Historialliset neljä Oscar-palkintoa ja Cannesin Kultaisen palmun voittanut Parasite kertoo kellarissa asuvasta köyhästä, mutta varsin neuvokkaasta perheestä. Kun perhe huijaa tiensä rikkaiden palvelijoiksi, syntyy tarina, joka on yhtä aikaa farssi, trilleri ja tragedia. Kansainväliseksi hitiksi ja ilmiöksi elokuva ei olisi kuitenkaan voinut nousta ilman sosiaalista sanomaa ja lämminhenkistä huumoria. Bong on itse kuvaillut mestariteoksensa olevan “komedia ilman klovneja ja tragedia ilman roistoja”.

***

Gisaengchungin eli Parasiten ytimessä elää köyhyydessä ovelaksi ja älykkääksi kehittynyt yksikkö, muuan Ki Taekin (Song Kang-ho) perhe. Perhe oleilee kellariloukossa taitellen pizzalaatikoita säilyttääkseen niukan elintasonsa, elellä kärvistelläkseen. Kodin ainoa ikkuna antaa näkymän virtsantahrimalle sivukujalle. Pätkivä nettiyhteys täytyy hakea vessapisteen kattonurkista kurotellen.

Taekin elämännäkemys sivuaa pessimistin elämänviisautta: Kaikki menee joka tapauksessa pieleen. Parhaat suunnitelmat palkitaan huonolla kohtalolla. Paras vain kun ei suunnittele, yritä mitään. Ei ole valoa tunnelin päässä. Ei ole edes tunnelia.

Luokkanousu alkaa Ki-woon (Choi Woo-sik) saadessa pestin Parkin perheen teini-ikäisen tyttären Da-hyen (Jung Ji-so) englanninopettajana. Tilaisuus tuo hienovaraiset asemavarkaat ja salaviisaat pyrkyrit, Kimin perheen, porvarillisen isäntäperheen, Parkien sisäpiiriin. Köyhästä Kimin perheestä tulee parasiitti isäntäperheensä niskaan, mutta samassa suhteessa Kimin perhe saattoi pizzalaatikoita kootessaan ja virtsanhajuun tottuessaan kokea ylemmän tylsävaistoisen porvariluokan jäsenet parasiitteina omassa niskassaan. Seminatsistinen loismetafora toistuu paitsi elokuvatyön nimessä ja tarinan ydinallegoriana myös konkreettisestikin Kimin havaitessaan ruokapöydällään ludeötökän ja näpsäyttäen armoa tuntematta tuota Franz Kafkan sympatisoivan kovakuoriaisen sukulaislajia. Näin pohtii Ki-Taek: ”Rikkaat ovat naiiveja, he eivät tunne kaunaa. Heissä ei ole ryppyjä. Raha silittää kaikki rypyt pois.”

Bong Joon-hon Parasite on genrehybridi: pimeä komedia, sosiaalinen satiiri, piinaavan trillerin omalakinen ja hienovarainen viritys, porvariperheelle hanekelaista nihilismin säteilyn sävyä saava ahdistuksen ja komedian välillä tasapainotteleva kauhutarina, jonka teema on pessimistinen: Ihminen haluaa aina enemmän. Lopulta hän tappaa vaikka toisen saadakseen tyydyttää koskaan kuolematonta haluaan.

Parasitesta on todella moneksi. Niina Holm näki Bong Joon-hon ohjaaman työn ekokritiikkisen puolen ja kirjoitti Episodiin: ”Ilmeisimmän yhteiskuntakritiikin lisäksi Parasite vilauttaa dystopistista tulevaisuusnäkyä. Kaupungin köyhiin osiin ja kellareihin hyökyvä tulvavesi tuhoaa osattomilta vähänkin omaisuuden. Koulun jumppasaliin kyhätty hätämajoitus nukuttaa kodeistaan paenneet vieri viereen kuin pienimuotoisella ilmastopakolaisleirillä.”

Parasite kahmi Cannesin Kultaisen palmun ja ansaitusti neljä Oscaria mukaan lukien ensimmäisenä ei-englanninkielisenä elokuvana parhaan elokuvan palkinnon. Uusintakatseluja vaativan elokuvan mediarummutuksen ja suosion varjoon jäi toinen uraauurtava eteläkorealainen, Haruki Murakamin novelliin löyhästi pohjautuva Lee Chang-dongin Burning (2018), joka on Parasiten veroinen mestariteos. Elokuville löytyykin sama erityisen lahjakas kuvaaja Hong Kyung-pyo, joka kuvasi myös mm. The Wailingin (Gokseong, 2016).

– Joonas Nykänen 23.2.2026