DIABEŁ (1972)

Ajaton, fuusiorockin siivittämä allegoria vuoden 1968 tapahtumista sijoittuu vuoteen 1793, jolloin Preussin joukot marssivat jakamaan Puolan. Maailma palaa, kun muukalainen saapuu vankilaksi muuttuneeseen luostariin ja käskee kuolemaantuomittua puhdistamaan yhteiskunta partaveitsellä pahuudesta. Elokuvan esittäminen kiellettiin valtion toimesta 18 vuodeksi, ja Żuławski haluttiin heittää hullujenhuoneelle.

***

Puolainen elokuvantekijä Andrzej Źuławski (1940-2016) on tullut tunnetuksi omaperäisistä, kiehtovista ja kohua herättäneistä teoksistaan. Varsinaiseen kulttimaineeseen niistä on noussut häiritsevä, äärimmäisyyksien avioliittoa kuvaava Possession (1981). Jo debyytti Yön kolmannes (1971) edusti synkällä sodanaikaisella myllerryksen kuvauksellaan tinkimättömän taiteilijan visioita. Näiden jatkaja oli toinen pitkä ohjaustyö Diabeł (1972), joka sisälsi puolestaan niin hurjaa materiaalia, että Źuławskin taiteellinen näkemys kiellettiin Puolan valtion päätöksestä peräti 18 vuodeksi.

Źuławskin käsissä syntyi vuoden 1968 allegoria, joskin elokuvassa tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1793. Tuolloin Preussin joukot marssivat jakaakseen Puolan kylväen tuhoa ympärilleen. Taustalla Źuławskin kauhuelementtejä sisältävälle elokuvalle olivat 1960-luvulla kommunististen viranomaisten provosoimat Varsovan opiskelijoiden sensuurin vastaiset mielenosoitukset. Tämä antoi valtuudet toisinajattelijoiden hiljentämiseen ja joukkopidätyksiin. Źuławskin luomus sijoittuu pelon, sorron ja tukahdutetun raivon maailmaan, joka voi olla olemassa missä ja milloin tahansa.

Elokuva alkaa hysteerisen vankilatauon aikana. Kohtaamme järkyttyneen nuoren miehen ja poliittisen vangin, rikoksista kuningasta vastaan syytetyn Jakubin (Leszek Teleszynski), jonka johdattaa vankeudesta pois epämääräisesti paholaismainen, mystinen mies mustissaan (Wojciech Pszoniak). Hysteerisiä ääniä kuuluu heidän ympäriltään, kaikki yrittävät kiihkeästi paeta tai toivoa itseään muualle. Hetkeä myöhemmin sotilaat näyttävät räjäyttävän tieltään kaikki musketeillaan. Seuraa vaihe, jossa Jakub ja hänen outo hyväntekijänsä matkaavat halki synkän, sodan runteleman talvisen maiseman nunnan kanssa. Tuolla taipaleella he kohtaavat hulluja, teatteriryhmiä ja nymfomaaneja.

Diabełin ollessa joko historiallinen draama tai kauhuelokuva, on se teoksena häpeämätön vertaus väärinkäytetystä vihasta pahan voimia vastaan. Diabełin historiallinen puolalainen yhteiskunta on kokenut yleisen kaaoksen ja moraalisen korruption. Tummapukuinen hyväntekijä johdattaa Jakubin kotiin, missä tämä havaitsee myös todellisen perhe-elämän tragedian kohdanneen: hänen isänsä on tehnyt itsemurhan, äidistä on tullut prostituoitu, sisar on menettänyt järkensä ja hänen morsiamensa pakotettu järjestettyyn avioliittoon parhaan ystävänsä kanssa. Tapahtumat saavat muutenkin elokuvassa yhä synkempiä sävyjä. Nyt mustiin pukeutuvasta miehestä on nimittäin tullut paholainen, joka yllyttää Jakubin äärimmäiseen väkivaltaan. Jokaisesta Jakubin kokemasta hetkestä onkin tullut askel kohti omaa emotionaalista murtumispistettä. Źuławski vie väkevässä ohjauksessaan väkivallan kuvauksen huippuunsa, luo päähenkilölleen raivokohtauksia ja antaa Jakubin teurastaa vähintään tusinan uhria elokuvan viimeisellä kolmanneksella.

Źulawskin Diabełin voi rinnastaa monessa suhteessa Shakespearen Hamletiin. Diabełissa tosin Jakub käyttää partakoneen terää, jota paholaismainen mysteerimies tarjoaa hänelle jatkuvasti. Tietyssä vaiheessa elokuvaa Jakub havaitsee yhteisöteatterilta näyttävän teatterin, joka esittää Hamletia puistossa. Läsnä on puoliksi oidipaalinen tarina, jossa on kuollut isä ja joitain seksuaalisia suhteita pojan ja äidin välillä. Hamletin hulluus on tarinassa olemassa, ellei peräti Źuławskilla moninkertaistunut. Jokainen hahmoista nimittäin vaikuttaa jossain vaiheessa olevan mielipuoli. Jo avauskohtauksessa mysteerimies etsii Jakubia huutavien, tuskissaan ja kärsimyksissään voihkivien ja raivoavien hullujen parista tämän sävyn jatkuessa lähes koko kahden tunnin keston ajan. Diabeł on kokonaisuutena hyvin kuvattu, rosoinen, barokkityylinen sekä outoutta täynnään oleva teos, jossa jopa tietty annos ylinäyttelemistä lisää entisestään hahmojen hulluuden vaikutelmaa.

–  Jeremiah Kippin (Slant Magazine), Sean Leonardin (Horrornews.net) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 18.1.2023