DRAGNET GIRL (1933)

Ozun tuotannossa poikkeuksellinen gangsteridraama on tyylikäs kunnianosoitus Hollywoodin lajityypille. Melodraaman muotokieli on hiottua, ja huolitellussa kameratyössä korostuvat valot ja varjot. Tarina keskittyy gangsterin ja tämän heilan (Tanaka) levottomaan suhteeseen Jokohaman huonomaineisessa satamakaupungissa. Chaplinin tavoin Ozu siirtyi hitaasti äänielokuviin, joista ensimmäinen ilmestyi vasta 1936. Kauden ainoan näytöksen säestää pianolla Matias Tyni.

***

Tunnetuin japanilainen ohjaajamestari Akira Kurosawan ja Kenji Mizoguchin ohella on etenkin synnyinmaansa kulttuuria, perhe-elämää, avioliittoa ja sukupolvien välisiä suhteita kuvannut Yasujirô Ozu (1903–1963). Hänen arvostetuin elokuvansa Tokyo Story (1953) on nostettu usein kärkisijoille kaikkien aikojen elokuvia äänestettäessä. Kriitikoiden, ohjaajien ja cinefiilien suosion osakseen saanut elokuvantekijä teki kuitenkin uransa aikana myös aluksi lyhyitä komedioita ennen siirtymistään vakavampien pitkien teosten pariin. Tuotantoyhtiönä toimi koko uran ajan enimmäkseen Shochiku. Vaikka Ozu onkin tullut tunnetuksi pitkälti 1950-luvun vahvan kauden maineikkaista töistä, myös 1930-luvun mykkäkauden tietyt gangsterielokuvat kuten Dragnet Girl (1932) sekä yhteiskuntaa ja lapsuuden maailmaa käsitellyt, ensimmäinen merkittävä ohjaus Synnyin, mutta… vuodelta 1932 on tunnustettu asiantuntijapiireissä korkealle. Äänielokuvan pariin Ozu siirtyi verrattain myöhään, vasta vuonna 1936 elokuvan Ainoa poika myötä.

Minimalistina, omaperäisenä, älyllisenä ja hienostuneena tarinakertojana tunnettu Ozu rakasti suuresti myös gangsteriestetiikkaa, mikä tulee esille hänen viimeisessä genreltä vaikutteita ottaneessa rikosmelodraamassaan Dragnet Girlissä. Tarina sijoittuu moderniin länsimaalaistyyppiseen maailmaan, jota luonnehtivat betoni ja lasi, kadunkulmat, nyrkkeilyhallit, biljardisalit sekä amerikkalaisvaikutteiset yökerhot. Kertomuksen keskiössä on älykäs Tokiko-niminen tyttö (Kinuyo Tanaka) ja sihteeri, joka elää hedonistista elämää jenginjohtajan ja entisen nyrkkeilysankarin Jojin (Jôji Oka) kanssa Jokohaman satamakaupungissa.

Tummasävyinen Dragnet Girl on täynnään visuaalista uhmakkuutta ja odottamattomia, rytmillisiä valintoja leikkauksen suhteen esimerkiksi yökerhokohtauksessa. Lisäksi Ozun elokuva vakuuttaa Josef von Sternberg -tyyppisillä chiaroscuro-kompositioillaan, sujuvilla kamera-ajoillaan sekä perspektiiveillään. Sisällön kannalta Ozu ja käsikirjoittaja Tadao Ikeda ovat kyenneet luomaan emotionaalisesti kompleksisen kokonaisuuden kiinnostavine henkilöhahmoineen. Näin Dragnet Girl kuvaa pitkälti arkisen työelämän julkisivun pinnan alla kihisevää alamaailmaa. Näiden luomuksiensa tunnetiloja Ozu käsittelee samankaltaisella hienostuneisuudella kuin rauhallisen stoalaisia isiä ja tyttäriä sekä äitejä ja poikia perhedraamoissaan.

Ohjaajan toisia 1930-luvun gangsterielokuvia Walk Cheerfullya ja That Night’s Wifea enemmän Dragnet Girlissä korostuvat viittaukset amerikkalaiseen kulttuuriin ja Ozu itse saikin runsaasti länsimaisia vaikutteita Hollywood-elokuvista. Tuskin mitään suoranaisesti japanilaiseen kulttuuriin kytkeytyvää esiintyy. Ulkokohtaukset modernissa kaupungissa, englanninkieliset opasteet, gangstereiden ja heidän tyttöjensä pukeutuminen länsimaalaiseen tyyliin Jojin fedora-hattuineen sekä  tupakointi ja cocktailien nauttiminen kertovat tästä puolesta. Dragnet Girlissä  nähdään myös julisteet King Vidorin Mestarista (1931) ja Lewis Milestonen klassikkoteoksesta Länsirintamalta ei mitään uutta (1930). Ozun teos muistuttaa fatalismissaan ja klaustrofobisuudessaan ohjaajalle suurta vaikutteiden antajaa, Josef Sternbergin mykkää Alamaailmaa (1927), joka on puoliksi gangsterielokuva, puoliksi melodraama. Molempien mestarien elokuvat keskittyvät aihepiirissään niin rikollisen elämän traagisuuteen kuin ihmissuhteisiinkin.

–  Bryony Dixonin (The Gangster Films/BFI), Michael Koreskyn (Eclipse Series 42: Silent Ozu – Three Crime Drama/The Criterion Collection) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 20.11. 2020