THE WORST PERSON IN THE WORLD (2021)

Verdens verste menneske
Ohjaaja
Joachim Trier
Henkilöt
Renate Reinsve, Anders Danielsen Lie, Herbert Nordrum
Maa
Norja/Ranska/Ruotsi/Tanska
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
128 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Ikäraja

Joachim Trierin Oslo-trilogian päätöselokuva kääntää raikkaasti romanttisten komedioiden troopit päälaelleen. Elämässään haahuilevaa Julieta näyttelevä Renate Reinsve pokkasi ansaitusti Cannesista naispääosan palkinnon. Oscareissa teos noteerattiin käsikirjoituksen ja ulkomaisen elokuvan ehdokkuuksilla.

***

Joachim Trierin (Oslo, 31. August, 2011; Louder than Bombs, Plus for que les bombes, 2015) uusin elokuva The Worst Person in the World piirtää kuvan tietynlaisista ihmisistä, se täytyy sanoa, ihmisistä, joilla on etuoikeus märehtiä eksistentiaalisissa kriiseissä, ja toki myös seksuaalisesti etuoikeutetuista. Trier palauttaa mieliin tässä porvarillisessa tyhjiössä elävät ihmiset, jotka muistuttavat kovin latteimpia Olivier Assayasin, François Ozonin ja Alex Ross Perryn ihmissuhde-elokuvien porvarillisia, nuoria ja etuoikeuksiaan ehkä tarkoituksella huomaamattomia henkilöitä.

Elokuvan ydin on Julie (Renate Reinsve, jolla on hämmästyttävä olemus ja karismaa. Mutta jollain tapaa juuri tuossa karismassaan asuu riipivän kaunis ja lähes hämmentävä hymy, joka usein on piirtynyt hänen kasvoilleen kuin tahdosta huolimatta.  Ja kun lukee mukaan peilinkirkkaina säteilevät eloisat silmät, jotka kantavat itse asiassa koko elokuvaa pystyssä: ilman Reinsvea elokuvaa olisi mahdoton kuvitella; luulisi, että ilman päätähteään koko elokuva kaatuisi vain yksinkertaisesti kasaan. Julie kyllästyy lääkärinopistoihin ja päättää ryhtyä taiteilijaksi. Äkkiä hän on kulttuuripiireissä, joutuu tilanteisiin, joissa ihmiset esittävät taiteilijoita, ja joissa jotkut, jotka ovat taiteilijoita, joutuvat esittämään taiteilijoita.

Vaikka päähenkilön nimi on sama kuin August Strindbergin näytelmässä, niin elokuvassa ollaan henkisesti yhtä kaukana ”strindbergiläisyydestä” kuin tämä ihmisten dominoima, tuhoama Tellus on Andromedan galaksista. Trier kuvaa jotain aivan muuta: modernin ajan ihmistä, joka ilmeisesti kuolisi ja katoaisi, jos ei voisi vakuuttaa olevansa elossa kaiken maailman tekemisellä, ennen muuta juhlinnalla. Tällaisilla ihmisillä on aikaa julkaista feministisiä esseitä suuseksistä ja pohtia vakavissaan, onko anuksen esittäminen sarjakuvataiteessa liian radikaalia; mutta vaivihkaa – kun elokuva muuttuu vakavammaksi – Trierin elokuva kysyy aiheesta: kenellä on oikeus nautintoon?

Näyttää siltä, että nämä Trierin kuvaamat ihmiset elävät – on aika varmaa, että nämä ihmiset elävät – mutta toisaalta näiden ihmisten dilemmat eivät ole universaaleja; Trier pyyhkii peiliä juuri nähdäkseen omat keskiluokkaiset kasvonsa tarkemmin: näillä ihmisillä on etuoikeus kärsiä ihmissuhdeongelmista, mutta siinä missä jonkun Woody Allenin eksistentiaalisiin kriiseihin ajautuneet persoonat näyttäytyvät myös omalla tavallaan itsetietoisen naurettavilta, joskin välillä myös samaan aikaan traagisilta, Trierin elokuvassa tämä huumorin taso on paljon harmaampi, kylmempi ja hienovaraisempi, ja ehkä vaikeampi huomata.

Mitä sitten on The Worst Person in the World? No, sitä on mahdoton selittää sanoin, se täytyisi itse nähdä, mutta ehkä sitä voi hieman hipaista: on pitkälle yöhön venyneitä päiviä, selittämättömiä kohtaamisia, nuoruuden kaihoa, epämääräisiä havaintoja naisista, kuvausta Oslosta ja modernista ajasta, hetkiä jotka ovat yhtä katoavaisia kuin elämä, välähdyksiä elämästä.

– Joonas Nykänen 23.7.2023