WIÑAYPACHA (2017)

Ensimmäinen aimarankielinen elokuva seuraa Andeilla elävää vanhaa, karjaansa kasvattavaa pariskuntaa, joka odottaa kaupunkielämään mieltynyttä poikaansa vierailulle. Elämä muuttuu yhä vaikeammaksi, kun eläimiä kuolee. Apua pitäisi hakea lähimmästä kylästä, mutta mies ei ole enää tarpeeksi vahva siihen. Viiden kilometrin korkeudessa kuvattu elokuva oli Perun Oscar-ehdokas.

***

Visuaalisesti mahtava Wiñaypacha, eli Eternity kerjää valkokangasta osakseen päästäkseen todelliseen potentiaaliinsa, vaatii suurta tullakseen suureksi.

Rauhallisesti, mutta ei missään vaiheessa tylsästi etenevää Eternityä voisi kuvailla meditatiiviseksi, mutta en puhuisi sen kohdalla runollisuudesta – sen usein merkiten enemmän teennäisyyttä kuin taidetta niin kuin taiteellisuus merkitsee teennäisyyttä. Puhuisin enemmän sen kohdalla runoudesta itsestään: sen kauneuden äärellä ihminen rauhoittuu, ehkä myös kasvaa sisäisesti prosessin aikana: eikö tätä varten ole taide?

Eternityn valovoima on sen kuvallinen kauneus. Arvostettavaa on tekijän maanläheinen katse maailmaan: siinä ei ole mitään teennäistä. Se palauttaa ihmisen ihmiseksi. Se antaa aikaa, kun kaikki muu – varsinkin elämä – vie sitä.

Ohjaaja ja kuvaaja Òscar Catacora, joka todellisen auteurina toimii myös tämän kauniin ja herkän elokuvaunen käsikirjoittajana, keskittyy verkkaisesti lumoaviin maisemiin: vuoriin jotka aika on nostanut syvimpien merien pohjilta kohti taivaita, taivaaseen joka on laskeutunut vuorille. Miksi enää kääntää katsetta, kun kerran on löytänyt jotain kaunista? Fjodor Dostojevski sanoi, että kauneus pelastaa maailman.

Filmimaailmassa vertailukohdiksi Catacoran työlle kasvaa sellaiset mestarilliset teokset kuin esimerkiksi Stephanie Sprayn ja Pacho Velezin Manakamana (2014), jotkin Apichatpong Weerasethakulin filmit, jotka ovat kuin uunitulen seurantaa: tekevät mielelle ihmeitä, ja ehkä muutamat työt Abbas Kiarostamilta, kuten Ystävä hädässä (Where is the Friends House?, 1987) ja kenties jopa suuren kreikkalaisen mestarin Theodoros Angelopoulosin jotkin elämää suuremmat elokuvat.

Sydäntä murskaava tieto on, ettei nuori perulainen elokuvantekijä – sisäisesti taiteelle enemmän kuin henkisesti riittävän kypsä taiteilija – ehtinyt tehdä pidempää uraa, kun maallinen taival katkesi varhaiseen kuolemaan:  Catacora kuoli 34-vuotiaana vuonna 2021 sairauteen, ja kun taiteilija kuolee liian aikaisin, jäävät maailmalta näkemättä ikuisesti olemattomuuden pimentoon joutuneet mestariteokset, joita ei enää tehdä, koska tekijä on lähtenyt täältä, ruumiillisesti jättänyt meidät.

Pelkästään olemassaolollaan Eternity kuitenkin avasi tietä perulaisen elokuvan kehitykseen – myös siksi se on tärkeä elokuva.

–  Joonas Nykänen 3.4.2023