BELLE EPOQUE – MUUTOSTEN AIKA (1992)

Espanjalaisen Fernando Trueban tuotannon lävistävät ideat rakkaudesta ja historiasta ovat läsnä hänen Espanjan sisällissodan alkuvuosiin sijoittuvassa elokuvassaan. Yhtä ratkiriemukkaaseen ja sensuelliin teokseen kykenevät vain harvat runoilijat ja suuret humoristit. Elokuvan voitettua parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin Trueba kiitti ateistina Jumalan sijaan Billy Wilderia.

***

Kun ohjaaja Fernando Trueba vastaanotti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin Belle Epoquesta (1992), hän halusi kiittää Jumalan sijaan Billy Wilderia. Puhe herätti laajaa huomiota ja keskustelua uuden espanjalaisen elokuvan asemasta. Belle Epoque on yksi maan 1990-luvun avainteoksista. Se osoitti Espanjan kulttuuriteollisuudesta löytyvän voimavaroja ja tuuletti sisällissotaan liittyneitä traumoja. Menneisyyttä ei enää ollut pakko käsitellä kärsimyksen kautta, vaan historiallinen kuvaus oli mahdollista toteuttaa myös hyvänmielen komediana.

Tapahtumapaikkana on auringon paahtama maaseutu vuonna 1931. Liberaalien ajatusten ajama sotilaskarkuri Fernando päätyy sattumusten kautta Manolon, vapaamielisen taiteilijan ja intellektuellin, huvilalle. Ikääntyvän herran neljä upeaa tytärtä pistävät vuoron perään Fernandon pään pyörälle. Elokuvan lempeä ja elämän iloja juhliva huumori syntyy, kun tyttäret ja libido vievät tahdottomalta vaikuttavaa mies”parkaa”, joka nyt vain sattuu hullaantumaan koko sisaruskaartiin vuorotellen.

Hahmokavalkadi edustaa aikakauden sosiaalista ilmapiiriä. Päähenkilöiden ja kylän asukkaiden kautta puretaan sellaisia pinnalla velloneita kysymyksiä kuin katolisen kirkon merkitys ja naisten aseman muutos.  Myös erilaiset katsantokannat anarkismista kommunismiin ja traditionaaliseen arvomaailmaan nousevat esiin. Lopulta kaikki toimivat kuitenkin ennen muuta intohimoviettiensä motivoimina.

Elokuvan nimi ”kaunis aika” viittaa Belle époque -nimellä kutsuttuun, ensimmäistä maailmansotaa edeltäneeseen, huolettomana pidettyyn aikakauteen. José Luis Alcainen kullanruskeilla sävyillä kuvaama, Auguste Renoirin maisemamaalaukset mieleen tuova maaseutuidylli on nostalginen linnake, joka on eristyksissä poliittisista ja historiallisista myllerryksistä. Kesäpäivän kevyestä kerronnasta huolimatta uskontoon sekä tasavaltalaisten ja monarkistien väliseen ristiriitaan liittyvät jännitteet ovat paikoin voimakkaasti läsnä; sisällissota ja diktaattori Francon aika odottavat kulman takana.

– Maija Iltanen 19.6.2012 – Lähteet: The Cinema of Spain and Portugal (ed. Alberto Mira), 2005; verkkolehti Chicago Sun-Times: Roger Ebert / April 15, 1994;    Film reviews. By: Kissin, Eva H., May/Jun94, Vol. 45, Issue 5/6