THE GODFATHER CODA: THE DEATH OF MICHAEL CORLEONE (1990)

Kummisetä-saaga ja Michael Corleonen tarina saadaan päätökseen oopperamaisissa puitteissa. Michael on kulkenut askelmerkit päätyyn asti ja on samassa tilanteessa kuin isänsä Vito Corleone vuosikymmeniä aiemmin. Michael haluaa vapauttaa perheensä rikoksen pyörteistä, mutta mahdollinen seuraaja, tulinen Vincent voi joko pelastaa tai tuhota kaiken. Elokuvasta esitetään sekä alkuperäinen 70 mm:n versio että Coppolan viime vuonna uudelleen leikkaama The Godfather Coda: The Death of Michael Corleone (2020).

***

Vaikka vanhojen mestarien tarpeesta leikata uudelleen klassikkoteoksiaan voi olla mitä mieltä haluaa, 30-vuotta sitten ensi-iltansa saanut Kummisetä III on saanut nyt uuden ilmeen. Ohjaaja Francis Ford Coppolan mukaan se on valmis vasta nyt. Se on hänen mielestään viimein leikattu sellaiseksi kuin sen pitääkin olla, alkuperäinen leikkaus ei vastannut hänen suunnitelmiaan.

1980-luku ei ollut ohjaajalegenda Francis Ford Coppolan filmografian parasta aikaa: heti massiivisen ja upean Ilmestyskirja. Nyt. (1979) –Vietnam-elokuvan jälkeen ohjaajamaestro teki elokuvan Suoraan sydämestä (One from the Heart, 1981). Nimestään huolimatta huhujen mukaan mestari ohjasi leffan kalsareillaan asuntovaunustaan käsin monitorien avulla vaivautumatta itse kuvauspaikalle. Hämmentävän musikaalin budjetti oli 27 miljoonaa dollaria. Tämän taloudellisen ja henkisen flopin jälkeen seurasi kaksi S.E. Hinton filmatisointia: Outsiders – kolmen jengi (Outsiders, 1983) ja Taistelukala (Rumble Fish, 1983). Niistä ainakin jälkimmäinen on yhä hieno filmi, ei vähiten Mickey Rourken arvaamattoman dynamiittikarisman ja Stephen H. Burumin mustavalkokuvauksen ansiosta. Tätä seurasivat muun muassa The Cotton Club (1984), Peggy Sue meni naimisiin (Peggy Sue Got Married, 1986), Kiviset puutarhat (Gardens of Stone, 1987) ja Tucker – mies ja unelma (Tucker: The Man and His Dream, 1988), kaikki nämä pitkälti unohtuneita sellaisten klassikkoelokuvien rinnalla kuin Keskustelu (The Conversation, 1974) tai Kummisetä (The Godfather, 1972).

Hävettävän huonon episodin ”The Life without Zoe” elokuvaan New York Stories (1989) tehtyään Coppola oli taloudellisissa vaikeuksissa. Mahdollisuuksia ei näyttänyt olevan enää rajattomasti. Jos ohjaaja ei nyt aivan puilla paljailla ollut, niin ainakin – uskomatonta kyllä – likellä rahapulan aiheuttamaa hätää. Hänen oli tartuttava tuotantoyhtiö Paramountin ehdotukseen ja tehtävä jatkoa Kummisedälle. Vuonna 1970 Roger Cormanin filmitehtaasta tullut silloin lähes tuntematon Coppola oli ollut oikea mies Mario Puzon bestseller-kirjan filmatisoinnin puikkoihin: italianamerikkalaisena hän tiesi, miten nuo ”tyypit syövät, puhuvat ja suutelevat.” Tämä filmiin liimautunut autenttisuus, yksityiskohtien tarkkuus ja uskottavuus – niin juhlien ja rituaalien kuin veritekojen näyttävyys ja aitouden vaikutelma, näyttelijöiden mestarillisuus yhdessä Nino Rotan unohtumattoman musiikin kanssa – oli tehnyt elokuvasarjasta suuren.

