LOST LOST LOST (1976)

Mekas on kertonut elokuvan kuvaamisen olleen hänelle epätoivoista aikaa, ”yritystä kasvattaa juuria
uuteen maaperään, luoda uusia muistoja”. Menetyksen ja eksyksissä olon leimaama elokuva koostuu
neljäntoista vuoden aikana kuvatusta kuvamateriaalista, jossa Jonas ja hänen veljensä Adolfas tutkivat
ympäröivää New Yorkia ja löytävät lopulta sen taidepiirit. Uusi elämä pääsee alkamaan.

In collaboration with the Lithuanian cultural attaché in Sweden, Finland and Denmark. Supported by the Lithuanian Culture Institute.

***

Syksyllä 1976 ensi-iltansa saanut Lost Lost Lost oli Jonas Mekasin kolmas pitkä päiväkirjaelokuva, Waldenin (1969) ja Reminiscences of a Journey to Lithuanian (1972) seuraaja. Siinä missä kumpikin näistä koostui – Reminiscencesin 1950-luvun materiaalista koottua alkujaksoa lukuun ottamatta – melko tuoreista, muutamana edellisenä vuonna kuvatuista filmeistä, kurottaa Lost Lost Lost pidemmälle tekijänsä menneisyyteen. Sen kuvat ovat tallentuneet Bolex-kameran 16-millimetrin filmikeloille vuosina 1949–1963. Lost Lost Lost kattaa Mekasin vaiheita New York Cityyn saapumisesta taiteilijayhteisön löytymiseen – sen saman yhteisön, joka on pääosassa elokuvan ”kronologisessa” jatkossa, vuosina 1964–1969 kuvatussa Waldenissa.

Lost Lost Lost muistuttaa tematiikaltaan paljon edeltäjäänsä Reminiscences of a Journey to Lithuaniaa. Perustana on toisen maailmansodan melskeissä Liettuasta Yhdysvaltoihin muuttaneen Mekasin kokemus maattomana pakolaisena. Reminiscences-elokuvassa Jonas ja hänen veljensä Adolfas tekivät paluumatkan juurilleen synnyinmaahansa; Lost Lost Lostissa nähdään, kun he tätä edeltävinä vuosikymmeninä rakentavat uutta elämää uudessa maassa ja kaupungissa, etsivät paikkaansa ja tarkoitustaan. Ulkopuolisuus, epätoivo ja merkityksettömyys väistyvät vähitellen – ja kamera tallentaa väsymättä. Mekas oli paitsi kuvien myös sanojen runoilija: hänen 1970-luvulla äänitetty kertojanäänensä tuo elokuvaan menneisyyttään tarkastelevan ihmisen henkilökohtaisen perspektiivin lisäksi oman taiteellisen lisäarvonsa. Alussa Jonas kehystää tarinansa osuvasti viittaamalla Odysseukseen, joka ei halunnut jättää kotiaan mutta joutui heitetyksi maailmaan.

Lost Lost Lost on Waldenin tavoin kuuden, noin puolituntisen kelan kokonaisuus. Kaksi ensimmäistä keskittyvät New Yorkin Brooklynin liettualaisyhteisöön, johon Jonas ja Adolfas kuuluivat tiiviisti ensimmäisinä Yhdysvaltain-vuosinaan. Siirtolaiset kokoontuivat yhteen viettämään juhlia ja rentoja sunnuntai-iltapäiviä, mutta myös edistääkseen kotimaansa itsenäisyyttä maanpaosta käsin. Näinä 1950-luvun vuosina Mekasille oli tärkeää tallentaa kaltaistensa newyorkilaisten liettualaisten irrallisuuden kokemusta ja toisaalta heissä elävää vahvaa kansallistunnetta. Yhteisössä elettiin, kuten monissa vastaavissa, kuin vieraina vieraassa maassa, kotia ikävöiden ja paluuta toivoen.

Kirjallisesti suuntautuneita Mekasin veljeksiä veti puoleensa kuitenkin ennen kaikkea taiteilijaelämä, jonka perässä he muuttivat Brooklynista Manhattanille vuonna 1953. Kolmas ja neljäs kela kuvaavat Jonasin elokuvauran alkamisen ja uudenlaisiin yhteisöihin kiinnittymisen aikaa. Mukana on varhaista, kesken jäänyttä elokuvaa varten kuvattuja kohtauksia sekä otoksia Jonaksesta kuvaamassa ensimmäistä julkaistua elokuvaansa Guns of the Trees (1961). Mekas ei kuitenkaan juurikaan kerro silloisesta itsestään: ”Päähenkilömme elämänvaiheista tuohon aikaan tiedetään hyvin vähän. Hänen tiedetään olleen hyvin ujo ja hyvin yksinäinen tuolloin.” Neljäs kela on omistettu kaupungilla tallennetuille kokoontumisille, poliittisille ja sodanvastaisille mielenosoituksille, solidaarisuuden osoituksille. ”Tämä oli kaupunkini, halusin tuntea sen pulssin”, Jonas kuvailee.

Alkupuolen ote on dokumentaarinen, vakavakin, ja tempo rauhallinen; kieppuva kamera ja nopeat zoomit eivät vielä ole olleet Mekasin ominta ilmaisua. ”Haluaisitte näiden kuvien olevan abstrakteja, mutta ne ovat sentimentaalisia”, hän toteaa. Loppua kohden Mekasin tuttu tyyli alkaa näkyä yhä enemmän: viidennen kelan ”kaninkakkahaikut” ovat välähdyksenomaisia katkelmia elämäniloisista hetkistä luonnossa, ja kuudennen kelan reissuilla nähdään eläväinen Jonas ystävineen ja kameroineen. Elokuva päättyy yhdessä Ken Jacobsin, toisen kokeellisen elokuvantekijän, kanssa kuvattuun materiaaliin retkeltä merenrannalle Long Islandin Stony Brookiin, jossa liettualaisten yhteisökin vietti aikaa. ”Minulla on jälleen muistoja. Tämän paikan muistan, täällä olen ollut ennenkin.”
– Suvi Heino 7.1.2023