GUNDA (2020)


Kansainvälisilläkin festivaaleilla mainetta kerännyt ja kriitikoiden ylistämä Viktor Kossakovskyn dokumentti on puhdasta elokuvaa, joka kertoo tarinansa kiirehtimättä antaen tilaa katsojan ajatuksille. Norjalaisella kotieläintilalla kuvatun elokuvan pääosassa on emakko possuineen. Meditatiivisesta kerronnasta huolimatta siinä riittää draamaa ja jännitteitä, mutta myös hilpeitä hetkiä.
***
Aamun valo läikehtii pikkupossujen kippurasaparoilla. Surina ja pörinä täyttävät villiintyneen maatilan pihamaan, jonka kulmassa sijaitsevassa pehmeässä pesässä porsaat ottavat vinkuen ensimmäisiä haparoivia askeleitaan. Elämän elävät äänet ja kultaista leikkausta seuraavat harmoniset liikkuvan kuvan sommitelmat osuvat suoraan katsojan sydämeen.
Elokuvaa voisi seurata myös joko silmät peitettyinä tai korvat sulkien, niin voimakas on tunne, jonka mestarilliset, vaikuttavuudessaan yhtä vahvat kuva- ja ääniraidat yhdessä muodostavat. Moniaistisuuden voima tekee katsomiskokemuksesta äärimmäisen hienon ja mukaansa tempaavan. Possujen käyttäytymismallien ja heidän kasvunsa seuraaminen avaavat ulottuville maailman, johon harva on päässyt aikaisemmin kurkistamaan.
Berliinin elokuvajuhlien tapaukseksi kohonnut Gunda tarjoilee parempaa terapiaa kuin kissavideot voivat ikinä antaa. Mustavalkoisen seurantadokumentin rehellisissä, pitkissä ja kiireettä etenevissä kohtauksissa yhdistyvät luontevasti luonnon omat tarinan elementit – draama, trilleri, kauhu, jopa ripaus actionia ja arjen romantiikkaa.
Elokuvan uskottavuutta lisäävät taustajoukoissa vaikuttavat nimet, Lynne Ramsay ja Joaquin Phoenix, joista jälkimmäinen vaikuttui elokuvan nähtyään niin kovin, että hänen nimensä löytyy elokuvan lopputekstien alkupäästä.
Vapaus valita on ihmisen valuuttaa. DocPointissa vuonna 2019 vieraillut ohjaaja Viktor Kossakovsky on käsitellyt nautinnollisen kauniissa ja syvältä koskettavissa elokuvissaan ihmisen ja luonnon epäsuhtaa (Aquarela, DocPoint 2019) sekä maapallon kääntöpuolia (¡Vivan las Antipodas!, DocPoint 2012). Hän jatkaa tuttujen teemojen käsittelyä Gundassa, jonka nähtyään on vaikeaa ajatella, että possut olisivat pelkkää pekonia tai silkkaa silavaa.
– Sonja Löfström (2020 DocPointin katalogissa)