Sellaiset elokuvat kuin Bonnie ja Clyde (1967) tai Sam Peckinpahin työt olivat raivanneet tilaa sille, kuinka näyttää filmiväkivalta ja verityöt, niin että veri todella lentää: tätä alettiin kutsua graafiseksi väkivallaksi. Tämä aitous teki elokuvaväkivallasta entistä kammottavampaa ja sai monesta Kummisetienkin kohtauksesta lähtemättömästi mieleenpainuvia. Murha ei ollut mikään pikku juttu, vaan likaista, kammottavaa ja veristä.

Kummisedän menestyksen jälkeen kaikki ovet olivat olleet auki Coppolalle. Nyt 18 vuotta myöhemmin ensimmäisen Kummisedän jälkeen Coppola sai tehdä – vastoin mitään ennakkosuunnitelmia, vastoin jopa tekijöiden aikomuksia tai tahtotilaa – elokuvasarjasta trilogian. Syntyi päätösosa, jota ohjaaja itse on kutsunut ”Kummisetä-elokuvien katedraaliksi” ja jota on luonnehdittu ”elegiseksi koodaksi” (Antti Alanen). Vuosi oli 1990. Pitää kaivella vain hieman muistin tunkkaisia lokeroita, niin mieleen nousee tuon aikakauden gangsterielokuvien helmiä: Sergio Leonen Suuri gangsterisota (Once Upon a Time in America, 1984), Brian De Palman Lahjomattomat (The Untouchables, 1987) tai Martin Scorsesen Mafiaveljet (Goodfellas, 1990). Filmimaailman maaperä oli otollinen uudelle Kummisedälle.

Sittemmin Coppola on nähnyt tarvetta leikellä uudelleen elokuviaan. Hän on tehnyt sen niin Cotton Clubille kuin peräti kaksi kertaa Ilmestyskirja. Nyt:ille. Seuraavaksi vuorossa oli Kummisetä III (1990), elokuvan 30-vuotisen taipaleen kunniaksi. Miten sitten uusi elokuva, jonka nimi on myös vaihdettu komeaksi: ”Mario Puzo’s The Godfather, Coda: The Death of Michael Corleone”, eroaa alkuperäisestä? Owen Gleibermanin mukaan salaisuus ja skandaali on tässä: ”se on sama hiton elokuva!” Eroja kuitenkin löytyy. Uudelleen leikattu elokuva ei enää ala ”elegisellä montaasilla Corleonen raunioituneesta Lake Tahoen kompleksista” (Matti Salo), vaan piirtää heti mielikuvan siitä, minkälaisessa tilanteessa Michael Corleone (Al Pacino) tätä nykyä elää. Coda alkaa arkkipiispan ja Michaelin neuvottelutilanteesta. Uutta alkua on kehuttu siitä, että näin päästään suoraan asian ytimeen. Uutta – avoimempaa – loppua on myös ylistetty paremmaksi kuin aiemmassa versiossa. Muutokset ovat rakenteessa: alku ja loppu on muutettu, kohtausten järjestystä on vaihdettu. Uudelleen leikattu elokuva on myös hieman alkuperäistä lyhyempi: alkuperäinen kesto oli 162 minuuttia, nyt filmi kestää 157 minuuttia.

Coda ei itse asiassa ole uusi otsikko trilogian päätösosalle. Filmin piti alun perin kulkea sillä nimellä: Paramount vastusti, Coppola antoi periksi. Nyt, uudelleen leikattuna, filmin nimi on ainakin komeampi, jos sisältö ei ole juuri muuttunut: yhä tämä on elokuva katumuksesta ja syyllisyydentunnosta. Menneisyyden tunkkaiset, märkivät arvet ja väärien valintojen pakahduttavat aaveet piinaavat yhä Michael Corleonea: opetus on siinä, että olemme, mitä valitsemme olevamme. Ja se, mitä valitsemme, pysyy – itseään, joka hetki tapahtuvia valintojaan ei voi paeta, vaikka menisi maailman ääriin. Vapaus, niin kuin Jean-Paul Sartre muistuttaa, on se, mitä teet sillä, mitä sinulle on tehty. Coppola: ”Maailman ainoana toivona on, että opimme kohtelemaan toisiamme ystävinä.”

– Joonas Nykänen 12.2.2022