LITTLE JOE (2019)

Brittiläis-saksalais-itävaltalainen Little Joe on itävaltalaisen Jessica Hausnerin kuudes pitkä elokuva ja ensimmäinen englanninkielinen ohjaustyö. Cannesin elokuvajuhlilla Little Joe kilpaili Kultaisesta palmusta ja pääosan esittäjä Emily Beecham palkittiin parhaana naisnäyttelijänä. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin kanssa järjestetyn Kuukauden elokuva -äänestyksen voittajassa kasvien geenimuuntelijana työskentelevä Alice kehittää uuden, erityisen lajikkeen. Verenpunainen kukka on paitsi kaunis, myös terapeuttinen: oikein hoidettuna se tekee omistajastaan täydellisen onnellisen. Vastoin työnantajansa sääntöjä Alice vie kasvin kotiin lahjaksi pojalleen Joelle. Kasvaessaan ”Pikku-Joeksi” nimetty ihmekukka alkaa kuitenkin herättää Alicessa epäilyksiä. Mitä se oikeastaan tekee ihmisille?

***

Itävaltalaisen Jessica Hausnerin neljäs Cannes-ohjaus on intensiivinen scifi-jännäri, joka kuljettaa katsojan geenimanipulaation steriiliin maailmaan. Elokuva käsittelee taidokkaasti ihmisyyttä ja onnellisuuden tulkinnanvaraisuutta. Vaikka Frankenstein-tarinan ja Invasion of the Body Snatchers -elokuvien jalanjäljissä kulkevan Little Joe’n genreä ei ole helppo luokitella, määrittyy teosta leimaava piinaava tunnelma jo ensimmäisen kuvan aikana kameran lipuessa hiljalleen vaalean laboratoriohuoneen yllä rauhallisen puhallinmusiikin tahdittamana.

Tarinan keskiössä oleva Alice (Emily Beecham) on työstään nauttiva kasvitieteilijä ja yksinhuoltajaäiti. Henkilökohtaisen elämän haasteista huolimatta Alice on tehnyt työpaikallaan ammatillisen läpimurron. Täysin uudenlaisen kasvilajin on tarkoitus tehdä omistajastaan pysyvästi onnellisempi. Luomuksestaan ylpeä Alice salakuljettaa kasvin laboratorion sääntöjä uhmaten kotiinsa rakkaudenosoituksena pojalleen Joelle (Kit Connor), jonka kanssa hän nimeää lajikkeen äidillisesti ”Pikku-Joeksi” (eng. Little Joe).

Koska uutta lajiketta kehitetään myyntikelpoiseksi varsin kiireellisellä aikataululla, ei ”Pikku-Joen” sisältämien allergeenien vaikutuksia tunneta edes silloin, kun satunnaisia koehenkilöitä jo altistetaan kasvin siitepölylle. Tarinan edetessä katsoja joutuu päähahmon seurana kamppailemaan vainoharhaisten tuntemuksien kanssa, kun kasvin kanssa tekemisissä olleiden ihmisten käytös alkaa muuttua omituisella, mutta hienovaraisella tavalla.

Ohjaaja Hausner ei pelkää tehdä näkyväksi reaalimaailman ja elokuvan välistä kuilua. Kaikki tarkasti kontrolloidusta näyttelijäntyöstä elokuvan visuaaliseen ilmeeseen tuntuukin geenimanipulaatiosta kertovalle elokuvalle osuvalla tavalla synteettiseltä. Elokuvan tyylitellyssä väripaletissa niin minimalistista laboratoriota kuin Alicen järjestelmällistä kotiakin koristavat kirkkaan violetin ja mintunvihreän kaltaiset epäluonnolliset sävyt. ”Pikku-Joen” verenpunaiset kukinnot puolestaan viestivät katsojalle laboratoriopöydillä vaanivasta välittömästä vaarasta. Little Joen omaperäinen estetiikka on ohjaajan tuotantoihin perehtyneelle tuttua myös tämän aikaisemmista töistä. Siksi ei olekaan yllättävää, että kuusi pitkää elokuvaa ohjannut Hausner on työskennellyt saman ydintiimin kanssa jo ensimmäisestä elokuvastaan alkaen.

Visuaalisen maailman tapaan myös taidokas näyttelijäntyö on selkeästi koreografioitua. Näyttelijät onnistuvat tulkinnoillaan tuomaan rooleihinsa elokuvan tematiikkaan sopivaa keinotekoisuutta – ylinäyttelemiseen sortumatta. Elokuvaa tähdittää lahjakas Emily Beecham, joka sai parhaan näyttelijän palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla.

Erityismaininnan ansaitseva ääniraita koostuu Teiji Iton ja Markus Binderin omalaatuisesta sävellyksestä, jossa puhallinsoittimet, ksylofonit ja koirien haukunnat muodostavat kakofonisen tunnelman. Aasialaisvaikutteisella musiikilla onkin korvaamaton rooli elokuvan jännittävän ja yksilöllisen ilmapiirin luomisessa.

– Emma Vuorinen 2019