ENNAKKONÄYTÖS: PIKKU NAISIA (2019)

Huom. Näytös on loppuunmyyty!

Greta Gerwigin odotettu Pikku naisia (2019) nähdään KAVIn ja Season Film Festivalin ennakkonäytöksessä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Gerwig (Lady Bird) on tehnyt Pikku naisia -romaanista tulkintansa, joka pohjautuu kirjan ohella myös Louisa May Alcottin muihin teoksiin. Elokuvassa kirjailijan alter ego Jo March pohdiskelee fiktiivistä elämäänsä. Gerwigin versiossa Marchin sisarusten rakastettu tarina, jossa neljä nuorta naista ovat päättäneet elää elämäänsä omilla ehdoillaan, on sekä ajaton että ajankohtainen. Jo, Meg, Amy ja Beth Marchia esittävät Saoirse Ronan, Emma Watson, Florence Pugh ja Eliza Scanlen. Timothée Chalamet esittää heidän naapuriansa Laurieta, Laura Dern Marmeeta ja Meryl Streep täti Marchia.

Ennen elokuvaa klo 16 alkaen tutkija Anu Lahtinen ja toimittaja Suvi Ahola keskustelevat rakastettujen tyttökirjojen elokuvasovituksista. Moderaattorina HIFFin toiminnanjohtaja Anna Möttölä. Elokuva alkaa klo 16.30. Saliin pääsee sisään klo 16:10 asti. Sen jälkeen avaamme oven keskustelun päättyessä klo 16:30, ennen elokuvan alkua.

***

Ohjaaja-käsikirjoittaja Greta Gerwig on tehnyt Pikku naisia -romaanista tulkinnan, joka pohjautuu kirjan ohella myös muutamaan muuhun Louisa May Alcottin kertomuksiin. Klassiseksi muodostunut tarina sijoittuu Yhdysvaltain sisällissodan aikaan 1860-luvulle.

Yhteistä kaikille Little Women -elokuville on tietysti se, että kirjailijan alter ego Jo March pohdiskelee elämäänsä kuten sekin, että kaikki Marchin sisarukset, neljä nuorta naista, ovat päättäneet elää elämäänsä omilla ehdoillaan. Yksi kiintoisa lähtökohta kaikkien versioiden tarkastelulle onkin se, miten kunkin oma aika antaa lähtökohtia näiden alunperin varsin radikaalien omien ehtojen esittämiseen. Kuten A. O. Scott toteaa New York Timesin arviossaan, Gerwig ei ole sortunut tietoisiin anakronismeihin tai hämärään antikvarianismiin, vaan loihtinut esiin tarinan joka tuntuu olevan yhtäläisesti todenmukainen sekä sen 1800-luvun alkuperälle että nykyiselle modernille ajalle.

Tutun tarinan ja sen esittämisen keskiössä ovat tietysti sisarusten luonteet ja keskinäiset suhteet, joita tarkastellaan päiväkirjaa ja eräänlaista dokumenttiromaania kirjoittavan, kirjailijaksi tähyävän Jo Marchin tarkkailevan katseen alla. Se tallentaa sekä sisarusten yhteiset ilonhetket että riidat.

Kokonaisuus ei kutistu kamaridraamaksi, vaan siitä muodostuu varsin vaihteleva spektaakkeli, jossa tunteet, intiimisyys ja varsinkin iloisuus saavat sijaa ympäristössä, jonka muodostavat perheen ja sen kodin lisäksi tytärten kosijat, naapurit ja vanhan ajan moraalia yllä pitävä rikas täti. Isän patriarkaalisuus, sitten kun hän saapuu sisällissodasta kotiin, ei ole luonteeltaan tuomitsevaa. Yhteiskunnan ja sen edustajien patriarkaalisuus kyllä tuodaan esiin. Elokuvalla on kuin onkin sanottavaa yhdysvaltalaisen yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen, kansalaisvelvollisuuksiin tai vaikkapa taiteelliseen osaamiseen.

Gerwig kokoaa palapelinsä taitavasti. Hän rakentaa sisaruksien taustan kiinnostavasti, sillä mehän tiedämme – ainakin useat katsojista – millaisia sisarukset lopulta ovat. Tämän esittäminen on vaatinut suoran lineaarisen aikajatkumon katkoksia ja uudelleen järjestelyjä. Se vaatii katsojalta jonkin verran keskittymistä, mitä voinee pitää vain hyvänä asiana. Elokuvasta ei tule liian helppo tai imelä, vaan lämmin, suloinen ja välillä myös surullinen, eikä edes esiin purskahtavia vihan tunteita, vaikka niihin ei koskaan jämähdetäkään.

– Jari Sedergren 2020