107 MOTHERS (2021)

Tsenzorka
Ohjaaja
Péter Kerekes
Henkilöt
Marina Klimova, Irina Kiriazeva
Maa
Slovakia/Tšekki/Ukraina
Tekstitys
suom. tekstit
Kesto
93 min
Teemat
Kopiotieto
DCP

Miten olla äiti vankilassa? Slovakialainen Kerekes valitsi koskettavan selviytymistarinansa tapahtumapaikaksi Odessan. Käsikirjoituksellaan teos voitti Venetsian elokuvajuhlien Horizons-palkinnon ja Cottbusin uuden itäeurooppalaisen elokuvan parhaan elokuvan palkinnon. Tämä on esimerkki useista onnistuneista yhteistuotannoista, joihin Ukraina osallistuu.

Huom! Elokuvan ensimmäinen esitysaika on vaihtunut. Uudet näytösajat ovat la 1.10. klo 20, ti 4.10. klo 17 & su 30.10. klo 18.35. Pahoittelemme muutosta. Jo ostetut liput käyvät näytökseen sellaisenaan. Voit myös halutessasi peruuttaa tai vaihtaa lipun muihin näytöksiin joko Kino Reginan lippukassalla tai osoitteessa asiakaspalvelu@eventio.fi

Elokuva nähdään myös osana Ukrainalaisen elokuvan päivät -sarjaa.

***

Lokakuun 2022 Kuukauden elokuvana esitettävä, slovakialais-tšekkiläis-ukrainalaisena yhteistuotantona valmistunut 107 Mothers (Cenzorka) on dokumentaarisuutta ja fiktiokerrontaa sävykkäästi yhdistävä kuvaus äitiydestä, rakkaudesta, kaipuusta ja syyllisyydestä. Miljöönä toimii vankila, ja elokuvan tarinat perustuvat tosielämään. Materiaalin onnistuneesta sovituksesta kertoo osaltaan esimerkiksi Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa 2021 myönnetty Orizzonti (Horizons) -sarjan parhaan käsikirjoituksen tunnustus.

Ukrainan Odessassa sijaitsee naisvankila, rangaistuslaitos nro 74, jossa pienten lasten äidit voivat suorittaa vankeustuomioitaan tavaten lapsiaan päivittäin. Lapset asuvat lastenkodissa vankilan yhteydessä. Järjestely on kuitenkin tarkoitettu vain alle kolmevuotiaille lapsille, ja kolme vuotta täytettyään lapsi on sijoitettava muualle. Monet naisista pyrkivät silti tulemaan raskaaksi jopa vankilassa ollessaan, sillä pienten lasten äitien on helpompi päästä ehdonalaiseen vapauteen.

Elokuvan alussa nuori leski Lesja synnyttää poikavauvan ja aloittaa seitsemän vuoden tuomionsa suorittamisen. Lesja on tappanut miehensä, mustasukkaisuuttaan. Tämä on tyypillinen tarina. Useimpien elokuvan vankien intohimorikoksen uhri on ollut joko heidän miehensä tai petollisen miehen kumppani. Monet katuvat tekoaan, toiset eivät, mutta suuria tunteenpurkauksia ei nähdä. Intohimo välittyy vain vankien ja heidän rakkaidensa välisistä kirjeistä, joita vanginvartija Irina lukee työkseen ja huvikseen. Irina näkee työssään, mihin rakkaus voi pahimmillaan johtaa, mutta haaveilee silti omasta puolisosta ja perheestä. Paineita perheen perustamiseen lisää hänen äitinsä, jolla on omat odotuksensa. Elokuvan edetessä vartija-Irinan ja vanki-Lesjan yhteiseksi huolen kohteeksi nousee Lesjan kolmevuotiaaksi varttuva Kolja-poika, jolle pitäisi löytää uusi koti.

Slovakialaisohjaaja Péter Kerekes on aiemmin ansioitunut dokumenttielokuvien tekijänä. 107 Mothers on hänen ensimmäinen fiktioelokuvansa, jota hän työsti vuosien ajan tutustuen naisvankeihin ja -vanginvartijoihin, haastatellen heitä ja kirjaten ylös heidän tarinoitaan. Nimensä mukaisesti elokuvan taustalla ovat sadanseitsemän eri naisen kokemukset. Juonen päälinjat seuraavat Lesjaa ja Irinaa, mutta myös muutamat muut naiset nostetaan esiin haastattelukohtauksissa, joissa he puhuvat näennäisesti Irinalle mutta todellisuudessa ikään kuin suoraan katsojalle.

Elokuva on roolitettu suurimmaksi osaksi amatöörinäyttelijöillä; esimerkiksi toisen pääosan Irina Kiriazeva on todellisuudessakin vanginvartija. Myös haastattelukohtauksissa elämästään, rikoksistaan ja ajatuksistaan kertovat vankinaiset esittävät itseään. Lesjana nähtävä Marina Klimova sen sijaan on ammattinäyttelijä, jonka valintaa rooliin Kerekes on perustellut käytännön syillä: ei ollut kannattavaa sitouttaa tuotannon pääosaan todellista vankia, joka voisi vapautua tai saada siirron kuvausten aikana. Klimova valmistautui rooliin viettämällä aikaa vankien kanssa ja osallistumalla näiden haastatteluihin yhdessä ohjaajan kanssa.

Visuaalisesti 107 Mothers on vähäeleisen tyylitelty ja vankilaympäristöstä huolimatta jopa esteettinen. Staattisen kameran taltioimat kuvat ovat sommittelultaan ja värimaailmaltaan harkitun harmonisia. Muoto kuitenkin tukee oivasti sisältöä, ja tunnetasolla tavoitetaan koko joukko sävyjä tuskasta toivoon ja herkkyydestä hienovaraiseen huumoriin. Sanoitta kerrotaan yhtä paljon kuin sanoin.

– Suvi Heino 2022 (Espoo Cinén esitystä varten laadittua tekstiä laajentaen)