LOUD SILENTS: A PAGE OF MADNESS X SAMPO WIIK (1926)


Muistojen, painajaisten ja hulluuden käytävillä leijuva japanilaisen mykkäelokuvan mestariteos esitetään tasaisin väliajoin hämmentyneille ja hullaantuneille yleisöille. Elokuvan mysteerinen tenho johtuu kadonneista keloista ja kommentoivan benshi-kertojan puuttumisesta. Aikojen saatossa löytyneestä juonikuvauksesta on voitu päätellä elokuvan perusjuoni.
Elokuva kertoo mielisairaalan talonmieheksi pestautuvasta miehestä, joka haluaa tarkkailla sairasta vaimoaan. Mieskin saa vierailijan, jonka on tulkittu olevan miehen ja naisen tytär. Eräänä iltana mies yrittää vapauttaa vaimonsa, joka kuitenkin muuttuu hysteeriseksi ja palaa selliinsä. Ohjaaja Kinusagaa kiinnostaa instituutioita ja laitoksia enemmän mielen vankila. Tämän kaiken hän loihtii esiin hätkähdyttävillä leikkauksilla ja voimakkailla kuvilla, josta syntyy yksi mykkäkauden parhaista yrityksistä visualisoida ihmismieltä.
Alkukuvana nähdään italialaisilla lyhytelokuvafestivaaleilla tänä vuonna innostuneen vastaanoton saanut kotimainen mykkäelokuva Sieniä sielulle, jossa yksinäinen sienestäjä yrittää saada yhteyden kuolleeseen ystäväänsä leipomalla hänen tuhkistaan leivän. Illan elokuvat säestää helsinkiläinen elektronisen musiikin säveltäjä ja tuottaja Sampo Wiik. Hän taikoo modulaaristen syntetisaattorien, sykkivän bassorekisterin sekä kirskuvien sähkökitaratekstuurien avulla esiin japanilaisen mielisairaalan yölliset kuiskaukset ja käytävillä etääntyvien askeleiden kaiut.
Liput näytöksiin 15 € / 12 € (klubikortilla).
Näe kaikki festivaalinäytökset edullisesti Loud Silents -passilla yhteishintaan 70 € / 55 € (klubikortilla).
Huom! Liput yksittäisiin näytöksiin tulee lunastaa Loud Silents -passilla viimeistään 30 min ennen näytöstä joko verkkokaupasta (passin koodilla) tai Kino Reginan lipputiskiltä. Passeja on myynnissä rajoitettu määrä.