EDEN (2014)

Yhdessä veljensä Svenin, ranskalaisen French Touch -musiikkityylin pioneerin, kanssa käsikirjoitettu elokuva seuraa underground klubikulttuurin kehitystä ilman sensationalismia. Daft Punkin ja muiden yhtyeiden maailmaan sijoittuva Eden kertoo Paulista, joka perustaa DJ-kollektiivin ja saa mahdollisuuden mennä soittamaan New Yorkiin.

***

Mia Hansen-Løve (s.1981) tunnetaan elämänmakuisista töistään, kuten All Is Forgiven (2007), Father of My Children (2009) ja Tämän jälkeen (2016), jotka tarkastelevat usein niin rakkautta kuin ihmisten välisiä suhteita hienostuneella otteella. Ohjaajan neljäs pitkä elokuva, jälleen Truffaut’n ja Rohmerin maailmat mieleen tuova Eden (2014) on puolestaan saanut löyhästi inspiraationsa ohjaajan isoveljestä ja myös toisena käsikirjoittajana toimineesta DJ Sven Lovesta sijoittuen näin ollen musiikkipiireihin ja klubeille. Teoksen voi sanoa olevan jopa vieläkin kunnianhimoisempi kuin Hansen-Løven aiemmat ihmissuhteiden tarkasteluun pohjautuneet, uraauurtavat työt.

Rakenteensa osalta salaperäinen, ihastuttava ja katsojalleen nautittava henkilökuva Eden jakautuu kahtia ja seuraa eri vuosia DJ-maailman ympärillä. Ensimmäinen osa kuvaa vuosia 1992-2002, jälkimmäisessä huomio kiinnittyy vuosiin 2007-2012. Päähenkilö ja sankari Paul (Félix de Givry) pääsee osoittamaan taitonsa DJ:nä. Hän osaa taitavasti yhdistää euforian ja melankolian työssään. Hänen kehitystään seurataan elokuvassa ja lopulta Paul onnistuu pääsemään New Yorkiin esiintymään.

Félix de Givry Paulin osassa muistuttaa hieman Jean-Pierre Léaudia 1990-luvun alun osiossa, vakavana nuorena miehenä ja opiskelijana, joka on hullaantunut garage-musiikista. Hän haluaa DJ:ksi, joka edustaa glamouria ja voimaa sekä jotain rocktähden kaltaista. Paul muodostaa ammatillisen Cheers-nimisen tiimin ystävänsä Stanin (Hugo Conzelmann) kanssa. Mukana kuvioissa ovat myös graafikko Cyril (Roman Kolinka), klubeilla käyvä Arnaud (Vincent Macaigne) sekä tyttöystävät Julia (Greta Gerwig), Louise (Pauline Etienne) sekä Yasmin (Golshifteh Farahani).

Vaikka Hansen-Løven ohjaustyö onkin oikeasta elämästä ja DJ Sven Lovesta ammentava kuvaus, todellinen päähenkilö elokuvassa on biittejä sykkivä tanssilattia. Eden on teoksena myös oodi ranskalaiselle house-musiikille, joka tunnetaan myös nimellä French Touch. Elokuvan näyttämö vaihtuu aina reiveistä hylätyssä varastorakennuksessa tai vanhassa sukellusveneessä jättiläismäisiin yökerhoon sijoittuviin juhliin. Hieno Denis Lenoirin hetkittäin neonväreissä kylpevä elokuvaus kruunaa kokonaisuuden. Hansen-Løve on hyvin kiinnostunut ihmisistä, mutta vielä enemmän häntä kiehtovat suuremmat linjat heidän elämässään. Ilmiönä ajan kuluminen ja sen vaikuttavat muutokset ihmisissä tai se, miten ihminen ei muutukaan tietyssä ajassa kiehtoo myös taitavaa ja syvällistä ohjaajaa.

–  Peter Bradshawn (The Guardian), Roger Ebertin (Chicago Sun-Times), Eric Kohnin (IndieWire), Ignatiy Vishnevetskyn (A.V. Club) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 29.10.2021