STILL WALKING (2008)

Ohjaajan omiin perhesuhteisiin perustuva elokuva tapahtuu yhden kesäpäivän aikana, jolloin lapset saapuvat tervehtimään ikääntyviä vanhempiaan. Melkein koko suku on paikalla muistamassa traagista perhetapahtumaa: perheen vanhin poika hukkui 15 vuotta sitten. Tuttu tilava talo rauhoittaa, mutta jokainen on kuitenkin muuttunut hivenen.

***

Japanilaiselle elokuvalle perheen kuvaus ei ole kovinkaan harvinaista. Siinä mielessä Kazuhiro Kore-eda noudattaa perinnettä, jonka edustajana maailmalla tunnetaan parhaiten Yasujiro Ozu. Mistään kunnianosoituksesta Ozulle Kore-edan vuoden 2008 elokuvassa Aruitemo, aruitemo ei kuitenkaan ole kyse.

Still Walking, kuten elokuvan englanninkielinen nimi kuuluu, on elokuva Yokoyaman perheestä, joka palaa yhteen joka vuosi muistaakseen aiemmin kuollutta perheen vanhinta poikaa. 15 vuotta aiemmin Junpei oli yrittänyt pelastaa toisen pojan hengen, mutta hukkui yrityksessään. Isä Kyohei on eläkkeellä oleva lääkäri, joka yhä vuosien jälkeenkin pitää kuollutta lastaan perheen tärkeimpänä perijänään, äiti Toshiko ei sen sijaan vähättele perheen elossa olevaa poikaa Ryotaa. Työnsä menettänyt Ryota on vastikään mennyt naimisiin lesken kanssa. Leskellä on aiemmasta avioliitostaan terävä nuori poika. Tytär Chinami on paikalla autokauppias miehensä ja heidän lastensa kanssa.

Perhe kokee muistelojen ja seremonioiden myötä vahvoja tunteita nostalgian, huumorin, surun merkeissä, mutta varsinkin sukupolvien välisiä jännitteitä on ilmassa – jälleen kerran tyypillisesti japanilaiselle elokuvalle kuten esimerkiksi Ozun tunnetussa draamassa Tokyo Monogatari. Tyylilajina on päällisin puolin harkittu naturalismi. Se näkyy Kore-edan käsikirjoituksessakin: perheen keskustelut voisivat hyvinkin olla todellisesta tapaamisesta. Näkyvän pinnan alla sykkii kuitenkin vahva ja vain vaikeasti hallittavissa oleva, räjähdysaltis tunteiden kenttä. Vaikka ihmishahmoista voisi rakentaa kuvan hirviöstä, voidaan valita toinenkin tie paljastamalla pahimmistakin tapauksista rakkauteen kykenevä ihmisolento. Silti on ehkä totta ajatus siitä, että vanhat perhedraamat eivät ihmisten ollessa elossa oikeastaan lopu koskaan.

– Jari Sedergren 2019