VEDEN VARTIJA (2022)


Kun vesi loppuu, sotilashallinnon otteet kovenevat. Noria tietää salaisen vesilähteen, mutta tieto voi olla hengenvaarallista. Voiko ystäviin luottaa, entä mitä sotilashallitus salaa? Saara Saarelan tulevaisuuteen sijoittuva kansainvälinen suurtuotanto perustuu Emmi Itärannan menestysromaaniin.
Ohjaajaklubilla on vieraana Saara Saarela ja häntä haastattelee Oskari Sipola. Keskustelun teemana on science fiction näkökulmahenkilön kautta. Miten näkökulmahenkilön valitseminen ja näkökulman rajaaminen auttavat maailmojen rakentamisessa?
***
Sci-fi -elokuva on ymmärrettävästi jo budjettisyistä ollut verrattain harvinainen genre täkäläisessä elokuvatuotannossa. Aiemminkin kyntensä näyttäneen Saara Saarelan Veden vartija ei kuitenkaan ole täysin harvinainen tapaus, vaikka kulkeekin omia polkujaan. Budjettiakin oli saatu kansainväliseen yhteistuotantoon täkäläisittäin muhkea 3,8 miljoonaa euroa. Rahoituksesta a sen ongelmista jkertoo Kalle Kinnusen kirja Veden vartija – Teemestarin kirjasta elokuvaksi.
Veden vartijat perustuu Emmi Itärannan teokseen Teemestarin kirja (2012), joka ei ylittänyt joistakin odotuksista huolimatta Hollywoodin tunnetusti hankalaa rimaa kansainvälisten suurtuotantojen linjoille. Näin Saara Saarela sai sijaa ohjausprojektille. Tarina on lopulta pienimuotoinen mutta kiitettävän selkeä.
Kuten nimi sanoo, kyse on vedestä ja erityisesti sen puutteesta.
Teemestari on pohjoisessa seremoniamestari, jolla on etuoikeuksia, mutta aseman isältään perinyt Noria ei makean veden nopeasti vähetessä saavuta isänsä arvostusta. Miljoonat ovat kuolleet merenpinnan noustua ja saastuttaessa makean veden lähteitä. Pelimerkit on jaettu uusiksi myös isossa kuviossa. Pohjoismaat ovat unionissa, jota suurvalta hallitsee.
Kotikylässä vallitsee kuri ja järjestys, ”vesirikoksista” saa helposti rangaistuksen. Norialle on välittynyt tieto pienestä vesilähteestä, mutta se on hänen mielestään pidettävä salassa, vaikka Norian paras ystävä Sanja vaatii jakamaan sen vettä kaikille tasapuolisesti, vaikka se merkitsisikin lähteen nopeaa tyhjentymistä. Yksilö vai kollektiivi, siinä pulma.
Kuvaus, jossa loistaa tuttuun tyyliinsä Kjell Lagerroos, siirtyi projektin kestäessä Norjasta Viroon.
– Jari Sedergren 2022