Jim Carreyn tähtistatuksen sinetöinyt toimintakomedia on moderni muunnelma Tohtori Jekyll ja herra Hyde -tarinasta. Elokuvassa alituiseen kynnysmatoksi joutuva ressukka vapauttaa sisäisen, estottoman kaaosvoimansa mystisen naamion avulla. Carreyn ylitsevuotavan fyysisen komiikan lisäksi elokuva herätti huomiota kekseliäillä erikoistehosteilla, joiden ansiosta Carreyn esittämä Stanley Ipkiss muuttuu Looney Toonseilta eleensä lainaavaksi vihreäksi veijariksi.

***

Elokuvien puolella ensimmäisen supersankaribuumin käynnisti Tim Burtonin ohjaama Batman (1989), joka sai Hollywood-tuottajat penkomaan sarjakuvien sivuja löytääkseen oman vastaavanlaisen hittinsä. Yksi epätodennäköisistä menestystarinoista, joka versosi tästä tarpeesta, oli The Mask – Naamio. Dark Horse Comicsin alle kuuluva The Mask oli groteskia kauhukomediaa sisältävä anarkistinen ilottelu, jonka tekijät lähestyivät itse New Line Cinemaa toivoen, että Freddy Kruegerin rakentama talo ymmärtäisi alkuteoksen idean paremmin kuin muut heitä lähestyneet studiot. Tästä inspiroituneena studio asetti ohjaajan pallille kolmannen Elm Streetin sekä The Blobin uusintaversion (1988) ohjanneen Chuck Russellin.

Ohjaaja Russell ei kuitenkaan innostunut Dark Horse Comicsin tai New Line Cineman hänelle hahmottelemasta aihiosta vaan mylläsi elokuvan ideaa muistuttamaan enemmän mustalla huumorilla ryyditettyä fantastista romanttista komediaa. Tuolloin nousukiidossa ollut koomikko Jim Carrey otettiin elokuvan nimikkorooliin Russellin kehotuksesta ja studion vastustuksesta huolimatta. Rannalle roolista jäivät muun muassa New Linen hahmottelemat Nicolas Cage, Martin Short sekä Matthew Broderick. Naispääosaan nousi lyhyellä varoitusajalla malli Cameron Diaz vailla kokemusta elokuvanäyttelystä Anna Nicole Smithin vetäydyttyä roolista viime hetkellä. Diazin sympaattinen olemus sai elokuvantekijät muuttamaan käsikirjoitusta lennosta ja Tina Carlylen hahmosta tehtiin femme fatale -pahiksesta ihastuksen kohde.

Elokuvan tarinassa itsestään epävarma pankkivirkailija Stanley Ipkiss (Carrey) ihastuu konttorillaan vierailevaan Tinaan, joka kutsuu hänet katsomaan esitystään illalla yökerhoon. Stanleylta evätään pääsy gangstereiden pitämään klubiin, joilla on myös omat kytköksensä Tinaan. Myöhemmin illalla Stanley löytää rantaan huuhtoutuneen mystisen naamion, jonka päälle laittaessaan hänestä muuttuu vihreäkasvoinen, energinen hurmuri, jonka supervoimat muistuttavat Looney Tunes -piirrettyjen mielikuvituksellista rajattomuutta. Naamion avulla mies päättää hurmata Tinan ja päihittää häntä piinaavat gangsterit.

The Mask on eittämättä yksi 1990-luvun supersankaribuumin muistettavimmista ja omaperäisimmistä teoksista. Jim Carreyn energinen performanssi on mieleenpainuva esimerkki animaatiopiirretyille ominaisen sekoilun sovittamisesta live action-elokuvaan. Tehosteista vastasi tuolloin alansa ykkösyritys Industrial Light and Magic, mutta ohjaaja Russell on kertonut tehostepuolen säästäneen ainakin miljoonan dollarin edestä Carreyn elastisen ja kumimaisen venyvyyden vuoksi. Jim Carreylle elokuva oli läpimurron viimeinen askelma ja hänet saatiin pääosaan vain puolen miljoonan dollarin palkkiolla. Seuraavasta projektistaan Nuija ja tosinuija (1994) hän nosti jo seitsemän miljoonaa dollaria.

The Mask on myös sukupolvikokemus, jonka varmasti muistaa hyvin 1990-luvulla lapsuuttaan tai nuoruuttaan viettäneet. Se on lisäksi hämmästyttävän hyvin aikaa kestänyt teos niin tehosteidensa kuin hurmaavan tunnelmansa puolesta. Nykypäivän jatko-osaorientoituneessa supersankarielokuvien kulttuurissa onkin suoranainen ihme, että The Maskin mielikuvitukselliseen maailmaan ei tuolloin tehty jatkoa raudan ollessa kuumaa. Yritystä siihen suuntaan kyllä oli, mutta Jim Carrey koki jatko-osissa esiintymisen epäinspiroivana eikä suuret palkkiotkaan kääntäneet tähden päätä. The Mask jatkoi audiovisuaalista elämäänsä matalalla profiililla kulttimainetta kerryttäneessä animaatiosarjassa (1995–97) sekä surullisen kuuluisassa uudelleenlämmittelyssä Poika ja maski (2005).

Santeri Paju, 7.4.2026.