ANNIE ERNAUX: SUPER 8 -VUODET (2022)

Annie Ernaux’n perheen kaitafilmeistä koostuva dokumenttielokuva kurottuu yksityisestä kohti yleistä samaan tapaan kuin vuonna 2022 Nobel-palkitun kirjailijan teokset. 1970-luvulle sijoittuvat kuvat ja itsereflektiivinen voice over kertovat tulevasta kirjailijasta avioeron ja uuden uran kynnyksellä, mutta myös laajemmin naisen asemasta ja yhteiskunnasta 1970-luvun Ranskassa.

Näytöksen 3.4. alustaa FM, filosofian praktikko Aliisa Nummela. Alustuksen kesto on noin 15 min, ja keskustelu jatkuu näytöksen jälkeen Oodin kahvilassa.

***

Annie Ernaux (s. 1940) on ranskalainen kirjailija, jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 2022. Ruotsin Akatemia puhuu palkitsemisperusteluissaan Ernaux’n ”rohkeudesta ja kliinisestä tarkkuudesta, jolla hän paljastaa henkilökohtaisen muistin juuret, vieraantuneisuudet ja yhteisölliset rajat.” Ernaux’n esikoisromaani Les Armoires vides julkaistiin jo vuonna 1974, mutta hänen tuotantoaan on toistaiseksi suomennettu vähän. Hiljattain käännetty Vuodet (Les années, 2008, suom. 2021) on Ernaux’n magnum opus. Henkilökohtaisessa muistelmateoksessaan Ernaux kartoittaa Ranskan toisen maailmansodan jälkeisen sukupolven kollektiivista kokemusta me-muodossa etenevällä tajunnanvirtakerronnalla, joka poimii huomion kohteekseen saman naisen eri aikoina otetuista valokuvista. Romaanin elokuvallisena sisarteoksena voidaan pitää Ernaux’n yhdessä poikansa David Ernaux-Briot’n kanssa ohjaamaa elokuvaa Annie Ernaux: Super 8 -vuodet (Les années Super 8, 2022), joka sai ensi-iltansa viime kesänä Cannesin elokuvafestivaaleilla vain muutama kuukausi ennen Nobel-palkinnon julkistusta.

Super 8 -vuodet koostuu Ernaux’n perheen Super 8 -kaitafilmikameralla kuvaamista kotifilmeistä vuosina 1972–1981. Kameran takana on pääasiallisesti Ernaux’n silloinen aviomies Philippe Ernaux, mutta kerrontaa hallitsee ensisijaisesti Ernaux’n oma kertojaääni. Ensimmäisiin kuviin on taltioitunut arkisia kotiin saapumisen ja yhteisen ajanvieton hetkiä, mutta pian kuvissa alkavat näkyä etenkin perheen lomamatkat: Chileen, Marokkoon, Albaniaan, Lontooseen ja Moskovaan. Monissa matkakohteissa on poliittisen historian kadonnutta aikaa. Ernaux esimerkiksi muistelee perheensä vierailua Chilessä puolitoista vuotta ennen sotilasvallankaappausta. Historian suurempien linjojen lomasta nousee kuitenkin henkilökohtaisempi tarina Ernaux’n elämän keskeisistä vuosista.

Vaikka ääni ja kuva kohtaavat elokuvassa ajoittain täydellisesti, ne toteutettiin toisistaan jokseenkin riippumattomissa työprosesseissa. Filmmaker Magazine -lehden haastattelussa Ernaux kertoo, kuinka hän kirjoitti ja David työsti kuvamateriaalia. Ernaux kirjoitti omien sanojensa mukaan ”täysin autonomisesti ja vapaasti”, minkä jälkeen David, yhdessä leikkaaja Clément Pinteaux’n kanssa, saattoi äänen ja kuvan yhteen. Synteesinä on äänen ja kuvan värähtelevää vuoropuhelua. Kuvien reunoilta alkaa hitaasti hahmottua epätarkka kuva siitä, mitä ei suoraan nähdä: Ernaux’n avioerosta. Ääni saa ensisijaisen kerronnallisen roolin, mutta hiljaiset hetket antavat kuvienkin puhua.

Kuvat eivät ole vieras lisäys Ernaux’n maailmaan. Ernaux’n kirjallinen tuotanto vilisee viittauksia elokuvaan ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin. Joitakin Super 8 -vuodet -elokuvassa nähtäviä kuvia voi jopa tunnistaa Ernaux’n kirjasta Vuodet. ”Kaikki kuvat katoavat”, Ernaux kirjoittaa samaisen romaanin aloituslauseessa. Valokuvat ja elokuvat eivät katoa samalla tavalla kuin mielikuvat ja muistikuvat, mutta Ernaux puhuu kuvista vieläkin laajemmassa mielessä. Kuvat ovat elettyjä asioita, asioita koettuna niiden ”ainutkertaisessa valossa”. Ainutkertainen valo voi olla subjektiivista, mutta se voi myös olla intersubjektiivista, kollektiivista; se voi olla sukupolven jakamaa tapaa kokea asiat tietyllä tavalla, niiden ainutlaatuisessa merkityksellisyydessä. Nämä kokemisen tavat katoavat.

Super 8 -vuodet -elokuvassa Ernaux kertoo miehensä kameran usein tavoitelleen ympäristöjen ”ajatonta kauneutta”, mutta lopulta kuvat ihmisistä ovat kaikkein koskettavimpia. Niihin tiivistyy alkuperäinen pyrkimys taltioida kameralla ”asioita, joita ei näe kahdesti”. Vuodet-romaanin tapaan Super 8 -vuodet etsii kadonnutta aikaa ja sen katoavia kuvia. Elokuvan lähtöasetelma on henkilökohtainen, mutta se laajenee mietiskelyksi muistista, menneisyydestä ja 70-luvusta. Erään aikakauden historiassa otetuista perhe-elämän kuvista muodostuu sirpaleinen pieni kertomus suurten kertomusten katveessa.

Lähteitä: Annie Ernaux: Vuodet (Gummerus, 2022, suom. Lotta Toivanen); Vadim Rizov: “Annie Ernaux and David Ernaux-Briot on The Super 8 Years” (Filmmaker Magazine, https://filmmakermagazine.com/114729-interview-annie-ernaux-david-ernaux-briot-the-super-8-years/)

– Ilpo Hirvonen 2.4.2023