ILMAPALLOMIES (1965)

Kuvaukset miesten perversseistä suhteista materiaan ja esineisiin ovat muodostaneet erään Marco Ferrerin tuotannon päälinjoista. Kertomus kontrollifriikistä ilmapallojen puhaltelijasta (Marcello Mastroianni) latistui tuoreeltaan jaksoksi episodielokuvaan Oggi domani dopodomani, mutta sinnikäs ohjaaja taisteli täyspitkän version ensi-iltaan vuonna 1968.

***

Italiaisohjaaja Marco Ferrerin (1924-1997) elokuva Ilmapallomies (1965/68) on siinä mielessä harvinaislaatuinen ohjaustyö, että sillä oli levityksensä puolesta vaikea historia. Alkuvaiheissa tuottaja Carlo Ponti leikkasi sen ainoastaan 25 minuutin mittaiseksi yleisön nähtäväksi ja sijoitti sen osaksi kokonaisuutta nimeltä Kiss the Other Sheik eli Oggi, domani, dopodomani (1965). Tämä elokuva koostui kolmesta kolmen eri ohjaajan luomasta episodista. Ilmapallomiehen ohella tässä triptyykissä nähtiin myös Eduardo De Filippon L´ora di punta ja Luciano Salcen La moglie bionda. Pääosissa Ferrerin osiossa nähtiin jo tuolloin Federico Fellinin maineikkaissa teoksissa Ihana elämä (1960) ja 8 ½ (1963) esiintynyt Marcello Mastroianni sekä Catherine Spaak. Varsinainen täyspitkä versio näki päivänvalon sen sijaan kolme vuotta myöhemmin vuonna 1968. Ferrerin elokuva julkaistiin Ranskassa uudelleen ja julkaistiin pienimuotoisesti USA:ssa englanninkielisenä versiona. Kyseessä on hieno, korkeatasoinen ja kiinnostava, nykyisin varsin unohdettu elokuva, joka olisi ansainnut enemmän huomiota, mutta josta tuli kaupallinen floppi, joka sai osakseen vain pienen katsojakunnan.

Juoni kiertyy Ferrerillä Ilmapallomiehessä makeisteollisuuden maailmaan Milanoon ja yrittäjä Marion ympärille. Marcello Mastroianni tekee Marion roolissa kerrassaan loistavan roolisuorituksen. Kyseessä on mies, joka ei todellakaan ole sympaattinen. Hän on myös itsekkäimpiä miehiä, joita valkokankailla on konsanaan nähty. Mariota voi luonnehtia itsekeskeiseksi, kyyniseksi ja karkeaksi. Hänellä on myös pakkomielle kontrolloida ja ansaita yhä enemmän rahaa ja tämän lisäksi Mario ei ole kykenevä rakkauteen tai altruismiin. Hänen ainoa tavoitteensa on tuottaa, saavuttaa menestystä ja arvoa itselleen ainoastaan voittajan ominaisuudessa. Kulutuksesta ja saavuttamisesta tulee pakkomielle ilman todellista päämäärää ja oikeaan elämään osallistumista. Ilmapallomies on itsessään epäkaupallinen, hyvin kriittinen ja provosoiva teos, joka on ikään kuin puettu komedian muotoon.

Mario vie kotiin naisystävänsä Giovannan (Catherine Spaak) luo ilmapalloja, joita hänen olisi mainostettava työnsä puolesta. Mariolle muodostuu ilmapallojen puhaltamisesta pakkomielle ja hän alkaakin pohtimaan, kuinka paljon ilmaa niihin mahtuu. Marion huomio kohdistuukin pitkälti ilmapalloihin, vaikka kotona onkin nuori morsian. Kuitenkin heidän välinsä on myös Ferrerin ohjauksessa kiinnostavaa. Mario esittelee ilmapallojaan myös naapurille, insinöörille ja yökerhossa. Tarina sisänsä avautuu monenlaisille tulkinnoille. Onko kyseessä seksuaalinen metafora kuvaten päähenkilön fallistista riittämättömyyttä, kumppanin tulevaa raskautta, tarvetta maksimoida tuottavuus vai inhimillinen impulssi ottaa selvää tuntemattomasta? Rajattomasta etsinnästä tulee Mariolle myös tappavan tuskan lähde, koska puhkeavien ilmapallojen kautta hän havaitsee kaiken tyhjyyden ja hölynpölyn kaiken rakentamisen ja valmistumisen halun ollessa vain illuusiota ja yhteiskunnan sanelemaa fantasiaa. Kaiken kaikkiaan Ilmapallomies antaa katsojalleen suuren, herkullisen oppitunnin eräästä hullusta obsessiosta.

Ferrerin ohjaus ja tyyli kertoa tarinansa on erittäin kokeileva. Ferreri on saanut paljon vaikutteita surrealismista, joka oli läsnä jo hänen ensimmäisissä ohjaustöissään. Myös pop-taide on vaikuttanut provokaattorina tunnettuun Ferrerin tapaan tehdä elokuvia. Ferreri on usein kohahduttanut aikalaisiaan elokuvillaan, kuten esimerkiksi töillään Suuri pamaus (1973) ja Viimeinen nainen (1976). Lisäksi terävä huumori on yksi Ferrerille kuuluva ominaispiirre ja Ilmapallomiehessä on läsnä myös absurdi taso. Kuvatessaan Mariota Ilmapallomiehessä keskeistä on myös Ferrerillä mekaanisen ja keinotekoisen maailman muotokuva. Huomiotavaa on, että Ilmapallomiestä oli käsikirjoittamassa Ferrerin kanssa Rafael Azcona, joka teki yhteistyötä suurten espanjaisten auteurien kuten Luis Berlangan ja Carlos Sauran kanssa. Heistä kumpikin oli Ferrerin tavoin räikeän satiirin ja seksuaalisten fantasioiden mestareita.

–  Alexandre Jourdainin (aVoir-ALire), Limguela Raumeneonin (La Saveur des goûts amers), Snaken (Illusioncity.net), Martin Tellerin (Martin Teller’s Movie Reviews) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 1.3.2023.