HYTTI NRO 6 (2021)
Kupé nr 6 
Rosa Liksomin menestysromaaniin perustuva, junaan sijoittuva road movie on tarina kahdesta yksinäisestä, joiden välille kasvaa kaunis inhimillisyys. Juho Kuosmasen kansainvälisestikin ylistetty mestariteos on kiertänyt elokuvafestivaaleja ympäri maailman, ja sen esitysoikeudet on myyty jo yli sataan maahan.
***
Juho Kuosmasen (Hymyilevä mies, 2016; Taulukauppiaat 2010) uuden elokuvan Hytti nro 6 suola lähtee sen persoonallisuuksista: on hiljainen, viisaanoloinen ja mielenkiintoinen, ajatuksiinsa vetäytyvä nainen Laura (Seidi Haarla). Vastapäätä istuu karismaattinen, puhelias ja veikeä mies Vadim (Yuriy Borisov), joka kiskoo vodkaa kuin tatti vettä ja vetää röökiä niin, että savu nousee melkein korvista. Vaikuttaa siltä, että miehelle ei ole koulu maistunut, työt sen sijaan ovat kutsuneet. Kirjassa hän on vanhempi rakennustyömies, elokuvassa vielä nuori kaivostyöläinen. Hänellä on intensiivinen, polttava katse, mutta arka ja lempeänsydämellinen hymy.
Huumoria tihkuva, humaani, ihmislähtöinen filmi tuo vähän mieleen Vasili Šukšinin Matkatoverit (Petški-lavotšhki, 1972) ja toisaalta hengeltään myös jotkin mielestäni mestarillisen Andrei Zvjagintsevin työt, vaikka Kuosmasen ja hänen taitavan työryhmänsä elokuvasta puuttuu kuitenkin niiden vakavuus ja usein kylmänpuoleinen valo. Zvjagintsevin kamera on kova ja armoton. Se tunkeutuu illuusioiden läpi kuin ruuvi mädän lihan. Kuosmanen sen sijaan löytää maailmasta todellista hellyyttä ja huumoria, joka kumpuaa tilanteista ja ihmisistä.
Mikään ei koskaan ole sitä, miltä se aluksi näyttää, kaiken voi asettaa kyseenalaiseksi, ja tämän elokuva tuo hyvin esille: mukavalta kaverilta vaikuttava, hyväntuulinen ja lähes myhäilevä suomalainen hipsteri, joka ajautuu myös junaan, paljastuu kelmiksi, joka varastaa naisen videokameran.
Toisaalta karskin raksaäijänoloisesta Vadimista kuoriutuu varsinainen romantikko: ihmistä ei pidä tuomita ensivaikutelmalla ja toisaalta oppiakseen tuntemaan jonkun on oltava hyvin kärsivällinen. Matkan taittuessa ennakkoluulot hälvenevät, muurit sortuvat sydämien edestä, ihmistä oppii katsomaan uudella tavalla, ystävyys syvenee, maailma koostuu yhteyksistä. Tämä kohtaaminen, Lauran ja Vadimin, on niin lämminhenkinen olematta sentimentaalinen, että paatuneimpienkin katsojien rinnoissa hakkaavat sydämet lähtevät loistamaan kuin taskulamput.
Antti Selkokari: ”Pyörryttävä avointen mahdollisuuksien rajattomuuden tunne käyttää Hytti nro 6 -elokuvaa. Kauneinta elokuvassa on kevättalven valo. Venäjän junien akustinen ympäristö kirskuvine kolkkeineen on tavoitettu juuri oikein. Jos joku arvostelija on sanonut voivansa haistaa elokuvasta lattialle läikkyneen viinan löyhkän, niin minä kyllä haistan sen lisäksi venäläisjunien dieselin hajun.”
Annaleena Jalava: ”Ensi hetkestä saakka katsoja on koukussa. Hytti nro 6 alkaa lähikuvalla näyttelijä Seidi Haarlan kasvoista, ja koko elokuvan ajan kamera myös pysyy hänen lähellään, ajoittain lähes iholla. Läheisyys on intiimiä, välillä melkein kiusallista ja ehdottoman kiehtovaa. Ja miten virkistävää nähdä lähikuvassa naisen kasvot ilman viimeisteltyä meikkiä.”
Juho Rissanen: ”Siinä missä Kuosmasen edellinen elokuva, Hymyilevä mies, oli ottanut vaikutteita mustavalkoisista klassikkofilmeistä, tällä kertaa Kuosmanen kulkee ajoittain turkkilaisen 62-vuotiaan mestariohjaaja Nuri Bilge Ceylanin jalanjäljillä.”
”Hytti nro 6:ssa on samaa arkisten hetkien kauneutta ja tyhjien tilojen sekä hiljaisuuden ihastelua kuin Ceylanin palkitussa läpimurtofilmissä Uzak (2002). Samankaltaisuutta on löydettävissä myös molempien elokuvien kahden erilaisen päähenkilön ja näiden maailmankuvien kohtaamisessa. Sattumoisin myös Uzak voitti aikanaan saman Cannesin Grand Prix -palkinnon kuin nyt Hytti nro 6.”
Pauliina Savola: ”Hytti nro 6 on valojen ja värien elokuva. Harmaus on kylmää ja kovaa, valkoinen sokaisevaa, pimeys syliinsä sulkevaa ja ikkunoista siivilöityvä auringonvalo kultaista ja kirkasta. Elokuva on kuvattu enimmäkseen autenttisissa olosuhteissa: liikkuvan junan vaunuissa, ei studiossa. Hiukset roikkuvat likaisena ja ulkona on niin rähjäistä, betonista, kylmää ja märkää, että elokuvateatterissakin tekee mieli kietoa huivia tiukemmalle hartioiden ympärille.”
– Joonas Nykänen 8.4.2022