BAD TALES (2020)

Favolacce
Ohjaaja
Damiano D'Innocenzo, Fabio D'Innocenzo
Henkilöt
Elio Germano, Tommaso Di Cola, Barbara Chichiarelli
Maa
Italia/Sveitsi
Tekstitys
suom. tekstit
Kesto
98 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Lisätieto
DCP
Ikäraja

Rooman nimettömän esikaupunkialueen turhautuneille asukeille ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Kesäpäivän paahtava kuumuus saa pinnan alla kytevät perheiden sisäiset ja naapurien väliset jännitteet nousemaan pintaan tuhoisasti. D’Innocenzon veljesten toinen pitkä ohjaus nappasi parhaan käsikirjoituksen palkinnon Berlinalessa.

***

Häiriintynyt italialainen ”lastensatu” alkaa, kun vanhemman miehen kertojaääni toteaa löytäneensä pienen lapsen päiväkirjan. Kirjan viattomat havainnot inspiroivat kertomaan tarinaa, jossa roomalaisen esikaupungin asuinaluetta paahtava kuuma kesäaurinko kiehauttaa pintaan lasten seksuaalisen heräämisen ja sadististen isien piilotetun väkivallan.

Uhkaavaa tunnelmaa huokuva elokuva käsittelee vakavia lapsia ja lapsellisia aikuisia. Lapset tuntuvat determinismissään tietävän mitä elämällään aikovat, kun taas aikuiset eivät osaa hillitä halujaan ja tunnepatoumiaan. Vanhemmat ovat tyytymättömiä elämiinsä ja luokkatasoonsa, samalla kun lapset seuraavat sivusta mahdollista tulevaisuuttaan: kuka haluaa kasvaa aikuiseksi tällaisessa maailmassa?

D’Innocenzon veljesten toinen elokuva on debyyttiä kypsempi kokonaisuus. Esikoiselokuvaa La Terra dell’abbastanza (2018) verottivat vielä mafia-elokuvien ja lähiörealismin kliseet sekä Matteo Garronen Gomorra-elokuvan painolasti, mutta nyt pojat ovat haudanneet leikkipyssynsä ja kasvaneet aikuisiksi. Väkivalta ja ympäröivän maailman brutaali todellisuus ovat edelleen läsnä, mutta nyt kovistelun sijaan se esitellään Michael Hanekelle ominaisen viileän etäisyyden päästä, Yorgos Lanthimoksen kiikareiden lävitse tarkasteluna. Elokuva palkittiin parhaan käsikirjoituksen palkinnolla Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 2020.

Tavianin veljesten jälkeen tunnetuimmat italialaiset elokuvaveljekset Fabio ja Damiano D’Innocenzo kuvaavat rikoselokuvissaan väkivallan uusia muotoja ja ilmentymiä italialaisessa yhteiskunnassa. Kaksosten debyyttielokuva La Terra dell’abbastanza (Boys Cry, 2018), roomalaisten pikkurikollisten kasvukivuista kertova draama, sai ensiesityksensä Berliinin elokuvajuhlien Panorama-sarjassa. Muutama vuosi myöhemmin kaksikko palasi festivaalien pääkilpasarjaan pokkaamaan parhaan käsikirjoituksen palkinnon elokuvallaan Bad Tales (2020). Tämän jälkeen miehet ovat kirjoittaneet käsikirjoituksen yhdessä ohjaaja Wilma Labaten tekeillä olevaan elokuvaan La ragazza ha volato.

– Otto Kylmälä Sodankylän esitykseen 2021

Näytökset

Ei enää näytöksiä