DEAR COMRADES! (2020)

Venetsian elokuvajuhlilla palkittu Rakkaat toverit sai innoituksensa 1960-luvun alkuvuosiin sijoittuvasta tarinasta. Ljudmila on vannoutunut kommunisti ja puolueen päähahmo, mutta kun hän päätyy todistamaan verilöylyyn päättyvää mielenosoitusta, hänen täytyy uudelleen arvioida moraalista kantaansa. Hekumalliset mustavalkosommittelut muodostavat vahvan kontrastin aiheen rankkuudelle.

***

Rakkaat toverit kääntyisi oikeastaan paremmin liturgiseen muotoon Hyvät toverit. Politiikasta on kysymys, ideologiasta. Elokuva perustuu tositapahtumiin, työläisten sinänsä oikeutettuun kapinaan Novotsherkasskissa vuonna 1962, kun elintarvikkeiden hinnat nousivat ja samanaikaisesti palkkoja alennettiin. Elämä huononi vaikka sen piti parantua, ja kansalaiset kokivat yhteiseksi velvollisuudekseen huomauttaa asiasta, jotta se saataisiin korjattua. Moskovan reaktio oli raju, ja siitä syntyi pahaa jälkeä. Ruumiit korjattiin pois ja tapahtunut peiteltiin unohduksiin.

Ruoan hinta ei noussut sattumalta, vaan se oli seurausta tempoilevasta tuotantopolitiikasta, joka perustui vääristeltyihin tutkimustuloksiin ja paranneltuihin laskelmiin. Maissi ei kasvanutkaan Siperiassa vaikka kuinka käskettiin, ja kun totuus alkoi paljastua, hallinto panikoi: tarvittavat ainekset yhteiskunnan romahtamiseen olivat kasassa. Kun Novotsherkasskissa repesi, repeämä paikattiin oitis, tukahduttamalla kapina. Asiasta tehtiin valtiosalaisuus: siitä oli pakko vaieta, jottei mellakointi leviäisi laajemmalle. Novotsherkasskin tapahtumat vaikuttivat varmasti osaltaan siihen, että Nikita Hrushtshovista hankkiuduttiin eroon.

Elokuva Rakkaat toverit kertoo siis sellaisesta hetkestä, kun usko jatkuvaan kehitykseen kohti parempaa romahtaa.

Kontšalovski kertoo päähenkilön kautta omien vanhempiensa sukupolven asenteista; hän itse voisi olla se kateissa oleva lapsi, nuori aikuinen, innokas idealisti, joka uskoo uudistuksiin. Päähenkilö, isänsä ja tyttärensä kanssa elävä Ljudmila Sjomina on itse puoluevirkailijana osa koneistoa, mutta tajuaa järkytyksekseen poikkeustilanteessa, ettei ymmärrä kuin murto-osan siitä miten järjestelmä toimii. Sjomina on osa systeemiä mutta sen armoilla, ja tilanne pakottaa pois selkeästä ja turvallisesta joko-tai-ajattelusta, harmaalle alueelle. Ylhäältä katsottuna ihmiset ovat joukko kansalaisia, mutta katutasolla yksilöitä, kaikki yhtä haavoittuvia.

Ljudmilan päähän tarttuu ja suusta purkautuu televisiossa näytetyn Kevät-elokuvan (1947) marssi: toveri, missä tahansa tilanteessa muista isänmaasi, jossa aurinko paistaa kaikille. Kohottavat sanat on kirjoittanut Stalinin, myöhemmin muidenkin valtaapitäneiden suosikkikynäilijä Sergei Mihalkov, ohjaaja Kontshalovskin isä. Kontshalovskin vaimon esittämä Ljudmila on visuaalinen muistuma Ljubov Orlovasta, Kevät-elokuvan tähdestä, joka muisteli kaiholla Stalinin aikoja ja toivoi niitä takaisin. Ljudmilan suusta toive Stalinin paluusta kuullaan useammankin kerran. Koska ilman sellaista johtajaa maa ei selviä.

Kontshalovskin taiteelliset ratkaisut eivät aina ole loppuun asti pohdittuja ja tässä elokuvassa jää mietityttämään tietty asetelmallisuus – ja se, olisivatko tapahtumat todella voineet edetä näin. Julija Vysotskajan jähmettynyt kauhu tavallaan toimii kuvastaessaan sitä, miten ahdas ihmisen henkinen tila on, mutta kokonaisuudesta se tekee jäykän. Kontshalovskin oma puolustus on, että elokuva kertoo ideologiasta, politiikasta – toisin kuin vuotta aikaisemmin valmistunut, yhtä lailla mustavalkoisena toteutettu, Andrei Smirnovin vuoteen 1957 sijoittuva Ranskalainen (Frantsuz/ A Frenchman, 2019). Elokuvat asettuvat kuitenkin helposti rinnakkain, koska pohjimmiltaan ne kertovat saman tarinan, ja siinä vertailussa Rakkaat toverit jää kyllä hopealle. Ranskalainen etenee pakottomasti, jopa viipyillen, ja onnistuu vivahteikkuudellaan ja monikerroksisuudellaan todella tavoittamaan kadonneen palan historiaa. Näkökulma on yksilöissä, joiden elämään valtion ideologia on jättänyt jälkensä; politiikka kummittelee taustalla, kuitenkin niskaan hengittäen, ja hyökkää lopulta ratkaisevalla hetkellä.

Kontshalovskin monikymmenvuotinen ura käsikirjoittajana ja ohjaajana on ollut ainutlaatuinen. Jos Rakkaat toverit jää hänen viimeiseksi työkseen, hyvä niin – joidenkin arvostelijoiden mielestä se on erinomainen elokuva. Puhtaasti taiteelliselta kannalta ajatellen Kontshalovskin toistaiseksi ainoa mestariteos on esikoisohjaus Ensimmäinen opettaja (Pervyi utshitel,1965). Mutta voihan maestro kiriä vielä todelliseen huippusuoritukseenkin vanhoilla päivillään.

– Mia Öhman 11.2.2022