijatuista ja sumutetuista lypsetään koko kansan viihdettä.

Tälle vastenmieliselle ilmiölle elokuva näyttää iloisesti keskisormea. Toinen positiivinen ilonaihe elokuvan yönmustan huumorintajun lisäksi siinä on se, että se välttää teinielokuvissa aika yleisen, banaalin rakkausjargonin, sen liipalaapajutun rakkaudesta. Sen sijaan se kuvaa ystävyyttä sellaisena arvona, joka olisi syytä aina välillä muistaa. Viimeinen asia: murteinen dialogi toimii paremmin kuin monessa muussa suomalaisessa elokuvassa, muistuttaen leffan tuoreudesta. Varmasti siksi, että se on pitkälle ajateltu.

– Joonas Nykänen 26.11.2021