Siirry pääsisältöön

CASPER (1995)

CASPER
Ohjaaja
Brad Silberling
Henkilöt
Christina Ricci, Bill Pullman, Cathy Moriarty, Eric Idle
Maa
Yhdysvallat
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
100 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja
Ikäraja: K7

Animaatiohahmona 1940-luvulla syntyneestä kiltistä Casper-kummituksesta tuli 1990-luvun puolivälissä ensimmäinen tietokoneella luotu hahmo pitkän elokuvan pääosassa. Casper ystävystyy kummitusterapeutin tyttären kanssa lastenelokuvassa, joka yhdistelee kummitusjunamaisia kauhuelementtejä ja tummasävyistä komediaa, eikä kaihda vakaviakaan teemoja.

***

Joe Oriolo loi yli 50 vuotta sitten piirroshahmon, joka seikkaili sekä sarjakuvissa että televisiossa. Casper-kummitus tuli tutuksi auttamishalustaan ja ystävällisyydestään; aavepoika ei ollutkaan mikään tavallinen mörkö, vaan ystävää kaipaava astraaliruumis. Steven Spielbergin tuottama ja Brad Silberlingin ohjaama Casper-elokuva herättää henkiin jo unohdetuksi luullun hahmon. 90-luvun Casper on toki modernisoitu versio Oriolon 40-luvun ideasta; Silberlingin elokuvassa kummituksen sallitaan jopa kiinnostua vastakkaisesta sukupuolesta, joskin teini-ikäisen viattomasti.

Casper on erikoinen Hollywood-elokuva siinä mielessä, että se käsittelee kuoleman ja kuolemisen tematiikkaa. Apuun on tietenkin otettu rekkakuormallinen erikoistehosteita keventämään tunnelmaa (kolmiulotteiset haamut revittelevät valkokankaalla peräti 40 minuutin edestä), mutta kaikeksi onneksi elokuva ei jää vain yksiulotteiseksi efektimyrskyksi. Bill Pullman ja Christina Ricci esittävät isää ja tytärtä, jotka ovat vast’ikään menettäneet vaimon/äidin. Isän pakkomielteenomainen kiinnostus aaveisiin ja eräänlaiseen ’parapsykiatriaan’ juontaa juurensa menetyksestä. Casper itse on kotikartanonsa levoton sielu; poika, jonka elämä päättyi ennen kuin se ehti edes alkaa.

Rapakon takana nikkaroidusta perhe-elokuvasta, joka uskaltaa koskettaa näinkin vakavaa aihetta, muovautuu näemmä väistämättä lohduttava satu tai fantasia. Siinä ei toki sinänsä ole mitään pahaa, mutta ihan kokonaan ei voi olla ihmettelemättä Hollywoodin haluttomuutta käsitellä surua ja menetystä ilman marenginmakuisia ihmeitä ja ilmestyksiä. Ydinperheen tuska lienee liian kova pala purtavaksi. Onneksi Christina Riccin roolihahmossa on tarvittavaa herkkyyttä ja itsetutkiskelua.

Hetkittäin mörköralli jyrää kaiken alleen, mutta kokonaisuuden kannalta Casper persoonallisine haamusetineen on Silberlingin komedian parhaimmistoa. Syytä ollakin, sillä erikoisefektien tekeminen vei aikaa peräti kaksi vuotta. Kuvaa urakan laajuudesta antaa rautalangasta väännetty esimerkki: jos Casperin tietokoneella toteutetut hahmot liikkeineen haluttaisiin tallentaa disketeille, tarvittaisiin niitä peräti 19 miljoonaa.

– OH

Näytökset

Ei enää näytöksiä
Processing...
Thank you! Your subscription has been confirmed. You'll hear from us soon.
ErrorHere