VUOKRALAINEN (1926)

Vuokraemäntä epäilee vuokralaistaan (Novello) Lontoon sumussa vaanivaksi sarjamurhaajaksi. Brittikauden mykkätrilleriä pidetään ensimmäisenä oikeana Hitchcock-elokuvana, jossa ohjaaja tuo visuaalisin keinoin tarinan valkokankaalle. Äänen ”esittämistä” varten rakennettiin lasikatto, jonka läpi näkyvät murhaajan hermostuneet askeleet.

Elokuvan säestävät pianisti Suvi Sistonen ja kontrabasisti Joonas Tuuri. Sistonen ja Tuuri ovat soittaneet yhdessä jo vuosikymmenen ajan erilaisissa produktioissa ja genreissä aina popista kansanmusiikkiin ja tanssimusiikista vapaaimprovisaatioon. Joonaksen tämänhetkisiä yhtyeitä ovat mm. Bowman Trio, Laura Annika Quartet sekä Lithium. Suvin ajankohtaisimpia projekteja ovat erilaiset monitaiteiset yhteistyöt tanssin, kuvataiteen sekä elokuvan saralla. Molemmat ovat hiljattain valmistuneet Sibelius-Akatemiasta.

***

The Lodger oli Alfred Hitchcockin ensimmäinen suuri menestyselokuva ja hänen ensimmäinen jännityselokuvansa. ˮSuurin osa siitä, mikä tultiin tuntemaan Hitchcock-kosketuksena, esiintyi jo siinäˮ, toteavat Éric Rohmer ja Claude Chabrol. Hitchcock itsekin laskee todellisen uransa alkaneen siitä. Elokuva alkaakin heti ensimmäisellä klassisella Hitchcock-kuvalla, erikoislähikuvalla kirkuvan naisen kasvoista.

Koko alkujakson ajan The Lodger pysyy persoonattomana, miltei dokumentaarisena. Paksu, lähes läpitunkematon sumu velloo Lontoon yössä. Sen lomasta erottuu elokuvassa loppuun asti toistuvana aiheena toistuva neonvaloteksti TO-NIGHT GOLDEN CURLS. Lennätin kirjaa tiedon murhasta kylmän objektiivisesti, valtavat painokoneet lähtevät käyntiin, uutinen leviää lehdenmyyjien kautta, neonvalouutisina ja radioteitse. Kiehtovina otoksina talletetut kuvat koneista ja joukkotiedotuksesta hahmottuvat visioksi suurkaupungista.

Tuo neonin ja sumun maailma ei ole vain miljöö vaan aihe – samalla tavalla oivallettu moderni metropoli, jonka olemuksen Walter Benjamin väittää Edgar Allan Poen ensi kertaa ymmärtäneen novellissaan ˮThe Man of the Crowdˮ. Lehdenmyyjän kutsu yössä on samalla varoitus tuleville uhreille; tuntemattoman murhaajan olemassaolon yksi ulottuvuus on olla kollektiivisen tajunnan hahmo. Siirtymäjaksossa persoonattomasta avauksesta intiimiin tarinaan kohdataan kuorotyttöjä, naisia spektaakkelin virtaviivaistettuina esineinä, tuntemattomalle murhaajalle valikoituina uhreina.

Väärän miehen teema tulee esiin ensi kertaa Hitchcockilla. Päähenkilönä on viaton mies, johon kaikki todisteet osoittavat ja jonka käytös viittaa syyllisyyteen. Todellisuudessa hän on takaa-ajettu takaa-ajaja. Kolmioilla varustettu murhakartta on hänen yksityisen salapoliisintyönsä apuvälinen. Hitchcock olisi halunnut vuokralaisen elokuvan lopussa yksinkertaisesti katoavan ilman että hänen syyllisyydestään tai viattomuudestaan olisi saatu varmuutta. Todelliseen murhaajaan Hitch suhtautuu niin ruhtinaallisen välinpitämättömästi, ettei hän edes näytä tätä.

ˮTämä oli ensimmäinen elokuva, jossa näkyi vaikutteita Saksan-kaudestaniˮ, sanoi Hitchcock. Caligarin vaikutteet ilmenevät alkutekstien ja välitekstien jäsentämisessä elokuvan designiin kulmikkaine muotoineen, avautuvine V-kirjaimineen ja kolmiosymboleineen. Visio rikoksen suurkaupungista tuo mieleen Langin Mabuse-elokuvat. Vuokralaisen säpsähdyttävä ensi-ilmestyminen tuo mieleen Nosferatun. Kadun valojen rauhaton vaellus huoneiden seinillä muistuttaa Karl Grunen Die Strassea.

Ennen kaikkea Murnaun innoittamaa lienee psyykkisten tilojen hahmottaminen kameran avulla. Subjektiivinen kamera kartoittaa levottoman mielen harhailua Viimeisen miehen tapaan. Varjon häilähdys vuokraemännän kasvoilla tuo ilmi mielessä kulkevan epäilyksen; katossa heiluva lamppu herättää outoja aavistuksia; katsellessaan jalanjälkeä poliisin mielessä kelautuu johtolankojen ketju ristikuvina ja häivytyksinä. Painokkaat kuvat esineistä ovat täynnä enteitä: aamiaistarjottimen viaton veitsi, hiilihanko…

Klassisia Hitchcock-motiiveja on jo useita: keskipisteenä portaat (täysin samanlaiset kuin Psykossa; säpsähdyttävä yläkulmaotos kuten Vertigossa), käsiraudat, lääkkeenä toimiva brandypikari, jopa kylpyamme. Hitchcockin oman tuotannon lisäksi The Lodger ennakoi Michael Powellin Peeping Tomia.

– Antti Alanen 18.1.1989