JOKER (2019)
Huom! Näytös on loppuunmyyty.
Inspiraatiota Jokerin kuvamaailmaan saatiin 70-luvun elokuvista, erityisesti Martin Scorsesen Taksikuskista. Suunnitelma kuvata elokuva 70 mm -filmille ei toteutunut, mutta digimateriaali siirrettiin erikoisnäytöksiä varten 70 mm -filmille. Joaquin Phoenixin vakava roolisuoritus Batmanin psykopaattiseksi arkkiviholliseksi kasvavana epäonnisena koomikkona hakee vertaistaan.
***
DC Comicsin sarjakuvahahmoon perustuva Joker (2019) yllätti monet kun se voitti Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen leijonan. Elokuvan tarina keskittyy Batmanin arkkivihollisen Jokerin syntytarinaan. Arthur Fleck (Joaquin Phoenix) on mielenterveysongelmista kärsivä klovni, joka elää sairaan äitinsä kanssa. Hän ihailee suositun komediaohjelman isäntää (Robert De Niro), joten kun Arthur saa potkut työpaikastaan, myös hän päättää ryhtyä koomikoksi. Maailma ei ole kuitenkaan niin syleilevä häntä kohtaan kun hän haluaisi.
Argentiinalaisen Lucrecia Martelin luotsaama jury kohotti pääpalkinnolla sekä sarjakuvaelokuvat, että komediaohjaaja Todd Philipsin kertaheitolla astetta korkeampaan kategoriaan. Philips tunnetaan valtavirtayleisöille suunnattujen Kauhea kankkunen -trilogian (2009–2013) ruorimiehenä, joiden päätä kolottavaa perintöä Philips pääsee varmasti kertaheitolla pakoon. Saman tempun vuoden sisällä teki myös Kauhea kankkunen -elokuvien käsikirjoittaja Graig Mazin, joka loi HBO:n lukuisilla Emmy-palkinnoilla koristellun menestyssarjan Chernobyl (2019). Kankkusen moraalista perintöä paenneita tekijöitä yhdistää uusien ”vakavampien” projektien kohdalla myös musiikki. Islantilaisen Hildur Guðnadóttirin sielua riipivät sellot tuovat molempien äänimaailmaan taiteellisen ja hyytävän kerrostuman.
Joker-elokuvaa kannattelee päätähti Phoenixin suoritus. Se onnistui tuomaan kokonaisuuteen vaaran ja turvattomuuden tunteen. Phoenix on löytänyt Jokerin karmivalle naurulle fyysisen epämukavuuden, joka siirtyy katsojalle äärimmäisenä levottomuutena.
Historiallista perspektiiviä nauravaan maanikkoon löytyy jo mykkäelokuvan ajoista asti ja Conrad Veidtin Gwynplaine-hahmosta elokuvassa The Man Who Laughs (1928). Varsinaisen Batman-universumin sisällä Alan Napierin 1960-lukujen Jokeri oli varsinaista pelleilyä todellisten kauhun klovnien rinnalla. Jack Nicholsonin roolisuoritus oli tummanpuhuva kun taas Heath Ledgerin tulkinta elokuvassa Yön ritari (2008) mestarillinen. Ledger kanavoi suoritukseensa hauskasti mm. Jack Lemmonin lupsakkuutta kun taas Phoenixin roolihahmo on melkeinpä vastenmielinen. Ledgerin Jokeri oli kujeilija ja kaaoksen kylväjä, kun taas Phoenixin versio on häiriintynyt psykopaatti. Valinta, jolla varmasti halutaan kuvastaa jonkinlaista yhteiskunnallista pahoinvointia.
Itse tarinaan ja visuaaliseen ilmeeseen vaikutteita on haettu 1970-luvun rikoselokuvista ja erityisesti Martin Scorsesen elokuvista Taksikuski (1976) ja Koomikoiden kuningas (1982). Molempien elokuvien De Niron esittämät pääroolit antavat innoitusta Jokerin hahmolle. Viittauksien kirjo on laaja, sillä De Niron ja Phoenixin vaivaannuttava talk show -kohtaus on kuin suoraan David Lettermanin ja Phoenixin oikean elämän vaivaannuttavasta haastattelusta, jonka Phoenix tallensi metadokumenttiinsa I’m Still Here (2010).
– Eri lähteiden mukaan Otto Kylmälä 2019