SUSPIRIA (2018)

1970-luvun lopun länsisaksalaisessa tanssikoulussa tapahtuu kummia eivätkä opettajattaret taida olla aivan tavallisia. Luca Guadagninon tuore tulkinta vie Dario Argenton kulttiklassikon tanssillisuutta ja kehollista kauhua pari pyörähdystä pidemmälle. Tilda Swinton tekee elokuvassa taianomaisen kolmoisroolin.

***

“Laadukkaiden kauhuelokuvien” trendiä kauhuelokuvien harrastajat voivat pitää kulttuurisena omimisena: kauhuelokuvat ikään kuin salonkikelpoistetaan “aikuiselle” taide-elokuvayleisölle sopivaksi versioksi. Laadun tunne saadaan aikaan muun muassa nimekkäillä näyttelijävalinnoilla ja visuaalisella näyttävyydellä. Esimerkkeinä 2010-luvun loppupuolen laatukauhuelokuvista mainittakoon Jordan Peelen (Get Out 2017, Us 2019) ja Ari Asterin (Hereditary – Pahan perintö 2018, Midsommar – Loputon yö 2019) elokuvat – sekä viimeistään hitiksi nousseella nuoren rakkauden ja himon kuvauksella Call Me by Your Name (2017) läpi lyöneen Luca Guadagninon Suspiria (2018), uudelleentyöstö Dario Argenton kauhuklassikosta Suspiria – Tappavat huokaukset (1977). 

Argenton alkuperäinen elokuva on myös näyttävä, kuten Argenton elokuvat ylipäätään. Argenton elokuvien lokaatiot edustavat usein rönsyilevää art nouveauta, niin myös Suspirian tapahtumien polttopisteenä toimiva noitien hallitsema korallinpunainen tanssikoulu. Guadagnino on päivittänyt arkkitehtonis-taideteollisen tyylisuunnan ryhdikkäämpään art decoon, joka istuu hyvin myöhäisen 1970-luvun epookkiin: tarkoin valittuihin murrettuihin sävyihin, joiden lomassa sykkii verenpunainen punos. Pitkä elokuva antaa myös runsaasti enemmän tilaa itse tanssille ja kietoo sen näyttävästi osaksi kauhua: kehollisessa taiteessa taistelee elinvoima ja väkivalta, hallinta ja sen menettäminen. 

Mia Goth tekee elokuvassa hyvää työtä Yhdysvalloista Länsi-Saksaan saapuvana nuorena tanssiopiskelijana, joka hiljalleen pääsee tanssikoulun yliluonnollisten voimien jäljille – tai tulee imaistuksi osaksi niitä. Varsinainen bravuuri on kuitenkin Tilda Swintonin kolmoissuoritus. Swinton näyttelee koulusta kadonneen Patrician kohtaloa selvittelevää sekä omia traumojaan ja menetyksiään läpi käyvää psykiatri Josef Klempereriä sekä tanssikoulun arvoituksellista opettajaa Madame Blancia. Kolmas roolityö antaa odottaa itseään aivan elokuvan loppumetreille. 

Guadagninon Suspiria on aineksiltaan runsas. Se punoo yhteen sodanjälkeisen Euroopan kipukohtia – mitä on jäänyt muurien taa, mitä on jäänyt vieläkin selvittämättä, mikä on kontrolloitua, mikä vapaata – ja noituutta. Noitavoimat ovat Madame Blancin tanssikoulussa vallankäytön väline, joka johtaa myös kehollista kauhua hyökyviin graafisiin kohtauksiin, aivan Argenton henkeen. Guadagnino kuitenkin monimutkaistaa kauhuelokuvien perinteistä dynamiikkaa: noitien hävittämisen sijaan ratkaisuehdotus on eräänlainen sukupolvenvaihdos, toki pikemminkin hallitsemattomana ja rajusti purskahtavana kuin hallittuna prosessina. Voivatko uudet noidat korjata edeltäjien väkivaltaisia käytänteitä? Onko uusi Eurooppa sen parempi kuin arpinen vanha Eurooppa? Guadagninon Suspiria jättää meidät näine kysymyksineen siirtymän kynnykselle. 

– Tytti Rantanen 2020

***

Kauhuelokuvien uusiin klassikoihin lukeutuu epäilemättä vuonna 1977 ilmestynyt Suspiria – tappavat huokaukset, joka oli elokuvan ohjanneen Dario Argenton ja toisena käsikirjoittajana toimineen Daria Nicolodin käsikirjoitukseen vaikuttava luomus.

Tämä käsikirjoitus oli pohjana David Kajganichilla uudessa, Luca Guadagninon ohjaamassa versiossa Suspiria (2018). Guadagnino muistetaan siitä, että hänen ohjaamansa Call Me by Your Name (2017) oli Oscar-ehdokas. Aiemman Suspirian voimakasta kuvamaailmaa Guadagnino tyynnyttelee, ei kopioi, mutta selkeästi pitää mielessä. Kahteen ja puoleen tuntiin mahtuu toki paljon omaperäistä otetta kauhugenren puitteissa.

Suspiria sijoittuu Saksaan, jossa eletään Baader-Meinhof -terroristiryhmän tekojen varjossa syystalvea 1977. Lähes goottilaisessa ympäristössä Länsi-Berliinissä sijaitsee tyttöjen tanssikoulu, jonka oppilaaksi tulee Yhdysvaltojen Ohiosta Susie Bannion (Dakota Johnson). Tanssikoulu ei ole aivan tavallinen, sillä sen johtajat ovat keskinäistä valtataistelua kiivaasti käyviä esikristillisen ajan noitia. Koulun meininki on sen mukainen, fyysiset rangaistukset sisältävät surutta monenmoista kidutusta.

Susie sotkee tanssikoulun kuvioita, koska hän osaa tanssia poikkeuksellisen hyvin – elokuvan tanssikohtaukset korvaavat seksuaalisuudellaan varsinaiset seksikohtaukset, joita ei ole. Hankaluuksia Susielle tulee myös normaalista opiskelijaelämästä, jossa punaviiniä kitattaessa digataan David Bowieta ja vasemmistoterroristeja. Ohion uskonnollisuuden keskellä kasvaneelle Susielle se ei ole helppo ympäristö.

Koulun päänoita on Madame Blanc. Roolissa olevalla Tilda Swintonilla on myös kaksoisrooli puolisoaan kaipaavana Josef Klempererinä, joka on tosielämässä tunnettu sodan ajan arjen yksityiskohtainen muistiinmerkitsijä, pala historiaa siis itsekin. Elokuvan musiikki on seuraamisen arvoinen.

– Jari Sedergren 2020