HEADLESS WOMAN (2008)

Verónica on upeasti keski-ikäistynyt hammaslääkäri, jonka huoleton elämä saa ruhjeen, kun hän ymmärtää ajaneensa jonkin yli. Aluksi hän luulee osuneensa koiraan, mutta vähitellen Veronica vakuuttuu siitä, että kyseessä oli ihminen.

***

Etelä-Amerikan ja “uuden argentiinalaisen elokuvan” lahjakkaimpiin ja palkituimpiin tekijöihin lukeutuvan Lucrecia Martelin elokuvat ovat usein mysteerisiä ja hypnoottisia kokemuksia, jotka imaisevat katsojat sisäänsä kuin kuuma suo. Martelin maagiset elokuvat ovat matkanneet pitkän matkan Saltan trooppisesta luoteisprovinssista, missä hän kasvoi ja minne hänen kaikki elokuvansa sijoittuvat. Hänellä on uskollinen seuraajajoukko ympäri maailmaa, ja hänet on palkittu parhailla kansainvälisillä festivaaleilla, kuten Cannesissa, Berliinissä, Torontossa ja Sundancessa.

La mujer sin cabeza (Päätön nainen) on Martelille ominaisen meditaation huipentuma ja sen alkujakso puhdasta elokuvaa.

Kolme nuorta poikaa leikkii ja juoksentelee koiransa kanssa maantien laidalla. Samaan aikaan ylempään keskiluokkaan kuuluva Verónica (Maria Onetto) lähtee ajamaan kotiin tupperware-kutsuilta. Puhelimen hälytysääni saa hänen katseensa herpaantumaan ja samassa auto osuu johonkin. Törmäyksen jälkeen Verónica kokoaa itsensä ja jatkaa ajamista. Peruutuspeilistä ei voi erottaa, onko maantiellä elottomana makaava tumma möykky poika vai koira. Verónica pysäyttää auton maantien reunaan, nousee autosta ja kävelee ympäriinsä. Kamera kuvaa häntä auton sisältä ja rajaa hänen päänsä pois. Toisin kuin päättömällä kanalla, Verónican ravaus on rauhallista. Alkaa sataa.

Martel on tekijänä raikas yhdistelmä elämänmakuisuutta ja korkeampaa taidetta. Hänen kuvansa ovat tarkkaan laadittuja, mutta ajoittain kameran tallentama elämä pursuaa niiden yli. Elokuvan runollinen nimi ja toistuva kuvallinen ja verbaalinen symboliikka tukevat elokuvan tematiikkaa. Verónica on hahmo, joka on tehnyt vääriä päätöksiä ilmisuhteissaan ja nyt hänen koko elämänsä saa tuntea tekojen jälkiväreilyt. Se, että tien vieressä leikkineet pojat ovat alkuperäisväestöä, jotka muuten näkyvät Verónican elämässä ainoastaan kotiapulaisina tai autokuskeina, kuvastaa Argentiinan valkoisen väestön ja ylemmän keskiluokan moraalista syyllisyyttä. Tapahtuman jälkeen hän alkaa nähdä tämän näkymättömän yhteiskuntaluokan edustajia joka puolella.

James Guida on kiteyttänyt, että ”Martelin kaikki elokuvat alkavat jollakin epämukavalla tapahtumalla, bakteerisella episodilla, joka saastuttaa tapahtumavirran. Tätä seuraa katsojalle jatkuva epämukavuus, josta ei ole myöskään pakotietä henkilöhahmoille. Martelia ei kuitenkaan kiinnosta vaara shokkiefektinä, vaan vaaran läheisyys ja mahdollisuus.”

Nathaniel Carlson hehkuttaa kirjassaan 501 Movie Directors (2007) Martelin ilmiömäistä yksityiskohtien ja nyanssien hyödyntämistä. Carlson kirjoittaa, että ”Martel on sekä äärimmäisen herkkä hiljaisuuden vaikutukselle että äänen ja kuvan koheesiolle. Mikään ei ole turhaa hänen hienosti rajatuissa kuvissaan.”

– Eri lähteiden mukaan Otto Kylmälä 2019