RITA HAYWORTH – AVAIN PAKOON (1994)

The Shawshank Redemption/Rita Hayworth – nyckel till flykten
Ohjaaja
Frank Darabont
Henkilöt
Tim Robbins, Morgan Freeman, Bob Gunton
Maa
USA
Tekstitys
svensk text
Kesto
142 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
Stephen Kingin novellista
Ikäraja

Pitkään monien klassikkoelokuvien listojen kärkipäässä heilunut elokuva edustaa Kingin lämmintä ja humaanimpaa tarinankerrontaa. Elokuva kertoo vaimonsa murhasta lavastetun Andyn totuttautumisesta vankilaelämään. Vankilan seinien sisäistä maailmaa ja linnakundien ystävyyttä kuvaava elokuva on hauska, surumielinen ja yllättävä.

***

Rita Hayworth – avain pakoon sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 1994. Stephen Kingin pienoisromaaniin perustuva kirja tunnettiin, mutta vaikka Frank Darabontin ohjaama elokuva sai tuotantorahansa takaisin korkoineen, sitä ei voinut pitää kovin menestyneenä.

Tänään tilanne on toinen. Elokuva kipusi jo kymmenen vuotta sitten sadan arvostetuimman amerikkalaiselokuvan joukkoon ja tunnetulla IMDB-sivustolla se lienee tällä hetkellä ykkösenä. Elokuva siis paranee vanhetessaan kuin viini konsanaan.

Elokuvan tarinalla on yhtymäkohtia todellisiin tapahtumiin. Andy Dufresne on saanut inspiraation Frank Freshwaterista, joka ehti istua tuomiotaan ohiolaisessa vankilassa pari vuotta, ennen kuin hän pakeni – ja jatkoi karkumatkaansa 56 vuotta ennen uutta kiinnijäämistään. Myös elokuva on kuvattu vankilassa Ohion osavaltiossa

Freshwater oli pikkurikollinen, Andy Dufresne pankkiiri, joka sai ikuiseksi osoittautuvan tuomion vaimonsa murhasta, vaikka vakuutti joka välissä syyttömyyttään. Vaikean alun jälkeen hän löytää 19 vuoden aikana sijansa vankilan systeemeissä, suojelevia kavereita vangeista ja lopulta myös henkilökunnasta, joita kokenut pankkimies voi auttaa monissa taloudellisissa haasteissa. Elokuvan syvempänä teemana onkin itsekunnioitus, jota voi pitää yllä vaikeissa olosuhteissa jos sisua, taitoa ja vähän onneakin riittää

Vaikka kassamenestys oli amerikkalaisittain vaatimaton, elokuva niitti ehdokkuuksia: 7 Oscar-ehdokkuutta, pari Golden Globe Awardsissa. Ohjaaja Darabont oli ohjaajien killan ehdokkaita vuoden ohjaajaksi ja kuvaaja Richard Deakins vastaavassa kuvaajien järjestössä. Elokuva kestää usean katsomisen.

– Jari Sedergren 2020