ONCE UPON A TIME… IN HOLLYWOOD (2019)

Hollywoodin kulta-ajan lähestyessä loppuaan hiipuva western-tähti Rick Dalton (DiCaprio) ja tämän sijaisnäyttelijä sekä pitkäaikainen ystävä Cliff Booth (Pitt) kamppailevat selviytyäkseen muuttuvassa viihdemaailmassa. Ohjaajalegenda Quentin Tarantinon uutuus Once Upon a Time… in Hollywood on historiallisia tapahtumia ja fiktiota revisionistisesti yhdistelevä rakkauskirje 60-luvun lopun elokuvateollisuudelle.

***

Videovuokraamossa marinoitunut käsikirjoittaja-ohjaaja Quentin Tarantino on alusta asti tehnyt elokuvia viitaten intohimoisesti populaarikulttuuriin ja elokuvahistoriaan. Uusimmassa elokuvassaan Once Upon a Time… in Hollywood Tarantino sukeltaa syvimmälle popkulttuuriin ja amerikkalaisen unelmatehtaan viimeisiin huippuvuosiin.

Elokuva kertoo urallaan jo hiipuneesta, alkoholisoituneesta TV-tähdestä Rick Daltonista (Leonardo DiCaprio) ja hänen stunt-miehestään Cliff Boothista (Brad Pitt). Molempien ura on solmukohdassa, mutta tunnelin päässä on vielä valoa kun agentti Marvin Schwarz (Al Pacino) lupaa järjestää Daltonille rooleja spagettiwesterneissä. Hollywood- ja TV-maailmakuvauksen lisäksi suuressa osassa ovat Daltonin naapurit puolalainen elokuvaohjaaja Roman Polanski (Rafał Zawierucha) ja hänen raskaana oleva näyttelijävaimonsa Sharon Tate (Margot Robbie).

Tarantino tavoittaa lapsuutensa aikakauden ja Hollywoodin kultakauden murroskohdan ihailtavalla tarkkuudella. Puvustaja Arianne Philips on tutkinut asusteet valppaasti ja lavastaja Barbara Ling herättää epookin eloon tyylikkäästi. Elokuvaa varten jopa italialainen julisteguru Renato Casaro palasi eläkkeeltä ja suunnitteli fiktiivisiä julisteita Rick Daltonin italoelokuvia varten. Tuttuun tapaan Tarantinon ääniraita on äärimmäisen hekumallinen jukeboksi aikakauden viihde- ja popmusiikkia.

Rakkauden kesän jälkeiseen krapulavaiheeseen viitataan sekä Helvetin enkelien maininnalla, vapaan rakkauden seurauksilla että uuden Hollywoodin virstanpylväillä kuten Rosemaryn painajainen (1968) ja Miehuuskoe (1967). Tämä kaikki kuljettaa svengaavan Kalifornian auringon eteen synkän pilven.

Fiktiivisen tarinan ytimessä on tosielämän tragedia. 9.8.1969 Charles Mansonin luotsaamat nuoret murtautuivat Polanskin ja Taten asuntoon ja surmasivat Taten lisäksi kolme talossa ollutta vierasta.

Tarantino ei kuitenkaan rekonstruoi tragediaa, päinvastoin. Elokuva on osa miehen myöhäistuotannossa teemaksi noussutta halua kirjoittaa historiaa uudelleen. Kunniattomat paskiaiset (2009) ja Django Unchained (2012) repivät historian kirjat kappaleiksi tappamalla Hitlerin ja antamalla yhdysvaltalaiselle vapautetulle orjalle mahdollisuuden kostaa vääryys rikasta plantaasin omistajaa kohtaa. Tällä kertaa Tarantino yhdistelee aiheita ja käsitteitä kuten Hollywoodin studiojärjestelmän kuolema, Mansonin perhe ja julkkistragedia ja punoo niistä oman vaihtoehtoisen todellisuutensa, esseemäisen kommentin aikakauden lopusta.

Tarantinolle tyypillisesti kokonaisuudesta ei puutu väkivaltaa, mutta kuten miehen edellisessä elokuvassa, The Hateful Eight (2015), Tarantinoa tuntuu kiinnostavan enemmän maailmojen luominen ja henkilöhahmojen tutkiminen. Suurin osa elokuvasta keskittyy yksityiskohtiin ja kiehtovan meta-länkkärin rakentamiseen, jossa TV-sarjan kuvakset ja Manson perheen zombiemaiset seuraajatytöt limittyvät osaksi samaa kerrontaa.

– Otto Kylmälä 2019