KIVENPYÖRITTÄJÄN KYLÄ (1995)

Ruotsiin muuttanut Pekka (Suosalo) saapuu perheineen synnyinseudulleen Pohjois-Karjalaan, missä asukkaat valmistautuvat häihin kovalla tohinalla. Syvällä sydämissä surraan kuitenkin kotikylän autioitumista. Heikki Turusen romaaniin perustuva 1970-luvulle sijoittuva maaseutuelokuva on täynnä verrattomia näyttelijäsuorituksia.

***

Puolipitkän esikoiselokuvansa Onnen maa (1993) jälkeen Markku Pölönen palasi Kivenpyörittäjän kylässä pohjoiskarjalaiseen maisemaan ja aiheeseen toisen epookin puitteissa: kun Onnen maa sijoittui vuoteen 1963, Heikki Turusen vuonna 1976 ilmestynyt romaani kuvasi maaseudun murrosta ”ETYK-kesän” 1975 näkökulmasta. Rauni Mollberg oli suunnitellut Turusen kirjan elokuvasovitusta jo 1970-luvun loppupuolella ja saanut siihen 1978 elokuvasäätiön tuotantotukea 700 000 markkaa, mutta hanke raukesi Mollbergin ja Turusen ristiriitoihin ja Mollberg jatkoi Timo K. Mukan parissa (Milka, 1980).

Myös Pölönen oli lukenut Turusen romaanin heti tuoreeltaan ja haaveili aiheen elokuvasovituksesta 1980-luvun alussa saamatta sille rahoitustukea – ”onneksi”, hän totesi myöhemmin, sillä vasta Onnen maan jälkeen hän katsoi olevansa kypsä toteuttamaan elokuvan. (Demari 9.2.1995). ”Käsikirjoituksen tein karsimalla ulkoapäin tulevaa informaatiota ja keskittymällä ihmissuhteisiin ja tarinoihin”, Pölönen kertoi vuoden kestäneestä sovitustyöstä Filmihullun (2/1995) haastattelussa. ”Ostin divareista viisi kappaletta Kivenpyörittäjän kylää ja luin kirjan kerrallaan ja mustasin paksulla tussilla juttuja, jotka eivät elokuvassa toimisi. Viimeisessä kirjassa aineisto oli seuloutunut ja siitä saattoi lähteä tekemään varsinaista dramatisointia. Pyysin Turuselta luvan kirjoittaa siirtymäkohtauksia ja muokata lopun ja tehdä siitä lempeämpää kerrontaa. Muokkasin sitä omaan suuntaani, katsoin vähän hymynväre suunpielessä sitä teutaroimista. Elokuvan suhdetta voisi kuvata niin, että siinä on 40 prosenttia tragiikkaa ja 60 prosenttia huumoria.”

”Lähtökohdat elokuvan tapahtumille on sinetöity sodan jälkeen”, Pölönen jatkoi elokuvan teemoista lehdistötiedotteen ”ohjaajan sanassaan”. ”Rintamalta palaaville miehille jaettiin ’palkkioksi’ palanen isänmaata. Paikoin se palanen palkitsi saajansa loputtomalla työllä, kivenpyörityksellä. Maa näytti kuin kiusalla synnyttävän joka kevät uusia kiviä toiveikkaan pienviljelijän riesaksi. Ja se työ oli yhden sukupolven unelma. Sitten, yhtäkkiä sillä ei ollut merkitystä. Lapset eivät sitä halunneet, ja häpeästä punastellen lakaisi Suomi-neito tämän unelman hameensa alle. Kansallisia traumoja syntyi kerralla useammankin elokuvan tarpeiksi. Mikä on turhaa työtä? Jos työ on turhaa, mikä sitten on tärkeää? Mitä jää kun kuolema mitätöi kaiken konkreettisen? Näitä tässä elokuvassa kysellään. Ja vastataan: tarinat jäävät, tarinat ihmisistä. Surulliset tarinat ja koomiset. Kivenpyörittäjän kylä on yksi tällainen tarina. Ja sen tarinan sisällä on tarina.”

Kivenpyörittäjän kylä kuvattiin pääasiassa Juuan kunnassa Pielisen rannalla heinä-elokuussa 1994, aikataulussa pysyen, mittavan näyttelijäkaartin ja lähes satapäisen avustajajoukon voimin. Martti Suosalo (s. 1962) oli Teatterikorkeakoulun käytyään näytellyt Aapoa Jouko Turkan tv-sarjassa Seitsemän veljestä (1989), hänet oli nähty sivuosissa elokuvissa Talvisota (1989), Back to the USSR – Takaisin Ryssiin (1992), Kaivo (1992), Aapo (1994) ja Paratiisin lapset (1994), mutta Kivenpyörittäjän kylän Pekka oli hänen ensimmäinen pääosansa. Erityistä huomiota herätti veteraaninäyttelijä Matti Varjo (s. 1925) toistaiseksi viimeisessä elokuvaroolissaan, josta hänet palkittiin sivuosa-Jussilla. Pitkään poissa julkisuudesta ollut Varjo keksittiin elokuvaan aikakauslehden hivenainemainoksesta – ensin rooliin kyseltiin Ola Johanssonia, joka kieltäytyi huonon terveytensä takia. Pekan vaimon rooliin harkittiin myös Maija Junnoa ja Katariina Kaituetta. Laura Munsterhjelm oli nimellä Laura Heimo esiintynyt elokuvissa Apinan vuosi (1983) ja Born American / Jäätävä polte (1986). Pertti Koivula joutui rooliaan varten lihomaan parikymmentä kiloa ja pitämään helteisinä kuvauspäivinä painoa yllä rankan ruoka- ja juomavalion turvin.

Jo ennen elokuvaa Turusen romaanista oli sovitettu näytelmäversio Joensuun teatteriin ja laulunäytelmä Hämeenlinnan teatteriin. Elokuvan jälkeen näytelmäversioita on nähty mm. Kajaanin kaupunginteatterissa sekä monissa kesäteattereissa. Jarmo Mäkisen pyörittelemä yli sadan kilon painoinen kivi päätyi päätyi Juuan kirkonkylään muistomerkiksi elokuvan teosta ja kunnianosoitukseksi kaikille ”kivisen pellon kyntäjille”.

Lähes 300 000 katsojallaan Kivenpyörittäjän kylä oli esitysvuotensa ylivoimaisesti paras kotimainen yleisömenestys – maaliskuussa 1995 siitä otettiin seitsemän lisäkopiota. Lisäksi elokuva sai tunnustusta laatutuen ja kolmen Jussi-patsaan muodossa. Tv-esityksiin Pölönen liitti leikkausvaiheessa poistamansa kohtauksen, jossa Hägglund ampuu savikiekkoja. Myös Pölösen seuraava elokuva, 1950-luvulle sijoittuva tukkilaistarina Kuningasjätkä (1998), sijoittui Pohjois-Karjalan maisemaan.

– Suomen kansallisfilmografia 11:n (2004) mukaan.