ALICE ROHRWACHERIN LYHYTELOKUVIA (2016–22)

Ohjaaja
Alice Rohrwacher
Maa
Italia
Tekstitys
English subtitles
Kesto
yhteiskesto 58 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Lisätieto
näytöksen elokuvat: Violettina (2016, 4'), Omelia Contadina (2020, 9') Le quattro strade (2021, 8'), Le pupille (2022, 37')
Ikäraja

Pitkien fiktioprojektien välissä Rohrwacher on pitänyt luovuuden liekkiä yllä tekemällä intiimejä lyhytelokuvia ja dokumentteja. Pandemian aikana kuvattu Le quattro strade oli keino lähestyä naapureita, Violettina on Pariisin oopperalle tehty lyhytelokuva ja Omelia Contadina yhteistyössä valokuvaaja JR:n kanssa toteutettu oodi maanviljelijöille. Uusin, Cannesissa ensi-iltansa saanut Oscar-ehdokas Le Pupille, on tyttökouluun sijoittuva hurmaava puolipitkä fiktio.

***

Violettina – Huom! Päivitys 4.1: Violettina-elokuvan esityskopiota ei saatu jäljitettyä, minkä vuoksi se jää ohjelmasta pois.

Ennen elokuvaohjaajaksi ryhtymistään Alice Rohrwacher opiskeli kirjallisuutta ja filosofiaa sekä työskenteli esitystaiteen parissa. Vuonna 2016 hän ohjasi ensimmäisen oopperaprojektinsa, Giuseppe Verdin La traviatan, pohjoisitalialaiseen Reggio Emilian kaupunginteatteriin. Osaksi esitystä valmistui neliminuuttinen Violettina-lyhytelokuva, joka kuvaa oopperan päähenkilöä, Violetta-kurtisaania, lapsena. Hélène Louvart’n 16 mm:n filmille tallentamiin impressionistisiin otoksiin voi uppoutua myös puhtaan kuvallisena kokemuksena vailla oopperan kontekstia. Kesäisen niityn ilta-auringossa paistatteleva lapsi on Rohrwacherin oma tytär Anita. Tyttö napsii kukan terälehtiä leikkien ”rakastaa, ei rakasta”, tekee kukkaseppeleen ja lopuksi kietoutuu kultaiseen kankaaseen – kuin käänteinen muodonmuutos perhosesta takaisin toukaksi.

Omelia contadina

”Talonpoikien saarnan” Rohrwacher toteutti yhteisprojektina ranskalaisen valokuvaajan ja katutaiteilijan JR:n kanssa. Agnès Vardan kanssa tekemästään Kasvot, kylät -elokuvasta (2017) ja suurista valokuvamuraaleistaan tunnettu JR teki Omelia contadinaa varten jättikokoisia vedoksia Umbrian – mistä mehiläistarhuriperheessä kasvanut Rohrwacher itse on kotoisin –, Toscanan ja Lazion hallintoalueiden rajamailla sijaitsevan Alfinan tasangon pienviljelijöistä ottamistaan kokovartalopotreteista. Seudun viljelijä- ja käsityöläisväki kokoontuu hautaamaan nämä yhteisönsä symbolit seremoniassa, joka on sekä kunnianosoitus tuhatvuotisille perinteille että painava, poliittinen kannanotto tällaisen elämäntavan kuoleman syihin. Aiheen vakavuus ei tarkoita ryppyotsaista esitystapaa eikä tappio alistumista: ”Hautasitte meidät, mutta ettepä tienneet, että olemme siemeniä.”

Quattro strade / Four Roads

Huhtikuussa 2020 elettiin pandemian rajoittamina myös Rohrwacherin kotikulmilla Umbrian maaseudulla. Ihmiskontakteja ja yhteisöllisyyttä ylläpitääkseen elokuvantekijä tarttui vanhaan 16 mm:n kameraan, täytti sen vanhentuneella filmillä ja lähti kotipihastaan johtavia neljää tietä pitkin naapureitaan tapaamaan. Kameran zoomi auttoi pitämään turvavälit lämminhenkisissä kohtaamisissa. Keväinen maaseutu hehkuu kuvissa, joissa myös varhaisteiniksi kasvanut Anita-tytär esiintyy pellolla vaeltaen ja kukkaseppelettä päähänsä asetellen – selvästi Violettina-lyhytelokuvaa peilaten.

Le pupille / The Pupils

Rohrwacherin tuorein elokuva, toukokuussa 2022 Cannesissa ensi-iltansa saanut Le pupille (”Oppilaat”) on viihdejätti Disneyn levittämäkseen nappaama joulunajan pieni faabeli, joka alkutekstiensä mukaan perustuu ”vapaasti ja kömpelösti” kirjailija Elsa Moranten ystävälleen lähettämään kirjeeseen. Toisen maailmasodan aikaan sijoittuvassa tarinassa orpokoulun pikkutytöistä yritetään abbedissan (roolissa Alicen näyttelijäsisko Alba Rohrwacher) johdolla kouluttaa kunnon katolisia. Itse kunkin hurskaus testataan viimeistään joulukeräyksessä saadun, vastustamattoman ”zuppa inglesen” myötä… Leikkisässä, ajattoman tuntuisessa ja valloittavassa elokuvassa on aineksia takuuvarmaksi jouluklassikoksi. Musiikista vastaa suomalainen, kodinhoitovälineistä tehdyistä soittimistaan tunnettu Cleaning Women -yhtye, jonka kanssa Alice Rohrwacherin tiet kohtasivat alun perin Sodankylän elokuvajuhlilla 2014.

– Suvi Heino 7.1.2023