CENSOR (2021)
Nais- ja väkivaltakuvaston vastuuta lyhytelokuvillaan jo kuvanneen Pailey-Bondin debyytti kertoo väkivaltaisia elokuvia luokittelevasta Enidistä. Yhden elokuvan näkeminen saa hänet selvittämään siskonsa katoamista. Trauma kummittelee pikselien välissä väkevänä, käsikirjoitus rullaa eteenpäin ja goblinmaiset syntikkamusiikit luovat vahvan kokonaistunnelman, joka pitää katsojaa vahvasti otteessaan.
***
Videoiden aikakausi toi mukanaan monissa maissa sensuuriongelmia, sillä osa tuotteista oli aiemmasta poiketen hyvin väkivaltaista ja muuten totutun tavan vastainen. Englannissa Margaret Thatcherin valtakaudella 1980-luvulla tätä kutsuttiin nimellä ”video nasty”.
Julkinen keskustelu viittasi usein elokuvien ”moraalittomuuteen”, eikä tämän kaltaiselta moraalipaniikilta säästytty Suomessakaan, jossa aikaansaatiin laajan keskustelun jälkeen tiukka videolaki – jossa tosin luovuttiin ulkopoliittisesta sensuuriperustasta.
Prano Bailey Bondin pitkän elokuvan debyytissä Enid Baines (Niamh Algar) on brittitarkastamo BBFC:n sensori, joka on saanut kyseenalaista mainetta kaikkein väkivaltaisimpien elokuvien tarkastajana. Pienibudjettisien mutta brutaalien kauhufilmien tekijä Frederick North (Adrian Schiller) ottaa yhteyttä Enidiin ja pyytää tätä tarkastamaan henkilökohtaisesti hänen seuraavan elokuvansa. Enid suostuu ja huomaa, että elokuvassa on jotain kummallisesti tuttua: filmin tarina muistuttaa suuresti hänen siskonsa katoamista vuosia aikaisemmin.
Enidin sisko Nina oli kadonnut keskellä tavallista lasten leikkiä. Nyt tarkastettavana olevan videon esiintyjä muistuttaa suuresti kadonnutta siskoa ja aiheuttaa Enidille tilan, jossa totuuden ja mielikuvituksen välinen raja vähitellen häviää…
Prano Bailey Bondin Censor on “naiskauhuelokuvien renessanssin” ajan hienoimpia esimerkkejä.
– Jari Sedergren 2022: