LOUD SILENTS: CAINÀ X PEKKA LAINE & THE ENCHANTED (1922)

Saarielämän eristämä, vahvaluonteinen Cainà ei suostu mukautumaan vanhanaikaisen kyläyhteisönsä tapoihin. Nuori nainen haikailee merille: seikkailuun ja tuntemattomille maille. Lopulta sielussa palava liekki roihahtaa ja Cainà karkaa kotoa. Pääroolin intensiivisesti tulkitseva Maria Jacobini osallistui myös elokuvan käsikirjoittamiseen.
Autenttisuutensa ja pieteetillä tehtyjen lavasteidensa vuoksi elokuvaa on hyödynnetty myös referenssinä Sardinian historiantutkimuksessa. Sata vuotta sitten ilmestynyt Cainà ovvero l’isola e il continente (1922) oli ensimmäinen Sardiniassa kuvattu elokuva. Sen tematiikka ammentaa kahdesta vastavoimasta: maasta ja merestä.
Vastakohtaisuus saa sympatiaa myös esityksen säestäjältä, Pekka Laineelta, joka elää kaksoiselämää. Päivisin hän on arvostettu musiikkitoimittaja ja palkittu dokumentaristi, mutta iltaisin henkiin herää kitaristi ja musiikintekijä. The Enchanted -yhtyeen soittajien ansioluettelosta löytyy musiikillista moninaisuutta kitarapopista ja instrumentaalirockista tiukkaan jazz-tykitykseen ja kokeellisuuteen asti.
Loud Silents -festivaalilla kuulemme uusia sovituksia, kun Pekka Laine & The Enchanted esiintyy tilaisuutta varten muokatussa elokuvallisessa kokoonpanossaan. Se on kuin luotu elokuvasalin hämärään syleilyyn, missä sähkökitarat, aaltojen äänet ja kosmiset kaiut yhdistyvät kiihkeäksi, seikkailuihin kutsuvaksi kokonaisuudeksi.
Pekka Laine & The Enchanted
Pekka Laine: sähkökitara
Topias Tiheäsalo: sähkökitara
Väinö Karjalainen: syntetisaattori, elektroniikka ja basso
Mooses Kuloniemi: lyömäsoittimet
Liput näytöksiin 15 € / 12 € (klubikortilla).
Näe kaikki festivaalinäytökset edullisesti Loud Silents -passilla yhteishintaan 70 € / 55 € (klubikortilla).
Huom! Liput yksittäisiin näytöksiin tulee lunastaa Loud Silents -passilla viimeistään 30 min ennen näytöstä joko verkkokaupasta (passin koodilla) tai Kino Reginan lipputiskiltä. Passeja on myynnissä rajoitettu määrä.