PRISONERS OF THE EARTH (1939)

Argentiinalaisen elokuvan huippusaavutus valmistui maailman elokuvan “ihmeellisenä vuonna” 1939. Oman maan elokuva oli keskittynyt puhtaaseen ajanvietteeseen, mutta nyt tuli tarjolle ankaraa todellisuuskuvausta ja väkevä sosiaalinen viesti. Raju loppukohtaus säpsähdytti itse Jorge Luis Borgesiakin. Esillä on huomattava uusi restaurointi (2018).

***

Vuosi 1939 oli tavattoman hieno elokuvan historiassa. John Fordin Hyökkäys erämaassa, Victor Flemingin Tuulen viemää, Ernst Lubitschin Ninotchka ja Jean Renoirin Pelin säännöt saivat kaikki ensi-iltansa sinä vuonna. Argentiinassa kriitikkoja ja yleisöjä hämmästytti eniten Prisioneros de la tierra. Harva olisi odottanut argentiinalaiselta elokuvalta niin mahtavaa saavutusta ja teosta, jolla olisi niin väkevää poliittista ja yhteiskunnallista kaikupohjaa. Ensi kertaa kansallinen elokuvateollisuus osoitti kansanomaista viihdettä suurempaa kunnianhimoa ja otti riskin kuvaamalla työläisiin kohdistuvaa riistoa tarinassa, jonka loppuratkaisu on ankara ja yksinkertainen.

Monin tavoin Prisioneros on omaperäinen elokuva. Lähtökohtana oli se, että tuotantoyhtiö Pampa Film, jota johti menestyvä yrittäjä, päätti tuottaa elokuvan, joka käsitteli puhtaasti kansallista kysymystä ja jolla oli korkea esteettinen kunnianhimo. Käsikirjoittajaksi kiinnitettiin Horacio Quiroga, kirjailija, joka ei ollut koskaan aikaisemmin ollut tekemisissä elokuvan kanssa. Hänen tarinansa sijoittuvat maan koillisosan viidakoihin ja käsittelevät talonpoikien, orjien ja alkuperäiskansoihin kuuluvien naisten vaikeaa elämää tarjoamatta päähenkilöilleen juuri mitään toivoa elämässään.

Mario Soffici oli hankkinut ammattitaitonsa José Ferreyran ohjauksessa. Tämä huomattava 1920-luvun työläisdraamojen ohjaaja korosti oikeiden tapahtumapaikkojen merkitystä tarinankerronnassa. Mitään ei jätetty yleisön mielikuvituksen varaan. Elokuvan säännöt määritellään välittömästi: ennen töihin menoaan päähenkilö Ángel Magaña suutelee lähikuvassa prostituoitua. Kohtaus olisi ollut mahdoton yhdysvaltalaisessa elokuvassa Hays Coden aikakaudella, mutta niin olisi ollut myös espanjalaisessa, italialaisessa tai saksalaisessa elokuvassa, joita kaikkia valvoivat diktaattorit.

Vastaavasti mies ja nainen, jotka ovat oletettavasti naimattomia ja joilla ei ole mitään aietta avioitua, viettävät yön yhdessä ilman selittelyjä ja johdatteluja. Edelleen sankari/antisankari kuolee yhdestä pistoolinlaukauksesta, mutta ennen kuolemaansa hän on osallistuu tavattoman väkivaltaiseen kohtaukseen, jossa kostonhimo ja humaanisuus sekoittuvat toisiinsa. Kuten Jorge Luis Borges totesi: ”Muissa elokuvissa kauheat henkilöt tekevät kauheita tekoja. Prisioneros de la tierrassa sankari tekee niitä, mikä tekee tarinasta lähes sietämättömän tehokkaan”.

Mensùjen riiston ankarasti ja rohkeasti tuomitseva Prisioneros de la tierra on aikansa suurin argentiinalainen elokuva.

– Andrés Levinson (Il Cinema Ritrovato, Bologna 2018) AA 21.3.2019