MYSTERIOUS OBJECT AT NOON (2000)


Ohjaajansa debyytti on kunnianhimoinen ja kekseliäs tyylillinen kokeilu, joka muistuttaa surrealistista seurapeliä. Pieni kuvausryhmä kiersi kahden vuoden ajan Thaimaan maaseutua pyytäen ihmisiä hiljalleen keksimään elokuvalle jatkoa. Rakenteellinen uudisraivaus ja kerronnan fantastiset koukerot osoittavat kaikista ihmisistä löytyvän tarinankerrontapotentiaalin.
***
Apichatpong Weerasethakulin debyyttielokuva saattaa vaikuttaa jo ripeän temponsa ja eriskummallisen fragmentoituneen juonensa puolesta poikkeavalta teokselta tekijänsä tuotannossa, mutta luo silmäyksen useisiin thaimaalaisen ohjaajan koko myöhempää uraa värittäneisiin teemoihin – yhtenä keskeisimmistä todellisuuden ja tarun häilyvä raja. Kotimaassaan vaisun vastaanoton saanut teos kulki hiljaa festivaalilta toiselle toimien Weerasethakulin ensiaskeleena yhdeksi nykyelokuvan keskeisimmistä nimistä.
Elokuva on rakennettu kahteen tasoon: tarkkailevaksi dokumentiksi tekoprosessistaan sekä elokuvaksi elokuvan sisällä. Kokeellisena perusideana on tutkia kollektiivisen tarinankerronnan mahdollisuuksia. Teos on rakennettu ilman valmista käsikirjoitusta ohjaajan kiertäessä pienen tuotantoryhmän kanssa Thaimaan maaseutua. Lopullinen narratiivi perustuu tekijöiden haastattelemien vastaan tulleiden ihmisten lisäyksiin alati kehittyvään juoneen. Jo uransa alusta lähtien Weerasethakul haluaa tuoda tavallisten ihmisten näkemyksiä ja tarinoita esiin – sensuroimatta mitään. Kertomus alkaa pian elää omaa elämäänsä ja ampaisee mitä villeimpiin kiemuroihin, ja jää katsojan pääteltäväksi, kuinka koherentin kokonaisuuden tarinanpätkien verkko lopulta muodostaa – vai onko sillä edes väliä?
Mysterious Object at Noonissa mikä vaan on mahdollista, ja tarinaan singahtelee milloin avaruusolioita, milloin demoneita. ”Mitä ikinä haluatkaan”, vastaa Weerasethakul eräälle haastateltavalleen tämän kysyessä, pitääkö kerrotun tarinan olla totta vai ei. Mysterious Object at Noon, monien muiden ohjaajansa tuotosten tapaan, kumpuaa hurmoksellisesta rakkaudesta elokuvantekoprosessiin itseensä. Purkaessaan dokumentin ja fiktion välistä erottelua Weerasethakul viitoittaa tietä kohti elokuvan rajattomia mahdollisuuksia.
– Dennis Limin (Criterion, 2017) mukaan Oskari Lindfors, 2022
***
Restored in 2013 by The Film Foundation’s World Cinema Project and the Austrian Film Museum. Restoration works carried out at the Austrian Film Museum, LISTO laboratory in Vienna, Technicolor Ltd in Bangkok, and Cineteca di Bologna/L’Immagine Ritrovata laboratory, in close collaboration with Apichatpong Weerasethakul.
***
Apichatpong Weerasethakulin debyyttielokuva saattaa vaikuttaa jo ripeän temponsa ja eriskummallisen fragmentoituneen juonensa puolesta poikkeavalta teokselta tekijänsä tuotannossa, mutta luo silmäyksen useisiin thaimaalaisen ohjaajan koko myöhempää uraa värittäneisiin teemoihin – yhtenä keskeisimmistä todellisuuden ja tarun häilyvä raja. Kotimaassaan vaisun vastaanoton saanut teos kulki hiljaa festivaalilta toiselle toimien Weerasethakulin ensiaskeleena yhdeksi nykyelokuvan keskeisimmistä nimistä.
Elokuva on rakennettu kahteen tasoon: tarkkailevaksi dokumentiksi tekoprosessistaan sekä elokuvaksi elokuvan sisällä. Kokeellisena perusideana on tutkia kollektiivisen tarinankerronnan mahdollisuuksia. Teos on rakennettu ilman valmista käsikirjoitusta ohjaajan kiertäessä pienen tuotantoryhmän kanssa Thaimaan maaseutua. Lopullinen narratiivi perustuu tekijöiden haastattelemien vastaan tulleiden ihmisten lisäyksiin alati kehittyvään juoneen. Jo uransa alusta lähtien Weerasethakul haluaa tuoda tavallisten ihmisten näkemyksiä ja tarinoita esiin – sensuroimatta mitään. Kertomus alkaa pian elää omaa elämäänsä ja ampaisee mitä villeimpiin kiemuroihin, ja jää katsojan pääteltäväksi, kuinka koherentin kokonaisuuden tarinanpätkien verkko lopulta muodostaa – vai onko sillä edes väliä?
Mysterious Object at Noonissa mikä vaan on mahdollista, ja tarinaan singahtelee milloin avaruusolioita, milloin demoneita. ”Mitä ikinä haluatkaan”, vastaa Weerasethakul eräälle haastateltavalleen tämän kysyessä, pitääkö kerrotun tarinan olla totta vai ei. Mysterious Object at Noon, monien muiden ohjaajansa tuotosten tapaan, kumpuaa hurmoksellisesta rakkaudesta elokuvantekoprosessiin itseensä. Purkaessaan dokumentin ja fiktion välistä erottelua Weerasethakul viitoittaa tietä kohti elokuvan rajattomia mahdollisuuksia.
–Dennis Limin (Criterion, 2017) mukaan Oskari Lindfors, 2022
***
Helsinki Cine Aasian avajaiselokuvana nähdään thaimaalaisen Jakrawal Nilthamrongin Anatomy of Time (2021). Avajaiset to 5.5. klo 17 Kino Reginassa. Helsinki Cine Aasia 5.5.–8.5. Ohjelmisto julkistetaan 19.4. ja liput tulevat myyntiin osoitteessa helsinkicineaasia.fi