NO VIETNAMESE EVER CALLED ME NIGGER (1968)
No Vietnamese Ever Called Me Nigger – huuto kansalaisoikeuksien ja rauhan puolesta – on taistelevan elokuvan unohdettuja klassikoita, jollaisten nostaminen uuteen elämään on koko arkistolaitoksen ja sen esitystoiminnan ydinasiaa.
***
Vietnamin sodan vastainen liike kiihtyi 1960-luvun loppua lähentyessä Yhdysvalloissa. New York Timesin latojana toimineen David L. Weissin pitkä dokumentaarielokuva No Vietnamese Ever Called Me Nigger seuraa Harlemista alkanutta mielenosoitusmarssia YK:n päämajan luokse huhtikuun 15. päivänä 1967. Läsnä olleet vähintään 400 000 protestoijaa osoittivat mieltä Yhdysvaltojen jatkuvaa läsnäoloa vastaan Vietnamissa. Heistä elokuva nostaa pääosaan Harlemin mustat ja Vietnamissa palvelleiden kolmen nuoren sotilaan analyyttiset puheenvuorot.
Yhdysvaltojen historian kriittisinä hetkinä tehty elokuva nostaa esille myös reflektiot itse filmaamista kohtaan. Mielenosoitusta järjestäneet ja mobilisoineet ryhmät suhtautuvat enimmäkseen valkoiseen kuvausryhmään skeptisesti – yleisemmin tämä rodullisten jännitteiden maailma oli totta kaikkialla Yhdysvalloissa tuolloin. Lähtökohtana oli ensin epäillä ja vasta epäilyn hälventyessä omista motiiveista voitiin filmiryhmälle kertoa.
Sodassa palvelleet (ja mielenosoittajille puhunut Martin Luther King) kertoivat, kuinka mustia sotilaita lähetettiin paljon erittäin vaarallisiin tehtäviin, joihin he osallistuivat täysin tietoisena siitä, että kotiin palattuaan vastassa ei ole sankarin vastaanotto, vaan ennemminkin poissaoleva köyhyys. Tässä mielessä elokuva antaa äänen niille yhteisöille (yhdysvaltalaisessa todellisuudessa yhä kelpoisa termi), jotka nousevat sitä kansakuntaa vastaan, joka petti heidät.
Elokuvan tekijöiden omat lähtökohdat, virheellisetkin, tulevat esiin näissä keskusteluissa hyvin artikuloivien sotilaiden kanssa. Äänen sävy, johdattelevista kysymyksistä puhumattakaan, riittävät paljastamaan eri lähtökohdat.
– Jari Sedergren 2019