KINOKONSERTTI: KUN LYHDYT SYTTYVÄT BROADWAYLLA (1925)

Marion Davies herkuttelee kaksoisroolissaan räväkkänä irkkutyttönä ja hillittynä seurapiirineitinä. Tässä pääosin mustavalkoisessa elokuvassa värien käyttö on merkittävässä roolissa – niin spektaakkelina kuin dramaattisena tehosteena. Käytössä ovat varhaisen väriteknologian monet muodot: käsinväritys, tinttaus ja kinemacolor. Elokuva esitetään kinokonserttina, jonka säestävät Anne-Mari Kivimäki ja Eero Grundström (Suistamon Sähkö).

***

Lights of Old Broadwayn ohjaaja Monta Bell (1891–1958) oli alkujaan journalisti, joka siirtyi teatterin kautta elokuvaohjaajaksi vuonna 1923, ja sittemmin Paramountille tuottajaksi. Charles Chaplin palkkasi Bellin leikkaajaksi ja apulaisohjaajaksi 1924. Bell tunnetaan nykyään parhaiten Greta Garbon ensimmäisen amerikkalaisen elokuvan Torrentin (1926) ohjaajana.

Bell tunnettiin näyttelijöiden ohjaajana, mitä MGM tuntui arvostavan. Bell sai ohjattavakseen yhtiön nousevan tähden Marion Daviesin sekä huomattavan budjetin lavastukseen, puvustukseen ja elokuvan ainutlaatuisiin värijaksoihin. Värien käyttö tukee mustavalkoisen elokuvan kerrontaa puhtaasti spektaakkelin kannalta sekä kekseliäästi dramaattisena tehokeinona. Uudenlaisen väritekniikan käyttö alleviivaa keskeisen tehostejakson moderniutta: hetkeä, jolloin myös New Yorkin kaupungissa siirrytään aikansa innovaation, sähkövalon käyttöön. Elokuvassa käytetään kolmea aikansa eri väritekniikkaa, Mike Mashonin mukaan tinttausta, varhaista Technicoloria ja käsinväritystä (saksalainen Handschiegl process).

Marion Davies (1897–1961) esiintyy elokuvassa hänelle tyypillisessä kaksoisroolissa, tällä kertaa kaksossisarina, jotka erotetaan toisistaan heti syntymänsä jälkeen. Toinen tytöistä päätyy köyhän, roisin mutta hyväsydämisen irlantilaismiehen kasvatiksi, toinen paremman luokan perheeseen. Aikuisena räväkkä tanssityttö Fely kohtaa rikkaan perijän (Conrad Nagel), jonka sisarena – sattumalta – on varttunut Felyn kaksoissisko Anne.

Heti debyyttielokuvansa Runaway Romancen jälkeen Marion Davies allekirjoitti William Randolph Hearstin kanssa sopimuksen vuonna 1917, eikä tehnyt sen jälkeen elokuvaa kenenkään muun kanssa. Skandaalin siivittämä suhde Hearstiin heikensi Daviesin uskottavuutta näyttelijänä. Hearst ei tuottajana myöskään ymmärtänyt Daviesin ominaislaatua komediennena. Vanhoillisena Hearst oli mieltynyt pukudraamoihin ja sentimentaalisiin romansseihin, joissa Davies ei päässyt oikeuksiinsa. Aikalaisyleisö myös paheksui Marion Daviesin tosielämän roolia langenneena naisena.

Jo Cecilia of the Pink Roses (1918) ennakoi Daviesin tulevia rooleja: tässä hän ensimmäisen kerran solahtaa valerooliin ja muuntautuu poikamaisesta tytöstä hillityksi kaunottareksi. Kaksoisrooliin perustuvat juonet olivat suosittuja 1920-luvulla, ja Daviesin ura lähti nousuun juuri tämän formaatin myötä. Kaksoisrooleissa korostuivat vastakohtaisuudet kuten köyhä–rikas, paha–hyvä, sukupuoliroolit tai yhteiskunnallinen asema.

Marion Daviesin uralle kaksoisroolit olivat pelastus, sillä näissä yhdistyi Hearstin suosima feminiininen ja hillitty naistyyppi sekä komedienne-tyyppi, jossa Davies oli elementissään: poikamainen, villi pelleilijä. Vuonna 1922 hän teki neljä elokuvaa, joissa esitti kaksoisroolia. Varhaisten vuosien elokuvista kolme (When Knighthood Was in Flower, 1922, Little Old New York, 1923, Janice Medredith, 1924) varmistivat hänen tähteytensä ja nimen kassamagneettien joukossa.

Hänen juhlituin elokuvansa Beverly of Graustark (1926) oli varta vasten Daviesille kirjoitettu, täydellinen kaksoisrooli, joka suorastaan ennakoi Julia Andrewsin roolia elokuvassa Victor/Victoria, vastaparinaan komea Antonio Moreno. Marion Davies esiintyi luultavammin useammin pojan roolissa kuin kukaan muu naistähti, ja häntä pidetään tässä ansioituneempana kuin kanssasisariaan Katherine Hepburnia tai Julie Andrewsia. Hänen ansiokseen laskettiin mm. se, ettei hän yrittänyt tekeytyä mieheksi, vaan hänelle miehen roolissa kyse oli pikemminkin burleskista.

Daviesin parhaina komedioina pidetään elokuvia Tillie the Toiler, The Fair Coed, Quality Street, The Patsy ja Show People – kaksi jälkimmäistä King Vidorin ohjaustyötä.

– Kirsi Raitaranta 9.1.2019 (Osin lähteenä Jeanine Basingerin Silent Stars, 1999)