KESÄ (2018)

Venäjällä kiistellyn ohjaaja Serebrennikovin huima retki vie 1980-luvun Pietariin, silloiseen Leningradiin. Länsimainen nuorisokulttuuri liudentui enemmän maan alta kuin maan päällä osaksi suurkaupunkien neuvostonuorten arkea. Kontrollin halu oli suurta. Kesän päähahmo on tunnetun Kino-yhtyeen voimamies Viktor Tsoi, joka saa tukea vanhemmalta rockpioneerilta Mike Naumenkolta, jolla sattuu olemaan hyvin kiinnostava vaimo. Vapaus, kesä, ajankohtainen rock ja kasarihenki saavat lähes nerokkaita muotoja tässä loistavassa kuvauksessa maailmasta, josta me tiesimme Suomessa hyvin vähän.

***

Kesä on tarina rockista Neuvostoliitossa 1980-luvulla. Alussa eräs Viktor Tsoi tulee esittämään laulujaan eräälle Maik Naumenkolle, ja lopussa bändi nimeltä Kino on lähdössä lentoon. Kyseessä ei ole draama, pikemminkin vaikutelmia pienelle ydinjoukolle tapahtuneesta. Ajan ja paikan kokeneiden mukaan Kesän ajankuva on tosi, vaikka kerronta laajentuukin välillä animaatioksi tai musikaalinumeroksi.

Maik Naumenko oli Leningradin rock-skenen tukipilari, josta lännessä ei tiedetä mitään.Tomi Huttunen (Pietari on ROCK, 2012) esittää Naumenkon välittäjänä, joka kielitaitoisena käänsi amerikkalaisen kulttuurin hengentuotteita kaveripiirilleen. Bob Dylanin kappaleet kääntyivät Maikin käsittelyssä neuvostoliitoksi hieman suoraviivaisempina, mutta edelleen vahvan kulttuuriviitteellisinä – sanoituksiin tulivat mukaan venäläiset klassikot ja undergroundkirjailijat. Naumenko oli Zoopark-bändinsä keulakuvana täysiverinen rocktähti ja eli rocktähden elämän. Neuvosto-oloissa se ei tarkoittanut rikkautta ja limusiineja, vaan viinaa keikkapalkaksi ja epämääräistä seuraa.

Länsimaisen popkulttuurin kasvatille neuvostorock voi kuulostaa erikoiselta. KGB:n valvomalla Leningradin rock-klubilla yleisö istui kiltisti ja innostumatta kuuntelemassa akustista tai kevyesti vahvistettua musisointia. Kulttuuri- ja olosuhde-eroa demonstroidaan elokuvassa: yksi henkilöistä (hahmo perustuu rock-kronikoitsija Artemi Troitskiin) käy välillä toteamassa, että äsken näkemäänne ei todellisuudessa tapahtunut. Miksi kohtaus sitten esitetään elokuvassa elämää suurempana? Koska siltä silloin tuntui. Paras huumori irtoaa, kun rock-klubin päällystö haluaa päästää uudet tulokkaat esiintymään: pitää vain keksiä, miten Tsoin sanoitukset sopivat kommunistisen nuorisosivistyksen linjaan.

Tuomari Nurmio kävi 1980-luvun lopulla todistamassa neuvostorokkareiden tilannetta: kunnon sähkökitara maksoi mustan pörssin kaupassa 2000-3000 ruplaa, kun bändin keikkapalkkio oli 20 ruplaa ja normaali ansio päivätöistä vaikkapa lämmittäjänä 150 ruplaa/ kk. Boris Grebenshtshikovin Akvarium-bändin kokoonpano oli vuonna 1976 sello, fagotti, huilu, viulu, kitara, huuliharppu, basso ja rummut. Jotkut rakensivat sähkökitaran itse veistämällä paksusta vanerista rungon, johon liitettiin venäläisen akustisen kitaran kaula. Sitten piti vain varastaa kuuden puhelinkopin luurista mikrofonit ja juottaa ne paikoilleen.

Grebenshtshikovin hahmo tulee elokuvassa äänittämään Tsoin musiikkia Maikin pyynnöstä: mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Tsoi ehti luoda uran muusikkona ja näyttelijänä, ennen kuin kuoli auto-onnettomuudessa vain 28-vuotiaana. Grebenshtshikov yritti uraa lännessä. Elokuvassa asia käsitellään Maikin kautta: ehdotetaan, että tämä voisi lähteä kokeilemaan siipiään Amerikkaan. Maik kuitenkin tajuaa asian mahdottomuuden – mitäpä amerikkalaiset tekisivät alkujaan amerikkalaisella rockilla, joka on modifioitu Neuvostoliittoon sopivaksi.

Naumenko löydettiin kotoaan kallo murtuneena elokuussa 1991, mahdollisesti väkivaltaisen ryöstön uhrina. Hän oli kuollessaan 36-vuotias. Jälkeen jäivät jo aiemmin eri osoitteeseen muuttaneet vaimo Natalja ja lapsi. Vaimon muistelmien perusteella elokuva on pitkälti saanut hahmonsa. Elokuvassa Maikin nahkoihin sukeltaa vakuuttavasti rokkari Roma Zver eli Roman Bilyk. Aurinkolasit päässä vaikutelma on täysin autenttinen – vertailukohtana Rashid Nugmanovin vuonna 1989 tekemä lyhytelokuva Ja-hha!, jossa nähdään Maik, BG ja Tsoi, ja joka loppuu samoihin sanoihin kuin Kesä: tästä kaikki vasta alkaa. Roman Bilykista Maik Naumenkona täytyy vielä todeta, että huomattava yhdenoloisuus erään Rauli Badding Somerjoen kanssa on omiaan sulattamaan suomalaisten sydämet.

– Mia Öhman (julkaistu Filmihullussa 1/2019)