MINARI (2020)

Amerikkalaisen unelman tavoittelua on harvoin kuvattu yhtä rehellisesti kuin Lee Isaac Chungin omakohtaisessa elokuvassa Minari. Palkintoja kerännyt elokuva kertoo korealaisperheestä, joka muuttaa Arkansasiin viljelemään kasviksia. Chung piirtää lämminhenkisen potretin perheestä ympäröivän yhteiskunnan ristipaineessa.

***

Minari on klassinen maahanmuuttajaelokuva uusin maustein. Koreasta Amerikkaan 1980-luvulla muuttaneen perheen vanhemmat työskentelevät aluksi kanafarmilla Kaliforniassa, mutta päättävät nyt muuttaa kahden Amerikassa syntyneen lapsensa kanssa pieneen Arkansasin kaupunkiin oman parinkymmenen hehtaarin tilan hoitajiksi.

Jo alkuasetelmasta selviää, että elokuvan keskeisiä tekijöitä ovat luonto ja kulttuurien väliset kohtaamiset sekä konfliktit – toisin sanoen myös itsenäisyys ja assimilaatio, sopeutuminen uuteen kulttuuriin. Perheellä on periaatteessa yhteinen visio tulevaisuudesta, ja he ovat valmiit satsaamaan siihen, parempaan tulevaisuuteen, kaikki voimavaransa. Perheen keskeinen rooli ei ihmetytä, jos tuntee korealaisen elokuvan varmaankin yleisimmän teeman.

Pariskunnan tyyli on erilainen: jos perheen isä muuntuu helposti periamerikkalaisen farmarin näköiskuvaksi, kaupunkilaistaustainen vaimo ja äiti ehkäpä sisimmässään epäilee hanketta ja sen onnistumista.

Assimilaatio on toki mahdollista, mutta kuinka pitkälle se kantaa? Ja onko sekin mahdollisuus vaarana, että edes assimilaatio ei riitä ympäristön hyväksyntään… Erityisen vaikeaa tämä problematiikka on uskonnon kohdalla, sillä sen merkitys on Arkansasin kaltaisilla alueilla valtavan suuri.

Minari on myös ohjaaja Lee Isaac Chungin omakohtainen tarina ja niinpä hän tietää tarkalleen mitä tekee. Hidas tempo on harkittua ja se antaa tilaa (katsojan) tunteille. Omakohtaisuudestaan ja korealaisamerikkalaisista lähtökohdistaan huolimatta Minari on varsin yleispätevä kertomus siirtolaisuuden muodoista myös muualla kuin Yhdysvalloissa.

– Jari Sedergren 2022