BUSONG (2011)

Angkadang kantaa haavoittunutta siskoaan Punayta halki lumoavan kauniin Palaw’anin saaren Filippiineillä. He etsivät parantajaa, eikä tyttö voi laskea jalkojaan maahan. He tapaavat matkallaan kolme ihmistä, joista jokainen löytää yllättäen oman ”busonginsa”. Busong on palaw’anien näkemys kohtalosta: luonto reagoi välittömästi ihmisen epäkunnioittavaan käytökseen.

***

Busong tarkoittaa vapaasti käännettynä ”karmaa” tai ”kohtaloa”.

Perustuen kolmeen Palawanin kansantarinaan, jotka ohjaaja Auraeus Solito on perinyt äidiltään, Busong kertoo tarinan Punaysta (Alessandra De Rossi), joka tuntemattoman sairauden myötä on ikuisesti haavoittunut. Hänen veljensä Angkadang (Rodrigo Santikan) kantaa häntä riippumatossa etsien paikkaa, josta löytyisi parannus siskonsa tuskaan. Matkansa aikana sisarukset kohtaavat kolme ennestään tuntematonta hahmoa – metsurin lesken Ninitan (Bonivie Budao), kalastaja Lulongin (Alejandro Dax) ja Palawanin saariston parantajien jälkeläisen Arisin (Clifford Bañagale). Hahmojen busong muotoutuu matkan aikana heidän tekojensa sekä luontosuhteensa kautta.

Loitsuja lausutaan rauhoittaakseen luontoa. Perhoset lentävät parantuvista haavoista. Samaan aikaan kuin nämä maagiset asiat tapahtuvat, ulkomaiset kapitalistit riistävät köyhtyneitä alkuperäisasukkaita. Perinteet ovat hiljalleen unohtumassa ja ainoina kulttuuriperinnön välineinä säilyvät nauhoitteet lauluista ja tarinoista. Elokuva ei ole juurtunut logiikan seuraamiseen, ja on monellakin tapaa anakronistinen esittäessään asiansa. Busong tuntuukin tapahtuvan jonkinlaisessa liminaalitilassa, jossa nykyisyys ja menneisyys sekoittuvat todellisuuden ja myyttien kanssa.

Elokuva saattaa tarinankerronnan keinojensa vuoksi jakaa mielipiteitä, mutta se on joka tapauksessa vahva kannanotto palaw’an-kulttuurin ja luonnonalueiden säilyttämisen puolesta. Suurilta osin kokemattomista näyttelijöistä koostetut esiintyjät eivät kalpene lainkaan kokeneiden de Rossin ja Bañagalen rinnalla. Lahjakkaan kuvaaja Louie Quirinon tallennukset Palawanin rannoista ja metsistä heräävät eloon kauniisti ja erityisen maininnan ansaitsee kohtaus, jossa perhoset kuoriutuvat ihmiskasvoilta.

Busongin on sanottu olevan ohjaaja Auraeus Soliton uran kulminoituma. Kansantaruista ammentaminen sekä praktikaalitehosteisiin nojaaminen on katsottu juontuvan tekijänsä debyyttilyhytelokuvasta Suring and the Kuk-ok (1995). Yhteiskunnassa marginalisoitujen ryhmien kamppailun kuvaus on taas sukua The Blossoming of Maximo Oliveros (2005)- sekä Pisay (2007) -elokuville. Busongin ajoittain homoeroottiseksi tulkittu katse on taas nähty olevan jatketta Boylle (2009), ohjaajan omalle kasvutarinalleen homoseksuaalisuudesta. Lähimpänä vastineena Soliton filmografiasta elokuvalle on kuitenkin nähty olevan Basal banar (2002) -dokumentti, jossa myös käsiteltiin maanomistukseen liittyviä epäoikeudenmukaisuuksia alkuperäiskansojen näkökulmasta. Myös Basal banar kuvattiin Palawanin saaristossa.

– Maggie Leen (The Hollywood Reporter, 17.5.2011), Oggs Cruzin (ScreenAnarchy, 2.7.2011), Richard Kuipersin (Variety, 15.11.2011) ja Anomalillyn (Asian Movie Pulse, 6.3.2019) mukaan Santeri Paju 23.2.2023.