GOODBYE TO LANGUAGE (3D) (2014)

Sibeliuksen ”Valse tristeä” ja 3D-teknologiaa ennakkoluulottomasti yhdistelemällä Jean-Luc Godard osoitti olevansa 80-vuotiaanakin peloton elokuvantekijä. Kielellä, viittauksilla, väreillä ja kuvilla leikittelevä teos on myöhäistuotannon vuori, jonka juurelle palataan yhä uudelleen. Tarttumakohtia löytyy, mutta katsomiskokemus voi olla vaarallinen, jos ote herpaantuu hetkeksikään.

***

Jo Film socialisme (2010) -elokuvansa yhteydessä Godard ilmoitti seuraavan ja mahdollisesti viimeisen elokuvansa nimen: ”jäähyväiset kielelle”. Neljä vuotta myöhemmin Cannesin elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut Adieu au langage (2014) ei lopulta jäänyt Godardin viimeiseksi elokuvaksi, mutta nimi pysyi samana. Godard on todennut ideoiden pikemminkin kuin tarinoiden innoittavan häntä, ja hänen elokuvansa lähtevät usein liikkeelle jonkun idean tavoittavasta nimestä. Perinteisen käsikirjoituksen sijaan nimen ympärille alkaa muotoutua mosaiikkimainen ideoiden verkosto, jossa sumeasti kerrotut tarinalliset elementit sulautuvat kokeilevan videotaiteen ja essee-elokuvan ei-kerronnallisiin elementteihin. Godardin elokuvassa Adieu au langage sinänsä yksinkertainen alkuperäisidea kietoutuu monisäikeiseen kokonaisuuteen, joka saa vielä lisäkerroksellisuutta Godardin ensimmäistä kertaa hyödyntämästä 3D-teknologiasta. 3D-elokuvissa illuusio kolmiulotteisuudesta luodaan yhdistämällä kaksi kuvaa toisiinsa, ja siksi juuri kaksinaisuus on Adieu au langage -elokuvan keskeinen numeraalinen motiivi.

Juonen tasolla Adieu au langage kertoo kaksi tarinaa, jotka on nimetty ”1 La nature” ja ”2 La métaphore”. Niitä ei kuitenkaan kerrota peräkkäin vaan toisiinsa limittyen tavoilla, joissa tarinat peilaavat toisiaan. Molemmissa tarinoissa on kyse uudesta suhteesta miehen ja naisen välillä. Ensimmäisessä mies on Gédéon ja nainen Josette, toisessa mies on Marcus ja nainen Ivitch. Kun ymmärrys ja kommunikaatio alkavat rakoilla parisuhteessa, koira astuu ihmisten väliin.

Kuten elokuvatutkija David Bordwell on todennut, Godardin myöhäiskauden elokuvat haastavat katsojaa kahdella tavalla. Ensinnäkin katsoja kohtaa ”tulkinnan ongelmia”, kun hän yrittää ymmärtää elokuvan merkityksiä. Toiseksi katsoja kohtaa ”käsityskyvyn ongelmia”, kun hän yrittää ymmärtää, mitä elokuvan viitteellisessä tarinamaailmassa ylipäätään tapahtuu. Tarinan ymmärtäminen on vaikeaa, koska Godard tekee henkilöhahmojen ja heidän tilanteidensa hahmottamisesta hankalaa. Sumeasti tarinainformaatiota välittävän kerronnan lisäksi Godard tuo toistuvasti mukaan kerrontaa keskeyttäviä ei-kerronnallisia elementtejä, kuten leikkauksia elokuvakatkelmiin, arkistomateriaaliin, väliteksteihin ja yllättäviin ääniin. Kaikki tuntuu vielä etenevän villin assosiatiivisen logiikan varassa.

Godardin sumean kerronnan voi katsoa tematisoivan käsityskyvyn ongelmia. Kun katsoja joutuu pinnistelemään vain ymmärtääkseen kertomuksen peruspilareita, elokuva terävöittää katsojan ajattelemaan. Lisäksi elokuva saa näin Bordwellin mukaan katsojan kiinnittämään huomiota yksityiskohtiin ja arvostamaan niitä omina ”mikrotapahtuminaan, kuin sanaa runossa tai väripilkkua maalauksessa”. Bordwellin sanoin ”käsityskyvyn ongelmat” muistuttavat meitä ”itsestään selvinä pitämistämme tarinankertomisen konventioista ja kuljettavat kohti muita tarinankertomisen tapoja”.

Tarinat ja niiden kertominen ovat tapoja jäsentää todellisuutta. Elokuvat ovat perinteisesti ennen kaikkea kertoneet tarinoita, mikä vaikuttaa, ainakin Godardin näkökulmasta, rajoittaneen elokuvataidetta. Yksi tapa tulkita Adieu au langage -elokuvan nimeä onkin katsoa Godardin jättävän elokuvassa jäähyväisiään perinteisille ymmärryksen tavoille, jotka ovat yleensä kielellisiä. Mikäli elokuvan tarinaa katsotaankin vertauskuvallisesti, se kertoo pariskunnasta, jonka osapuolet eivät enää kykene ymmärtämään toisiaan. Niinpä Godardin Roxy-koira esiintyy toistuvasti elokuvan kuvissa ikään kuin muistutuksena esikielellisestä maailmassa olemisesta, jossa kieli ja kertomukset eivät vielä ole astuneet maailman ja sitä aistillisesti kokevan subjektin välille. Jo Film socialisme -elokuvassaan Godard vaikuttaa kuvittelevan mahdollisuuksia vapauttaa ”asiaparat” (pauvres choses) meidän niille antamistamme nimistä ja peräänkuuluttavan paluuta alkuperäisempään olemiseen. Adieu au langage jatkaa tätä paluuta muun muassa hyödyntämällä 3D-teknologiaa, jolla Richard Brody katsoo Godardin korostavan ”käsillä olevan maailman aineellisuutta”. Jäähyväisissä kielelle tuntuukin piilevän myös tervetulotoivotus muille ymmärtämisen tavoille, kenties uudelle elokuvalle.

Lähteitä: David Bordwell: “Adieu au langage: 2 + 2 x 3D” (Observations on Film Art); Richard Brody: “Godard’s Revolutionary 3-D Film” (The New Yorker, 29.10.2014)

– Ilpo Hirvonen 28.4.2023