TAIPEI STORY (1985)

Yangin alkutuotannon kirkas helmi on rakkaudenosoitus tämän kotikaupungille. Sotatilalain aikaan kuvatussa elokuvassa poliittiset jännitteet yhdistyvät ohjaajan lapsuudenmuistoihin, kun sekä nuori pariskunta että Taiwan etsivät itseään ja identiteettiään. Nuoren aikuisten osattomuudesta kansakunnan murroskohdassa kuvaavan kollaasimaisen ja yöllisen kertomuksen miespääosassa nähdään Hsiao-Hsien Hou.

***

Taiwanin uuden aallon keskeinen edustaja, Edward Yangin (1947-2007) toinen ohjaustyö Taipei Story kertoo seurustelevan pariskunnan kasvamisesta erilleen modernisoituvassa pääkaupungissa. Edward Yang on tullut tunnetuksi erityisesti kanonisoiduista teoksistaan Kirkkaampi kesäpäivä (1991) ja 1+2 (2000). Taipei Story edustaa pitkälti ihmissuhdedraamaa, identiteettien etsintää ja 1900-luvun lopun vieraantumista. Nimensä elokuva on saanut kahdesta lähteestä. Sen kiinankielinen nimi tarkoittaa runoilija Li Bailta lainattua idiomia, joka merkitsee vihreätä luumua ja bambuhevosta. Tällä viitataan pitkäaikaisiin rakastavaisiin, jotka ovat nyt kasvaneet ulos lapsuuden peleistä ja leikeistä. Toinen nimellinen viittaus on Yasujiro Ozun mestariteokseen Tokyo Story. Taipei Storyn lailla Ozu tutki sekä kansakunnan että kaupungin perinteiden ja arvojen muutosta ja poismenoa uuden tieltä. Aikoinaan Yangin teos oli paikallisille kriitikoille kuin raikas tuulahdus, joka auttoi muuttamaan taiwanilaisen elokuvan kasvoja keskellä melodraamoja sekä toiminta- ja kamppailulajielokuvia.

Pääosaan Yang sai Lungin rooliin ja myös käsikirjoittajakumppanikseen toisen merkittävän oman sukupolvensa ohjaajan Hou Hsiao-hsienin (A City of Sadness, Nukkemestari, The Assassin). Hou näyttelee tekstiilialan työntekijää, entistä baseballtähteä, jonka kunnian päivät kentällä ovat jo takana. Kuitenkin hän yrittää saavuttaa uudelleen tuota elämisen tunnetta, iloa ja katsookin vhs-videonauhoilta otteluita ja käy seuraamassa liigan pelejä. Chinin (poptähti Tsai Chin, josta pian tuli ohjaajan vaimo) roolihahmo puolestaan vaeltelee ympäri modernia Taipeita kiirehtien paikasta toiseen, usein yllään tummat aurinkolasit tavoitteenaan paitsi itseään hyödyntävät kohtaamiset myös juhlimiset samanhenkisten ystävien kanssa.

Yang oli kiinnostunut kuvaamaan modernismia, kuten ihailemansa Michelangelo Antonioni. Taipein kaupunki, sen teollinen ja kaupallinen miljöö tulevat Yangin töissä vahvasti esiin. Taipei Story, kuten useat muut Yangin elokuvista ei paikanna niinkään modernin elämisen ristiriitoja henkilöissään kuin siinä, missä he suunnistavat päivittäin: ympäristössään, parisuhteen alueella ja perhe-elämässä. Yang ei henkilöitään kuvatessaan juurikaan käytä lähikuvia, vaan ennemminkin mahduttaa kahden tai muutaman henkilön samaan tilaan. Taipei Storyssa Yang, yksi urbaanin epämukavuuden kuvauksen mestareista vangitsee pidättyväisen kaupunkielämän yksin olemisen tunteen väkijoukossa eristävillä staattisilla kuvilla kohteistaan ympäristössä. Myös toistuva kuvasto ovista, ikkunoista, tuulensuojista ja laseista on läsnä. Kuten Chinin ja Lungin suhde luonteeltaan, on Taipei ilmapiiriltään epävarmuuden ja kylmyyden kaupunki. Sen identiteettiä luonnehtivat elokuvassa monet sisäiset ja ulkoiset amerikkalaisen kulttuurin voimat kuten Wall Street -tyyppiset yrityskonttorit, television uutislähetykset sekä taustalla soivat Michael Jacksonin ja Kenny Logginsin kappaleet. Japanin vaikutusvaltaa edustavat puolestaan karaokebaarit, neonvalaistut Fujifilmin mainokset ja henkilöhahmojen käyttämä japanin kieli.

Viimeistä ohjausta 1+2 lukuun ottamatta amerikkalaiset taide-elokuvien katsojat tuntevat niin ikään Taiwanin uutta aaltoa edustavien Hou Hsiao-hsienin ja Tsai Ming-Liangin saman ajan teokset paremmin. Yangin ohjaustyöt ovat keskittyneet vahvasti myös narratiiviin, jota on vaikeampaa myydä kuin tyyliä. Kerronnallisuus on elokuvan nimessä Taipei Story jo läsnä. Kuitenkin se, että Yangin elokuvaa kutsuttaisiin tarinaksi, on harhaanjohtavaa vähättelyä. Sanana tarina ei saavuta sitä kokonaisuutta, mitä Yangin teokset ovat ja mistä kaikesta ne koostuvat: juonesta, sivujuonista, henkilöidensä suhteista ja yhteiskunnan kuvauksesta. Hänen kunnianhimoisimmat projektinsa, esimerkkinä mammuttimainen, liki nelituntinen Kirkkaampi kesäpäivä, kestävät vertailua 1800-luvun romaaneihin. Jo Taipei Storyssä tulevat ilmi myöhemmin entisestään seuraavissa töissä kehittyneet skaalan, vivahteiden sekä realististen yksityiskohtien moniulotteisuus.

– Melissa Andersonin (The Village Voice), Nicholas Bugejan (Senses of Cinema), Vikram Murthin (Movie Mezzanine), Ignatiy Vishnevetskyn (A.V. Club) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 17.3.2020

Yhteistyössä: