BRIDGES OF TIME (2018)
Laika tilti Karlovy Varyn elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut dokumenttielokuva toimii nimensä mukaisesti siltana sekä menneisyyden että kaikkien kolmen Baltian maan elokuvantekijöiden välillä. Audrius Stonyksen ja Kristine Brieden ohjaaman elokuvan runollinen ilmaisu välittää kolmen maan luovassa risteyksessä olleen sukupolven omaleimaisen eetoksen ja luomisvoiman.
***
Audrius Stonys ja Kristine Briede ohjasivat vuonna 2018 dokumentin, jonka kohteena ja haastateltavina ovat 1960-luvulla dokumenttielokuvan tekemisen uudistaneet elokuvantekijät Baltian eri maissa. Bridges of Time, kuten elokuvan englanninkielinen nimi kuuluu, hyödyntää laajasti Baltian maiden keskeisintä dokumenttielokuva-aineistoa ja antaa hyvän kuvan erilaisten tekijöiden tärkeistä aiheista aikana, jolloin Neuvostoliitossa oli aiempaa vapaampi Hrustsevin aika, ns. suojasää, mutta jolloin sensuuria oli kuitenkin kierrettävä symboliikalla ja kuten sanotaan, antamalla ymmärtää ”rivien välistä”.
Stonysin ja Brieden valitsema tyylilaji on haastatteluista ja runsaasta alkuperäisaineistosta huolimatta esseedokumentti, tyylilaji, joka ei ollut vieras kohteina oleville ”runollisen dokumentin” elokuvantekijöille. Esseeksi ne tekee se, että kronologinen tai luokitteleva ote puuttuu esityksestä täysin, ja siinä keskitytään elokuvantekijöiden omiin näkemyksiin dokumentaarisen luomisen kiintoisista piirteistä.
Vaikka aikakausi ja osin aiheistokin on yhteneväistä, eri ohjaajilla on selkeästi oma näkemys menneisyyteensä, tekemisiinsä, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Jotkut ottavat nyt käsillä olevaan dokumenttiin ohjaavan otteen (jota nykytekijät eivät hyväksy tai toteuta), jotkut tyytyvät alistuneesti luonnehtimaan oman tekemisensä piirteitä ja jopa puutteita. Jotkut ovat pettyneitä siihen miten kaikki on mennyt, potentiaalia olisi ollut parempaankin, ja muutamat odottavat jo varsin tyynesti fyysisen raihnautumisen kautta lähenevää kuolemaa. Jokainen haastateltava tuo omia persoonallisuuden piirteitä esiin ja niiden kokonaisuus muodostaa varsin hienon näkemyksen menneeseen aikakauteen, joka ei enää palaa.
– Jari Sedergren 2021