YOUR VICE IS A LOCKED ROOM AND ONLY I HAVE THE KEY (1972)

Hipeille juhlia järjestävän, vaimoaan hyväksikäyttävän kirjailijan ympäriltä kuolee ihmisiä karuilla tavoilla. Löyhästi Poen The Black Cat -novelliin pohjaavassa giallossa poemainen ironia ja “minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” -karma yhdistyvät goreen, jossa tavataan/tapetaan kauniita, toisiaan hyväksikäyttäviä ihmisiä sekä kissa nimeltä Saatana.

***

Lajityypissään menestyneen Sergio Martinon neljäs giallofilmi Il tuo vizio è una stanza chiusa e solo io ne ho la chiave on saanut alkutekstien mukaisesti inspiraationsa Edgar Allan Poen lyhyestä kertomuksesta The Black Cat. Elokuvan nimi puolestaan viittaa Martinon ensimmäiseen gialloon Lo strano vizio della Signora Wardh (1971), jossa tappaja jättää fraasin uhrin luo. Martinon varhaisia filmejä yhdistää näyttelijä Edwige Fenech, joka on tällä kertaa elokuvan päähenkilö, eikä uhri kuten tavallisesti.

Oliviero Rouvigny on kirjailija, urallaan epäonnistunut ja alkoholisoitunut. Hän asuu kartanossaan vaimonsa Irinan kanssa. Irina pelkää Olivieron kissaa, Saatanaa, joka oli aiemmin Olivieron äidin oma. Tylsistymistä välttääkseen Oliviero järjestää dekadentteja juhlia paikallisille hipeille, eikä kaihda moittimasta vaimoaan julkisesti. Kun Olivieron rakastajatar löytyy murhattuna, kirjailijaa epäillään ensimmäisenä. Siitä säikähtäneenä hän ei halua paljastaa toista murhaa, jossa uhriksi on joutunut perheen palvelijatar. Tämä saa Olivieron paniikkiin ja sadistisesti hän nöyryyttää Irinaa entistä pahemmin. Irinan tueksi saapuu yllättäen Olivieron sukulainen Floriana, jonka lohdutuksesta Irina nauttii monin eri tavoin. Lopulta he päättävät yhdessä tehdä välit selväksi Olivieron kanssa. Mitä kukin hyötyy kaikesta tapahtuneesta? Kuka on murhaaja? Ja kuinka monta murhaa vielä tapahtuu? Ja miten käy Saatana-kissan?

Martino on kiistämättä giallon ammattimies, joka osaa laittaa Giancarlo Ferrandon kameran sopiviin, bisarreihin kulmiin ja leikata niistä tarkasti ajatellun kokonaisuuden. Erityisesti murhakohtausten tyylittely on onnistunutta – visio on murhaajan. Giallolle tyypillisesti juoni on tälläkin kertaa välillä mopo, joka karkaa käsistä. Bruno Nicolain musiikkia pidetään yleisesti varsin onnistuneena osana kokonaisuutta, jossa Edgar Allan Poen perintö yhdistyy giallo-tyyliin.

– Jari Sedergren 2019