Mies putoaa vuorelta kuolemaan. Unettomuutta poteva rikosetsivä alkaa varjostaa pääepäiltyä, kuolleen kaunista kiinalaista leskeä, ja heidän välilleen muodostuu monimutkainen, pakkomielteinen romanssi. Cannesissa parhaasta ohjauksesta palkitun Chan-wook Parkin upeasti kuvattu, sävykäs ja yllätyksellinen mysteeri on kuin klassisten Hitchcock- elokuvien moderni korealainen vastine.

***

Hae-jun (Park Hae-il) on univaikeuksista kärsivä naimisissa oleva poliisi, joka ajelehtii usvaisilla teillä kahden kaupungin välillä. Työ on Busanissa, mutta vaimo (Jung Yi-seo) odottaa Ipossa. Kun varakas liikemies kuolee vuorikiipeilyonnettomuudessa, poliisien epäilyt kohdistuvat miehen kiinalaiseen vaimoon Seo-rae’hen (Tang Wei). Hae-jun alkaa jäljittää Seo-rae’ta tapauksen pääepäiltynä, mutta hänen kiinnostuksensa naista kohtaan ei vaikuta täysin ammattimaiselta. Tilanne muuttuu pian monimutkaiseksi, eikä tunteiden sumupilvestä tahdo löytyä ulospääsyä.

Eteläkorealaisen Park Chan-wookin Decision to Leave -elokuvan (Heojil kyolshim, 2022) asetelma on saanut monet kriitikot vertaamaan teosta Hitchcockin Vertigoon (1958). Cannesin lehdistötilaisuudessa Park tunnusti kuitenkin pikemminkin yhteyden japanilaisen ohjaaja Yasuzô Masumuran A Wife Confesses -elokuvaan (Tsuma wa kokuhaku suru, 1961). Masumuran ja Parkin elokuvien asetelmissa onkin samankaltaisuuksia vuorikiipeilyonnettomuutta myöten, mutta pakkomielteen, katsomisen, halun ja arvoituksen temaattisessa kentässä on kuitenkin ehkä vahvempi tujaus Vertigoa. Elokuvavaikutteiden sijaan Park on itse kertonut saaneensa ensisijaisen innoituksensa Jung Hoon Heen laulamasta ”Angae” (”usva”) -iskelmäkappaleesta, joka kuullaan elokuvassa useampanakin versiona. Laulun sanoituksissa rakastettuaan kaipaava henkilö eksyy usvaan, josta kasvaakin – vuorien ja meren ohella – elokuvan keskeinen metafora.

Sumussa elämisellä viitataan joskus masennuksellekin ominaiseen passivoitumiseen, ja masennus saattaa vaivata kuoleman ja väkivallan maailmassa viihtyvää Hae-juniakin. Vain arvoitusten pähkäily tuntuu tuovan rikospoliisin elämään merkityksellisyyttä, mikä selittää myös hänen tuntemaansa vetoa Seo-rae’ta kohtaan. Seo-rae on nimittäin kävelevä arvoitus. Lisänsä arvoituksellisuuteen tuo korealaisen Hae-junin ja kiinalaisen Seo-raen välinen kielimuuri, jonka takana lymyävää syvempää arvoituksen muuria älypuhelinten käännössovellukset eivät tunnu murtavan.

Sumeus leimaa myös elokuvan muotokieltä, jossa kerronta ja tyyli hämärtävät ajan ja tilan tajua. Kerronta liikkuu kekseliäästi eri kohtausten välillä. Vaikka Hae-jun ja Seo-rae olisivat eri tiloissa, Park leikkaa heidän katseitaan yhteen. Leikkaus luo vaikutelman tilan ja ajan ulottuvuudet ylittävästä katsekontaktista, joka tapahtuu elokuvan poeettisessa tilassa. Havainto, ajattelu ja mielikuvitus sekoittuvat esimerkiksi kohtauksessa, jossa Seo-rae’ta tämän asunnon ulkopuolelta tarkkaileva Hae-jun ilmestyykin yhtäkkiä Seo-raen vierelle. Monimutkaista juonta kuljetetaan välillä vauhdilla, eikä katsojaa aina pidetä kädestä. Juonellisten yksityiskohtien tajuamista tärkeämpää onkin lopulta tunnelma, jonka tuntuu valtaavan eräänlainen aivosumu.

Arvoituksellisuutta jo muotokieleltään ruumiillistava Decision to Leave on saanut pääosin hyvän vastaanoton. Park voitti Cannesissa parhaan ohjauksen palkinnon, mutta kriitikoiden reaktiot ovat jossain määrin jakaantuneet. Esimerkiksi Brian Tallericolle Decision to Leave on ”näppärää genre-elokuvaa”, mutta Parkin filmografian kontekstissa hyvinkin tehty trilleri ”tuntuu miltei pettymykseltä”. Parkin varhaiset elokuvat Joint Security Area (Gongdong gyeongbi guyeok JSA, 2000) ja erityisesti Oldboy (Oldeuboi, 2003) nostivat eteläkorealaisen elokuvan länsimaalaiseen tietoisuuteen shokeeraavalla väkivallalla ja yllättäviä käänteitä hyödyntävillä monimutkaisilla kertomuksilla, mutta Decision to Leave voi tuntua paitsi hillitymmältä niin myös yksinkertaisemmalta. Toiset kriitikot elokuvan poikkeuksellisuus on kuitenkin lumonnut. Esimerkiksi Imogen Sara Smithille elokuvan romanttisuus ei piile ainoastaan sen rakkaustarinassa vaan elokuvan ”tyylin huumaavassa eloisuudessa”. Tyyli rikastuttaa tarinaa tavalla, jossa muoto ei välttämättä tule ennen sisältöä, vaan muoto ja sisältö ruokkivat toinen toistaan synnyttäen kiehtovan sumupilven toiseuden arvoituksesta.

Lähteitä: Smith, I.S.: “Unsolved Mysteries” (The Film Comment Letter, 24.10.2022); Tallerico, B.: ”Decision to Leave” (RogerEbert.com, 14.10.2022)

– Ilpo Hirvonen 9.8.2024