KÄRSIMYS JA KUNNIA (2019)

Dolor y gloria
Ohjaaja
Pedro Almodóvar
Henkilöt
Antonio Banderas, Penélope Cruz, Asier Etxeandia
Maa
Espanja
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
114 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Ikäraja

Uransa ehtoopuolella oleva ohjaaja (Antonio Banderas) pohtii elämäänsä klassikkoelokuvansa juhlanäytöksen äärellä. Jälleennäkeminen entisen vakionäyttelijän kanssa käynnistää prosessin, jossa taiteilija syntyy uudelleen. Almodóvar näyttää paremmin kuin koskaan, kuinka elämästä syntyy elokuvaa – ja toisinpäin.

***

Kärsimyksen ja kunnian juoni on Pedro Almodóvarin elokuvaksi suoraviivainen ja pohdiskeleva. Siinä missä Almodóvarin aiempien villien elokuvien juonet olivat omassa estottomuudessaan ja hervottomuudessaan kaikki kaikessa, nyt ei sitä ole luvassa: joidenkin Almodóvarin elokuvien juonet vertautuivat hersyvässä anarkistisessa kapinassaan spiidiä vetäneen pahasti dementoituneen vanhuksen liikeratoihin, kun hän golfkentällä on päättänyt ottaa ”homman haltuun”, ja lähtenyt ajelemaan golf-autolla ihan omia teitään: päin punaisia, siis – ja vastakaistaan! Sillä välillähän on suorastaan pakko järkensä säilyttääkseen ajaa vastakaistaan, varsinkin jos kyseessä on moottoritie!

Kärsimyksessä ja kunniassa Salvador Mallo, – jonka nimi on sivumennen sanoen anagrammimainen kehitelmä Almodóvarin omasta nimestä – näyttelijänä Antonio Banderas, Tuomas Riskalan sanoin ”äärimmäisen arvokkaalla tavalla harmaantunut machoroolien mestari”, on erakoitunut, masentunut ja aika lailla surumielinen elokuvaohjaaja, joka kärsii ”luomisentuskista” ja vetää reseptilääkkeiden lisäksi kovia huumeita. Mallon muistot alkavat elää omaa elämäänsä. Ne käyvät lohduksi tilanteessa, jossa kärsimysten ja kunnian mukana ikuiseen kadotusten viemäriin on valumassa elämänhalu, ja vielä tilanteessa jossa elämänhalun puuttuminen ei riitä kuoleman haluamiseen.

”Ihminen kehittää muistoja ollakseen vähemmän yksinäinen kuolemansa hetkellä”, ja joskus tulee vain se hetki, jolloin elämää ei voi pistää enempää remonttiin. Elämänlaatua ei pysty enää parantamaan, ja kaikki kärsimys on yhtä turhaa, mutta pysyvää kuin elämäkin, siinä kaikki. Almodóvarin elokuvassa Mallo – liki ikävystyneenä ja omaa ”fyysistä konkurssiaan” eläen – on jättänyt elokuvan tekemisen polttelevien selkäsärkyjen ja lukuisten muiden vaivojen vuoksi. Niitä ovat insomnian lisäksi tinnitus ja iskias sekä jonkinasteiset suolistovaivat. Hän vetää heroiinia. Siitä on apua tai sitten ei.

Sitten Mallon muistot ottavat vallan, niihin suorastaan hukkuu kuin juoksuhiekkaan, eivätkä kipeätkään muistot häviä niin nopeasti kuin luulemme, mutta Mallon muistissa on myös paljon kaunista ja aurinkoista ja lempeää, ja niinpä Mallo siirtyy lapsuuteensa mielessään, muistelee ilmiömäisen kaunista, ällistyttävän hehkeänä kuvajaisena hehkuvaa lumoavaa äitiään Jacintaa (Penélope Cruz), ja laskeutuu yhä syvemmälle muistojensa paratiiseihin johtavia hauraita tikapuita.

Aiemmin elänyt ihminen ja ennen muuta keho ja sen mukana vääjäämättömästi menevä mieli on alkanut jo kuihtua, pian rappeutuminen etenisi vain enää kiihtyvällä vauhdilla. Mallo on elämänsä puolivälin ylittänyt, ja kaikki mikä hänelle on tapahtunut, on tapahtunut hyvin nopeasti niin kuin elämällä on tapana: se on täynnä merkityksetöntä kärsimystä ja ohi ennen kuin huomaammekaan. Sellaista on elämä: lyhyt välähdys kahden ikuisen pimeyden välissä.

Tässä mielessä Almodóvarin paksunylpeänä häikäisevässä filmografiassaan sojottava ”kunniatoteemi” vertautuu välittömästi Federico Fellinin, ainakin omassa mielessäni kestävämpään, villimpään, karnevalistisempaan ja surumielisempään mestariteokseen, pohjattoman mielikuvitukselliseen elokuvaan (Otto e mezzo, 1963): vertaus ei ole niinkään ontuva, sillä Kärsimyksessä ja kunniassa katse luodaan myös nostalgisen lumoavaan tyyliin tekijän lapsuuteen, erityisesti tuohon tähdenkirkkaaseen muistoon äidistä. Elokuvan hengenheimolaisiksi voisi nostaa tässä mielessä Woody Allenin mainion Muistelmia (Stardust Memories, 1980) tai omalla tapaa myös Ingmar Bergmanin filmin Fanny och Alexander (1982), joka on ehtymätön mestariteos.

– Joonas Nykänen 23.7.2023