LOPPUUNKÄSITELTY (1971)

Persoonallisen vankilatrillerin keskushenkilö on liikennerikkomuksesta tuomittu arkkitehti (Franco Nero), joka joutuu kalterien takaisen hierarkian tehokurssille. Mafia on vahvoilla virallisen järjestyksen ytimessä. Ennio Morriconen rauhaton musiikki säestää painajaismaisia ja karun humoristisia käänteitä.

HUOM! Elokuvan esitysajat ovat vaihtuneet. Torstain 28.7.  ja la 30.7. sijaan elokuva esitetään ke 31.8. klo 16.30 ja su 4.9. klo 16.05.

Pahoittelemme muutosta. Jo ostetut liput käyvät näytökseen sellaisenaan. Voit myös halutessasi peruuttaa tai vaihtaa lipun muihin näytöksiin joko Kino Reginan lippukassalla tai osoitteessa asiakaspalvelu@eventio.fi

***

Arkkitehti Vanzi (Franco Nero) joutuu vankilaan aiheutettuaan kohtalokkaan liikenneonnettomuuden. Vauraus ja yläluokkaisuus takaavat kuritushuoneen uudelle asukkaalle suosikkiaseman, mutta elämä kalterien takana on täynnä vaarallisia haasteita. Vanzi tutustuu Pesenti-nimiseen vankiin (Riccardo Cucciolla), jonka tuomion taustalla saattaa olla poliittisia syitä. Solidaarisuus johtaa turvatun aseman menettämiseen.

Rikosaiheita esiintyi Damiano Damianin elokuvatuotannossa alusta asti, mutta ohjaajan terävin, rohkein ja suosituin kriminaalivaihe käynnistyi 1960-luvun lopulla elokuvaversiolla Leonardo Sciascian Huuhkalinnut-romaanista (Il giorno della civetta), joka kuvaa osittain dokumentoivalla otteella lakikoneiston haluttomuutta puuttua Sisilian järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Il giorno della civetta palkittiin vuoden 1968 parhaana elokuvana Oscar-juhlan italialaisessa vastineessa, David di Donatello -palkintogaalassa. Damianin ja tuottajien lisäksi pääosanesittäjät Franco Nero ja Claudia Cardinale saivat kultaiset Daavid-patsaat.

Damianin elokuvat eivät yleensä keskity ammattirikollisten alamaailmaan vaan yhteiskunnan instituutioiden sisälle kasvaneisiin kupliin, jotka tuntuvat olevan lain ulkopuolella. Keskeinen vihollinen on aavemainen institutionaalinen paine, joka voi jyrätä lakipykälät, faktat ja arvot. Ohjaajan haasteena on ollut se, miten käsitellä kyynisyydellä ja epätoivolla ladattua aineistoa mukaansatempaavasti ja toisaalta välttää naiivit kompromissit. Jännityksen ja asian tasapaino on parhaimmillaan loistavaa.

Heinäkuussa 1971 Damianin ja Franco Neron toinen yhteinen rikoselokuva Puuttuvat todisteet kilpaili Moskovan elokuvajuhlilla, jossa se voitti pääpalkinnon. Samaan aikaan herrat olivat jo kuvaamassa seuraavaa trilleriään. Loppuunkäsitelty sijoittuu värikkäitä hahmoja ja epäkohtia pursuavaan vankilamiljööseen, joka on tietynlainen pienoismalli yhteiskunnan voimasuhteista. Toisessa pääosassa kunnostautuu Riccardo Cucciolla, poliittisen elokuvan ikoni, joka oli juuri palkittu Cannesissa poliittisen vangin roolista elokuvassa Julma kierre (Sacco & Vanzetti).

Loppuunkäsitelty perustuu kirjailija-toimittaja Leros Pittonin romaaniin. Pittoni oli itsekin kokeillut elokuvantekoa vaatimattomalla menestyksellä, mutta hänellä ei ollut asiaa käsikirjoitustiimiin, jonka muodostivat Damiani ja tuottelias kaksikko Massimo De Rita ja Arduino Maiuri. Sama duo kirjoitti Sergio Solliman maineikkaita 1970-luvun alun rikoselokuvia. Solliman Vankikarkurin (Revolver) ja Damianin Loppuunkäsitellyn voi nähdä puhdistavan ankarina rinnakkaisteoksina, joissa vankila jatkuu muurien ulkopuolella. Ennio Morriconen musiikki on melodioiden ja arkielämän hälyäänten levoton kollaasi, edustava esimerkki säveltäjän sähköisestä avantgarde-linjasta, joka oli keskeinen osa kokonaistuotantoa mutta jäi elokuvatöissä taka-alalle.

Italiassa Loppuunkäsitelty oli Puuttuvien todisteiden tavoin yleisömenestys, mutta sen kansainvälinen näkyvyys jäi vähäisemmäksi. Damianin ohitettu asema elokuvahistorian yleiskatsauksissa kytkeytyy tuotannon niukkaan saatavuuteen – syväluotaavien trillerien laadun ja määrän yhtälö on upea, mutta laajempi tutustuminen vaatii vaivannäköä suoratoistoaikanakin. Loppuunkäsiteltyä ei ole koskaan aikaisemmin esitetty julkisesti Pohjolassa yhtä Ruotsissa tammikuussa 1974 nähtyä tv-esitystä lukuunottamatta.

– Lauri Lehtinen 31.8.2022