JUNUN (2015)

Anderson ei ole ensimmäinen elokuvantekijä, joka on lähtenyt tallentamaan Intian häkellyttävää aistien vuoristorataa. Musiikkidokumentin keskiössä on Radiohead-yhtyeestä ja elokuvasävellyksistä tutun Jonny Greenwoodin Junun-albumin levytyssessiot Rajasthanissa. Nuotit väreilevät voimakkaasti, ja rytmiikka, torvien pauhu sekä tunteikkaat huudot porautuvat syvälle katsojan sieluun.

***

Ensimmäisessä lyhyessä, 54-minuuttissa dokumentissaan Paul Thomas Anderson (Magnolia, There Will Be Blood, Mestari) tekee jälleen yhteistyötä maineikkaan Radiohead-kitaristi Jonny Greenwoodin kanssa. Tuloksena on mitä eksoottisin musiikillinen matka sijoittuen Luoteis-Intiaan, maan suurimpaan osavaltioon, Rajasthaniin. Brittiläisen kuulun muusikon tavoitteena on elokuvassa tehdä albumi kansainvälisten artistien kanssa. Näin Greenwood onnistuu maalaamaan harmonisesta dialogista mukaansatempaavan muotokuvan, ei ainoastaan idän ja lännen, mutta myös ihmisen ja luonnon sekä menneen ja nykyhetken välillä.

Andersonin kamera ottaa haltuunsa intiimin aseman ensiksi ulkoa päin ja myöhemmin sisältä käsin. Tämä ilmaistaan useilla otoilla, jotka alkavat rumpujen pärinästä ja laulajien äänistä ja jotka myöhemmin nopeasti ryntäävät pois Mehrangarhin linnoituksen ikkunoista viitaten monivivahteisen musiikin ja alueen sielunveljeyteen, josta se ammentaa elämänsä. Kun sähkökatkokset saavat aikaan levytyksissä taukoja, on sekin värähtelevää, elämään sykkivää virtaa. Mukana ovat Greenwood sekä hänen muusikkonsa, israelilainen säveltäjä ja laulaja Shye Ben Tzur sekä lattialla valtavassa huoneessa istuva Intian “Rajasthan Express” äänittäen heidän moninaisia, intohimoisia vuoroin iloisia ja surullisia kappaleitaan.

Suosien pitkiä, rikkoutumattomia otoksia, jotka sallivat rytmillisten täyteläisten kappaleiden hengittää niiden virratessa alusta loppuun, Andersonin estetiikka hienovaraisesti kaappaa Greenwoodin ja kumppaneiden globaalin kumppanuuden magian. Se on kunnioittava tribuutti, joka sellaisenaan artikuloi perimmäisiä teemoja hienoisilla, läpitunkevilla tilannekuvilla.

Jununin musiikin ympäristöön ja historiaan liittyvät kytkökset on kutsuttu esiin lyhyellä välisoitolla. Tässä on kyseessä linnoituksen kattojen päällä olevan mies, joka syöttää haukkoja samalla tavoin kuin esi-isänsä. Kohtaus kulminoituu ekstaattisen ilon täyttämään ilmakuvaan, joka merkitsee Andersonin ennustamattomaksi viimeiseksi jäseneksi hänen melodisessa, taiteellisessa kollektiivinsa kanssa tehdyssä mestarillissa teoksessa.

– Nick Schagerin (Variety) mukaan Joona Hautaniemi 16.8. 2020